TIEDON VAPAASTA SAATAVUUDESTA

Ari Muhonen

Tieteellinen julkaiseminen on murroksessa. Perinteistä tieteellisten lehtien kustannustoimintaa arvostellaan monestakin syystä. Ratkaisuksi tarjotaan tiedon vapaan saatavuuden (open access) periaatetta. Tätä ei kuitenkaan oikein vielä tunneta, siksi pieni selitys lienee paikallaan.

Tutkimuksen tuloksilla on arvoa vasta, kun ne on saatettu muun tiedeyhteisön tietoon ja kritisoitaviksi (Raivio, 2002). Julkaisemiseen on luotu oma vakiintunut käytäntönsä. Tutkija lähettää artikkelinsa kustantajalle, joka julkaisee sen vertaisarvioidussa lehdessään. Tämä lehti ostetaan kirjastoon, jotta tutkija ja hänen kollegansa saavat artikkelin käyttöönsä.

Tieteellisellä tiedonvaihdolla (scholarly communication) on tarkoituksensa. Rowlandin (2002) mukaan se on tiedon leviäminen, laadun varmistaminen, tieteenalan tiedon kumuloituva arkistointi sekä tekijyyden tunnustaminen ja tunnustuksen anto. Raivio listaa vastaavat asiat toisin sanoin: avoimuus, laaja vastaanottajakunta, nopeus ja luotettavuus.

Tieteellinen julkaisukäytäntö on muokkautunut nykyiselleen monen vuosisadan kuluessa. Nyt systeemi on niin vakaa, että sen muuttaminen on hyvin vaikeaa, vaikka siinä puutteita onkin. Ongelmia ovat tuoneet muun muassa tutkimuksen määrän valtava kasvu, epäterveet julkaisutavat, vertaisarvioinnin omat ongelmat, julkaisuprosessin hitaus, tutkimuksen mittaaminen julkaisujen määrällä ja niiden laadulla sekä viime kädessä kustannustoiminnan voimakas keskittyminen muutaman harvan yhtiön käsiin. On syntynyt paradoksi: tiedeyhteisö tekee työn, mutta kustantaja asettaa hinnan ja poimii voiton, jolloin tiedeyhteisöllä ei ole varaa omiin tuotteisiinsa!

Open access ja OAI

Toisaalla lähdettiin liikkeelle tekniikasta. Vuonna 1991 Paul Ginsparg loi fyysikoille oman elektronisen preprint-arkiston. Sen tarkoitus oli saattaa tutkimustulokset nopeammin tutkijoiden saataville sekä mahdollistaa niille entistä laajemman lukijakunnan. Tästä kehittyi Arxiv, satojatuhansia dokumentteja ja monia tieteenaloja sisältävä arkisto. Vastaavia pienempä arkistoja on perustettu myös joillekin muille tieteenaloille. Näitä ovat esimerkiksi NCSTRL (tietotekniikan raportteja), RePEc (taloustieteet) ja PubMed Central (biotieteet).

Vuonna 1999 Los Alamosin tutkimuslaitoksessa (missä Ginspargkin aluksi toimi) syntyi ajatus globaalista virtuaalisesta preprint-arkistosta, joka toimisi uutena tieteellisen tiedonvaihdon mallina. Siinä avoimia preprint-arkistoja luodaan yhteisellä protokollalla, jolloin niiden tiedot voidaan koota hakurobottien avulla valtavaan virtuaaliseen yhteisarkistoon. Idea ja kehitetty protokolla julkistettiin Santa Fessä pidetyssä kokouksessa (Van de Sompel ja Lagoze, 2000). Samalla avoin preprint-arkistotoiminta organisoitiin, syntyi OAI (Open Archives Initiative). Nykyisin OAI-yhteensopivia arkistoja on satoja. Suurin virtuaalinen yhteisarkisto lienee Michiganin yliopiston Oaister, joka sisältää lähes kolmensadan tiedeyhteisön kokoamat yli kolme miljoonaa tietuetta.

