TietäNet
 
Pääkirjoitus
Artikkelit
Tiedotuksia
Palaute
Tilaus
Arkisto
Toimitustiedot
Etusivulle
2 / 2002



Valoa kirjastoon


Timo Nevala


Pääkirjaston suuri valaistusremontti on valmistunut. Urakka aloitettiin toukokuun lopulla ja valmistui elokuun lopussa. Suurin yksittäinen kohde kirjastossa oli suuren lehtisalin valaistuksen parantaminen. Kirjaston asiakkaiden tyytyväisyysmittauksissa on useana vuotena suurin epäkohta ollut heikko valaistus. Valaistus parani kerralla muissakin osissa kirjastoa. Esimerkiksi sisääntuloaulan ja pienen lukusalin valaistusta parannettiin ja paikkoja muutenkin ehostettiin.

Kirjaston palohälytyslaitteet uusittiin nykyajan vaatimuksia vastaaviksi remontin yhteydessä.

Suuri urakka oli myös ulkoseinien tiilien välisten rappausten uusiminen koko rakennuksen osalta. Kaikki työt tehtiin Alvar Aallon vanhaa suunnitelmaa ja työtapoja kunnioittaen.

Rakennuttajana toimi Senaatti-kiinteistöt,
suunnittelijana A-konsultit,
pääurakoitsijana Rakennus Numera,
sähköurakoitsijana Sähkö-Aro,
valvojana Engel Rakennuttamispalvelut.