“Flamingokvintetti” Saariston rengastiellä

Ilkka Heikkinen

Jokainen istumatyötä tekevä tietää, että on aivan välttämätöntä löytää jokin liikuntaharrastus vastapainoksi. Näin etenkin, kun ikävuosia alkaa kertyä keski-iän suuntaan ja erilaiset vaivat ja lihasten jumiutumiset alkavat nostaa päätään. Itse olen aina ollut kova kävelemään, ja kävely kotoa töihin ja/tai takaisin onkin ollut mukava tapa saada happea ja verrytellä puutuneita lihaksia. Kouluikäisenä pyöräilin paljon, mutta opiskelemaan tultua pyöräilyharrastus jäi kokonaan pariksikymmeneksi vuodeksi, kunnes muutama vuosi sitten päätimme vaimoni kanssa ostaa polkupyörät ja aloittaa pyöräilyharraste uudelleen. Kummasti vain pitää se sanonta paikkansa, että kerran opittu pyöräilytaito ei koskaan unohdu. Sen verran helppoa ajaminen taas oli, vaikka ensimmäisinä päivinä jaloissa tuntuikin.

Kesälomalla on oiva tilaisuus tehdä pyörän selässä pitempiäkin lenkkejä. Olimme kavereiden kanssa kuulleet Turun saariston rengastiestä, joka on eräs suosituimmista pyöräilylenkeistä maassamme. Jo keväällä päätimme, että kesälomalla pyöräilemme sen sään salliessa. Sää olikin loistava koko kesän, ja neljän päivän kierros reitillä Kaarina-Parainen-Nauvo-Korppoo-Houtskari-Iniö- Kustavi-Askainen-Naantali-Turku toteutui. Yhteensä ajokilometrejä kertyi noin 200, ja matkasta tuli kaikin puolin onnistunut. Ohessa matkakertomus, josta voi poimia vinkkejä ja innostusta lähteä tälle mainiolle kesäretkelle. Kierroksen voi tehdä myös toisin päin. Vastaan tulikin toiseen suuntaan meneviä pyöräporukoita ja tervehdimme toisiamme kädenheilautuksella.

Maanantaina 31.7. aloitimme pyöräreissun vaimoni kanssa Espoon Olarista Helsingin Kampin linja-autoasemalle 15 kilometrin aamulenkillä kauniissa ja lämpimässä säässä. Olimme varanneet etukäteen Turkuun menevästä pikavuorosta rahdin viidelle polkupyörälle. Tämä on hyvä tehdä, koska näin monelle polkupyörälle ei bussin rahtitilassa välttämättä ole tilaa. Matkatavarat kulkivat pyörälaukuissa ja pienessä tankolaukussa. Itselläni oli myös selkäreppu, mutta aamulenkin jälkeen huomasin sen sen verran hiostavaksi, että se sai kulkea loppumatkan pyörän tarakalle kytkettynä.

Linja-autoasemalla kohtasimme muut kolme matkaan lähtijää, ja bussi kohti Kaarinaa lähti klo 10. Parin tunnin bussimatkan jälkeen jäimme pois Kaarinassa Paraisiin johtavan tien risteyksessä. Menimme läheiselle huoltoasemalle kahville ja täytimme pyörien renkaat paineilmalla mahdollisiman koviksi. Sitten varsinainen matka kohti Paraisia alkoi. Sinne saavuimme parin tunnin ajon jälkeen ja menimme syömään kävelykadun varrella sijaitsevaan ravintolaan mukavalle ulkoilmaterassille mäen rinteessä. Sieltä menimme venerantaan paistattelemaan hetkeksi päivää antaen ruoan laskeutua ennen seuraavaa etappia.