Open access on laajentunut liikkeeksi. Vuoden 2000 loppupuolella perustettiin Public Library of Science. Sen alkuperäisenä tarkoituksena oli vedota kaupallisiin kustantajiin, jotta ne antaisivat aineistoarkistonsa vapaaseen tieteelliseen käyttöön. Vetoomus ei tehonnut, mutta se sai paljon julkisuutta ja loi runsaasti keskustelua. Paremmin onnistui lokakuussa 2001 laadittu julistus, jota kutsutaan nimellä Budapestin OAI (BOAI). Se pyrkii edistämään eri tieteenalojen vertaisarvioidun tutkimuksen vapaata julkaisemista. Vastaava tapaus on niin sanottu Berliinin deklaraatio, joka laadittiin lokakuussa 2003. Liike on synnyttänyt myös lobbausjärjestöjä, esimerkiksi SPARC ja SPARC Europe.

Monta näkökulmaa

Open accessista puhuttaessa usein vielä sekoitetaan tieteelliset vapaasti saatavilla olevat verkkolehdet ja toisaalta mielipidekirjoittelu. Edelliset ovat aina vertaisarvioituja tai muuten laadullisesti tarkistettuja, jälkimmäiset taas yksittäisten henkilöiden omia näkemyksiä. Näiden sekoittaminen on johtanut virheellisesti kritiikkiin vapaasti saatavilla olevan tiedon laaduttomuudesta.

On monta tapaa asettaa tieto vapaasti saataville. Kaupallisesti kustannettuihin tieteellisiin lehtiin verrattavia open access -lehtiä on perustettu jo useita satoja. Tietoja näistä on koottu Lundin yliopiston kirjaston yllä-pitämään DOAJ-tietokantaan. Parhaat lehdistä ylittävät jo vastaavat kaupalliset kilpailijansa. Toisaalta on myönnettävä, että monet open access -lehdet ovat olleet hyvin lyhytikäisiä. Tilanne on kuitenkin vakiintumassa, ja kannattavia uusia kustannusmalleja ollaan saamassa valmiiksi.

Toinen suosittu tapa on julkaisuarkistojen perustaminen. Näitä taas on kahta laatua. Muun muassa Harnad suosittelee, että tutkija perustaa omalle kotisivulleen oman yksityisen julkaisuarkistonsa, josta löytyvät hänen omat artikkelinsa. Kyseeseen tulevat siis niin kaupallisissa lehdissä kuin muuallakin jo julkaistut artikkelit ja tutkimukset. Toiset tukevat linjaa, jossa yliopistot ja tutkimuslaitokset perustavat institutionaalisen julkaisuarkiston, joka kokoaa koko tutkimusyksikön julkaisut yhteen. Molemmilla näkemyksillä on puolensa.

Etuja ja haittoja

Tutkijoiden - etenkin nuorten - on julkaistava tutkimuksensa mahdollisimman arvovaltaisissa lehdissä saadakseen arvostusta tieteilijöinä. Tutkimusrahoitus on nykyisin kytketty yleensä julkaisemiseen, ja kilpailu rahoituksesta on kovaa. On siis julkaistava hyvissä lehdissä saadakseen rahoitusta, jotta voi julkaista lisää.

Tieteellisten lehtien arvoa mitataan niin sanotulla journal impact factorilla (JIF). Se kertoo, miten paljon lehden artikkeleihin muualla viitataan. JIFin ongelmat tunnetaan hyvin (katso esimerkiksi Stenius, 2003). Silti sitä käytetään paljon, koska parempaakaan ei ole vielä saatavilla. Koska OA-lehdet ovat nuoria, JIF on niille ongelma, sillä sellaisen saamiseen menee muutama vuosi. Esimerkiksi BioMed Centralin yli sadasta lehdestä JIF on vasta alle kymmenellä. Uuden lehden on siis tavattoman vaikea päästä mukaan systeemiin. OA:n laajeneminen onnistuu vasta sitten, kun OA-lehdet saavat JIFin tai meritoituminen hoidetaan jollakin kokonaan toisella tavalla.

Nykyisessä kustannusmallissa lehtien menot katetaan tilausmaksuilla. Käytännössä nämä peritään kirjastoilta. Näillä ei kuitenkaan enää ole varaa läheskään kaikkeen tarpeelliseen. Puhutaan kirjastojen kustannuskriisistä. Muutamat OA-lehdet ovat siirtyneet kirjoittajamaksuihin, jolloin itse lehti voi olla vapaassa levityksessä. Esimerkiksi BioMed Centralin lehdissä maksu on 500 dollaria ja PLoS Biologyssä 1500 dollaria artikkelilta. On myös mahdollista, että tutkimusyksikkö tai sen kirjasto rahoittaa tutkijoidensa artikkelit lisenssillä. Tällöin tutkijalle systeemi näyttää täysin maksuttomalta. Kustannusmallien paremmuudesta kiistellään, ja rintamalinjat ovat syvät.

