TietäNet
 
Pääkirjoitus
Artikkelit
Tiedotuksia
Palaute
Tilaus
Arkisto
Toimitustiedot
Etusivulle
2 / 2000

 


Uuden S-kirjaston vetäjä

Janne Salonen

Marjo Sievänen tuli viime syksynä Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston kirjaston uudeksi vetäjäksi, uuteen informaatikon toimeen. Ensi töikseen hänen vastuulleen tuli S-osaston parhaillaan rakennettavan lisärakennuksen uuden osastokirjaston suunnittelu, sekä kirjaston kokoelmien karsinta ennen muuttoa. S-osaston kellarista siirrettiin suurin osa varastotilan aineistoa Varastokirjastoon Kuopioon tai pääkirjastoon, jonka jälkeen osastokirjastosta siirrettiin suuri osa aineistoa varastoon, ja uudempi ja kysytympi osa kokelmista väliaikaisesti kirjastona toimivaan parakkiin, odottamaan uusien tilojen käyttöönottoa myöhemmin tänä syksynä.

Väliaikainen kirjastotila antaa yllättävän siistin ja viihtyisän vaikutelman, eikä kylmyydestä ole pelkoa. Marjo jopa sanoo että tilat voivat olla melkein liiankin lämpimät. Seuraavassa hän hieman kertoo suunnitelmista S-osaston kirjaston osalta.

Kerro hieman tavoitteistasi kirjaston kehittämisessä?

Radikaaleja muutoksia ei ole suunnitteilla, kirjastohan kuuluu osaston peruspalveluihin, ja sitä kehitetään sen mukaan.

Millä tavalla käyttäjät huomaavat muutoksia uuden kirjaston valmistuttua?

Toiminnallisesti ei välttämättä tule suuria muutoksia, jotka näkyvät ulospäin. Kokoelman järjestämiseen panostetaan ja uutta aineistoa hankitaan, sekä elektronista että painettua. Myös kirjakokoelmaa kehitetään ja sen järjestelemiseen tulee paneutua, mikä uusissa tiloissa on helpompaakin. Lehtien vanhojen vuosikertojen osalta mietitään jatkuvasti mikä niiden saatavuus tulee olla.

Hankintamäärärahat eivät sinänsä uusien tilojen valmistuttua erityisemmin tule nousemaan, joten uuden materiaalin hankinta ei tule suuresti kasvamaan. Yritetään kuitenkin pysyä kehityksessä mukana. Joitain toiveita ehkä herättää OPM:n perusrahoituksen kehittäminen tämän ‘tulevaisuuspaketin’ myötä.

Uusi kirjasto valmistuu syksyllä?

Kyllä, se otetaan käyttöön myöhemmin syksyllä. Jos uusi lukusali lasketaan mukaan, uuden kirjaston kokonaispinta-ala tulee olemaan suunnilleen saman verran kuin vanhassa kirjastossa oli. Ryhmätyötiloja on tulossa.

Kirjasto tulee suoraan uuden lounasravintolan yläpuolelle, ja lukusalista on suoraan kulku lounasravintolan kahviosastolle johon tulee myös päätepaikkoja, ja siellä tulee olemaan mm. kahvi- ja virvokeautomaatteja. Kahvila ei tule olemaan liian kaukana.

Aukioloaikoja mietitään parhaillaan lukusalin osalta, joka voidaan erottaa muusta kirjastosta.