TietäNet
 
Pääkirjoitus
Artikkelit
Tiedotuksia
Palaute
Tilaus
Arkisto
Toimitustiedot
Etusivulle
1 / 2000



Lahjoitukset TKK:n kirjastossa


Janne Salonen


Viimeisen viiden vuoden aikana TKK:n kirjastoon on tullut aika vuolas virta siirtoja ja lahjoituksia, ennen kaikkea TKK:n erilliskirjastoista, jotka ovat monesti aika kovallakin kädellä joutuneet karsimaan omia kokoelmiaan. Tähän on myötävaikuttanut useampikin tekijä: ensinnäkin erilliskirjastojen kokoelmat ovat tähän asti voineet karttua rauhassa siitä lähtien kun osastot aikoinaan muuttivat Hietalahdesta uusiin tiloihin Otaniemeen. Laman aikana sitten siirryttiin järjestelmään, jossa käytetyistä tiloista jouduttiin maksamaan vuokraa, erilliskirjastoille alunperin osoitetut tilat ovat alkaneet täyttyä, eikä lisätiloja yleensä ole voitu osoittaa. Kaikki nämä seikat ovat myötävaikuttaneet siihen, että useimmat osastot ovat yksi toisensa jälkeen ryhtyneet karsimaan kokoelmiaan suunnilleen periaatteella että vähintään puolet pois, ja pääosin vain uusin aineisto jää.

Näin on tapahtunut myös esim. osastojen yhdistymisten tai uudelleenorganisoinnin yhteydessä, jolloin uusi yksikkö on perustanut oman kirjastonsa, esimerkkinä tästä Tietotekniikan osasto. Siihen yhdistyi kaikkiaan kolme erilliskirjastoa, joiden kokoelmia samalla rajusti karsittiin. Myös uudisraken-nusten tieltä on kokoelmia karsittu, viime aikoina tämä on koskenut erityisesti Rakennus- ja ympäristötekniikan osaston ja nyt viimeksi Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston kirjastoja. Nyt ei uusia tämäntapaisia suuria karsintoja ole välittömästi tiedossa, oikeastaan ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen.

Myös lahjoittajat ovat muistaneet TKK:n kirjastoa vuosien varrella: teollisuusyritykset ja tutkimuslaitokset. Yhteinen ongelma kaikille on ollut tilanpuute, ja TKK:n kirjasto haluaa palvella säilyttämällä keskeiset oman alansa kokoelmat täällä, jossa ne ovat luettavissa ja lainattavissa. Erilliskokoelmia ei kuitenkaan perusteta. Eläkkeelle siirtyneet professorit ja tutkijat haluavat toisinaan lahjoittaa kirjakokoelmiaan. Tämä sopii hyvin, joskin näissä tapauksissa pyydetään yhteydenottoa kirjastoon ennen lähettämistä. Jos aineisto pääasiassa koostuu 1970-luvun tai vanhemmasta kirjallisuudesta, sen tarve voi olla aika rajoitettu, joskin esim. kemian, fysiikan tai matematiikan kirjallisuus ei niin nopeasti vanhene. Lahjoittajien on hyvä tietää, ettei kirjasto pääsääntöisesti pysty noutamaan aineistoa, koska TKK:lla ei ole omaa autokalustoa.

Pääkirjaston tehtävä on toisaalta säilyttää niitä kirjoja ja sarjoja, joiden osastot haluavat pysyvän kampuksen alueella, ja toisaalta lähettää edelleen Varastokirjastoon, Kuopioon muu aineisto. Omia sarjoja täydennetään, jos sarjat ovat osittain päällekkäisiä, tai jos lahjoituksina tulevat sarjat ovat hyväkuntoisempia. Pyrkimys on, että pääkirjastossa olisi mahdollisimman täydellisinä ja hyväkuntoisina tärkeimmät lehdet ja sarjat. Ensisijainen aineisto on englannin- ja osin saksan- ja ruotsinkieliset keskeiset tieteelliset ja tekniikan alan lehdet, sekä kotimaiset tekniikan alan lehdet. Esim. Teknillistä aikakauslehteä on jo useampi kappale jokaista vuosikertaa aika hyväkuntoisina, joskin jokin yksittäinen vanhempi vuosikerta aivan 1900-luvun alkupuolelta saattaa olla hieman huonokuntoinen. Tekniikan Maailma tai Tuulilasi sidottuna olisi tervetullut täydennys kokoelmiin, samoin hyväkuntoiset numerot ennen vuotta 1980. Ylipäänsä keskeiset lehdet sidottuina ovat tervetullutta tavaraa. Erityisesti 1960-luvulle asti kotimaiset lehdet ja osin ulkomaisetkin ovat aika hyvin olemassa sidottuina kokoelmissamme. Sidottujen kotimaisten tekniikan alan lehtivuosikertojen (tai muidenkin, esim. Talouselämä) lahjoittajan kannattaa aina kysyä TKK:n kirjastosta onko tarvetta ko. aineistolle.

Tässä kannattaa ehkä mainita muutamia sarjoja, joiden aineisto on kirjastossa osittain aika huonokuntoista: Metalliteollisuuden Keskusliiton julkaisut ja teknilliset tiedonannot, jotka ovat esim. paljon kuluneet käytössä. Toinen sarja, jossa osittain on paljon kulunutta aineistoa, on Rakennusinsinööriliiton RIL-käsikirjat. Myöskin Tekniikka & Talous -lehden edeltäjä, Insinööriuutiset, on osittain aika huonokuntoinen, joskin kirjastoon on myös tullut sidottuja vuosikertoja 1980-luvulta.

Yhteenvetona voi sanoa, että lahjoituksia ja lahjoittajia arvostetaan. Lahjoitusten ja siirtojen avulla pyritään paikkaamaan aukkoja kokoelmissa.