Tieteellisille seuroille vapaa julkaiseminen on ongelma. Periaatteessa niiden pitäisi riemuita, jos niiden oman tieteenalan tieto on vapaasti käytettävissä. Toisaalta lehti on usein niiden ainoa jäsenetu. Jos sen käyttö olisi vapaata, seuran jäsenyyden houkutus pienenisi. Suomessa lisäongelmana on lehdille annettavan valtionavun sitominen seuran omiin tilausmaksuihin. Jos ei niitä ei ole, ei tule apuakaan. Nykyisellä politiikalla valtionapu siis suoranaisesti estää OA:n leviämistä Suomessa.

Tekijänoikeudet ovat avainasemassa taisteltaessa vapaasta julkaisemisesta. Nykyisin kirjoittaja luovuttaa tekijänoikeutensa kustantajalle allekirjoittaessaan kustannussopimuksen. Näin hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia kontrolloida oman hengentuotteensa käyttöä. OA-liike suosittelee, että tekijänoikeudet pidettäisiin ainakin olennaisilta osin itsellä. Tämä takaisi sen, että tekijä voisi asettaa artikkelinsa julkisesti saataville joko omalle kotisivulleen tai tutkimuslaitoksen omaan julkaisuarkistoon. Osa kustantajista sallii tämän jo nyt, osa ei.

Open access Suomessa

FinnOA:n toistaiseksi näkyvin saavutus on ollut tammikuussa 2004 Hankenilla järjestetty kahden päivän seminaari, johon esiintyi nimekkäitä koti- ja ulkomaisia puhujia. Seminaari sai kohtuullisesti huomiota myös julkisuudessa. Jatkotyön tavoitteita ryhmällä ovat organisaatioiden omien avoimien julkaisuarkistojen (institutional reposi-tories) sekä suomalaisten tieteellisten lehtien open access -julkaisemisen tukeminen, tiedottaminen, vaikuttaminen päättäjiin ja rahoittajiin, tekijänoikeusasiat sekä open access -julkaisemisen työkalupakin kehittäminen.

TKK:ssa kirjasto on saamassa juuri valmiiksi OAI-yhteensopivan julkaisuarkiston. Aluksi sinne sijoitetaan TKK:n elektroniset väitöskirjat ja myöhemmässä vaiheessa myös muita elektronisia dokumentteja. Kirjastolla on lisäksi valmius skannata paperimuotoisia raportteja ja sijoittaa ne julkaisuarkistoon. Kaikessa tässä on etuna se, että tutkimuksen julkisuus kasvaa, kun ne indeksoidaan maailmanlaajuisiin OAI-yhteensopiviin tietokantoihin.

Lähteet:

Björk, Bo-Christer: Open access - vapaa pääsy tieteellisiin julkaisuihin. Helsingin yliopiston kirjaston tiedotuslehti (2003):2, ss. 3-7.
Raivio, Kari: Tieteellisen julkaisutoiminnan tulevaisuus. Tieteessä tapahtuu (2002):5, ss. 19-21.
Rowland, Fytton: Print Journals: Fit for the Future? Ariadne (1997):7 (January).
Saatavilla osoitteessa: http://www.ariadne.ac.uk/issue7/fytton/intro.html.
Stenius Kerstin: Journal impact factor - mittari joka vahvistaa tutkimusmaailman hierarkiaa. Tieteessä tapahtuu (2003):7, ss. 35-39.
Van de Sompel, Herbert ja Lagoze, Carl: The Santa Fe convention of the open archives initiative. D-Lib magazine, 6(2000):2 (February).
Saatavilla osoitteessa: http://www.dlib.org/dlib/february00/ vandesompel-oai/02vandesompel-oai.html.

Linkkejä:

Berlin Declaration: http://www.zim.mpg.de/openaccess-berlin/berlindeclaration.html
BioMed Central: http://www.biomedcentral.com/
Budapest OAI: http://www.soros.org/openaccess/index.shtml
DOAJ - Directory of open access journals: http://www.doaj.org/
FinnOA: http://www.lib.helsinki.fi/finnoa/
Oaister: http://oaister.umdl.umich.edu/o/oaister/
Public Library of Science: http://www.plos.org/
SPARC Europe: http://www.sparceurope.org/