TietäNet
 
Pääkirjoitus
Artikkelit
Tiedotuksia
Palaute
Tilaus
Arkisto
Toimitustiedot
Etusivulle
2 / 2006


Vanhat DI-työt TKK:n kirjastossa


Pirkko Kauria
Irma Linnainmaa

 
Ajatus vanhojen DI-töiden sijottamisesta kunnon säilytyspaikkaan on peräisin TKK:n edelliseltä rehtorilta, Paavo Uroselta. Diplomitöitä säilytettiin osastoilla, usein kellareissa tai muualla syrjässä. Syntyi huoli vanhojen diplomitöiden säilymisestä.

 

Kunnollinen säiilytystila oikeine valaistus- ja kosteusolosuhteineen puuttui. Pääkirjaston ja TKK:n päärakennuksen väliin tehtiin arkisto, johon myös vanhat – ennen vuotta 1980 – tehdyt diplomityöt sijoitettiin. Työt on järjestetty tällä hetkellä osastoittain, aakkosjärjestykseen tekijän mukaan. Töiden sijaintipaikaksi on merkitty esimerkiksi P1 Ark A. INSSI-tietokantaan on syötetty seitsemän osaston vanhoja diplomitöitä. Kokoelma ei ole vielä täydellinen.

E. Lounela. Diplomitehtävä v. 1920-1021.

   

 

Arkiston kätköistä löytyy muutamia aiheeltaan hieman erikoisia diplomitöitä. Esimerkkinä voisi mainita pari työtä sotavuosilta: Teuvo Ilmosen työ ”Rotannahkojen parkitseminen” vuodelta 1944 ja Paavo Kajanteen työ ”Wolframin eroittaminen eräästä teollisuusjätteestä”, samalta vuodelta. Molemmat diplomityöt on tehty kemian osastolla.

Vanhimmat opinnäytetyöt ovat kauniisti musteella käsinkirjoitettuja. Muutama käsinkirjoitettu työ löytyy vielä 1960-luvulta.


1930-luvulla ruotsin kieltä käytettiin diplomitöissä useammin kuin myöhäisempinä vuosikymmeninä. Vähitellen englannin kieli korvasi ruotsin kielen suurelta osin.

Aikaisemmin osa diplomitöistä tehtiin salaisina, jonkin yrityksen toimeksiannosta. Nykyään opinnäytetyöt ovat julkisia. Jos opinnäytetyö tehdään jonkun yrityksen laskuun, käytännössä opinnäytetyöstä tehdään kaksi versiota. Toimeksiantajalle menevässä versiossa diplomityön metodia on sovellettu toimeksiantajan haluamaan aiheeseen. Julkisesta versiosta sovellusosa puuttuu.