Paraisten läpi ajettuamme oli edessä ensimmäinen lossi, jolla pääsimme toiselle puolelle Nauvoon. Näitä losseja saarten välillä menee parhaimmillaan varttitunnin välein, joten pitkään ei matkalainen joudu odottelemaan, vaikka se juuri nenän edestä lähtisikin. Mainittakoon, että meille näin ei käynyt kertaakaan. Päinvastoin osuimme paikalle lähes aina juuri silloin kun lossi oli juuri tullut ja pääsimme ajamaan autojonon ohitse reunapaikoille. Toisella puolella pääsevät pyöräilijät samoin rantaan ensimmäisenä, joten erittäin kätevästi nämä yhteydet toimivat. Nauvossa löytyi venerannasta kahvila, ja kahvi lisukkeineen maistui mainiolta. Samoin vesipullo, koska päivä oli todella kuuma. Ajaessa sitä ei niinkään tunne, mutta kylläkin pyörän selästä laskeuduttua. Nestetankkauksesta onkin huolehdittava ja täytyy muistaa pitää myös ajon aikana juomataukoja muutaman kilometrin välein.

Ensimmäisen yöpymispaikan olimme varanneet Nauvon Gammelgårdista, joka on Bed & Breakfast -tyyppinen majapaikka muutaman kilometrin pässä Nauvon keskustasta Korppoon suuntaan. Sinne saavuimme illansuussa mittarissa 70 ajokilometriä, joka tuntuikin varsin riittävältä. Gammelgårdin yhteydessä on pizzeria, josta saa itse tehtyä pizzaa. Sellaiset tilasimme ja ne todella maistuivat päivän hikisen ajomatkan jälkeen. Sitten iltapesulle ja nukkumaan.

Tiistaiaamuna aamiaisen jälkeen katselimme vielä Gammelgårdin ympäristöä, jossa oli näytteillä vanhoja talonpoikaistavaroita, leluja ym. Sitten pyörän selkään ja suunta kohti Korppoota.

Nauvon ja Korppoon välillä on lyhyt lossiylitys, ja sen jälkeen ajoimme suoraan Korppoon läpi Galtbyn lauttasatamaan. Väli Korppoo-Houtskari onkin jo pitempi, joten sieltä menee lauttoja harvemmin, ja yhteys on maksullinen. Nyt oli hyvää aikaa juoda kahvit ja levähtää ennen lossin lähtöä.

Houtskarin Kittuisissa nousimme maihin ja ajoimme venerantaan lounaalle. Pihvi ranskalaisilla, istuskelua ja sitten Houtskarin kirkolle. Kirkon yhteydessä on pieni museo, jossa oli kauniisti asetettuna vanhoja esineitä, gramofoneja, sanomalehtiä ym. Mitään henkilökuntaa ei ollut, ovet olivat auki ja pari kolikkoa sai jättää rasiaan pääsymaksuksi. Pääkaupunkiseutulaisina mietimme, mitä vastaavasta installatiosta olisi kotiseudullamme jäljellä parin päivän jälkeen.

Kirkolla tapahtui myös matkan ainoa takaisku. Kun kuljeskelimme hiljaisuudessa hautausmaalla, kuului kaksi terävää pamausta. Hätkähdimme ja katselimme ympärillemme, mutta mitään ei näkynyt. Kohta kävi ilmi, että vaimoni pyörästä oli räjähtänyt eturengas sen ollessa telineessä. Eikä ainoastaan sisäkumi, vaan myös ulkorenkaaseen oli ilmestynyt melkoinen repeämä. Onni onnettomuudessa oli se, että lähistöllä oli Skärgårdsboden, josta saimme ostettua myös ulkorenkaan. Vielä suurempi onni oli se, että räjähdys tapahtui parkissa, eikä esimerkiksi vauhdissa alamäessä ...

Houtskarissä vietimme yön mökkikylässä, missä myös saunoimme. Yöllä satoi hieman, ja pyörät olivat aamulla märkiä, mutta tämä ei haitannut, kun jatkoimme kohti seuraavaa kohdetta Iniötä. Lautta Mossalasta Daleniin on maksullinen, koska väli on melko pitkä. Iniö osoittautui viehättäväksi pikku saareksi, jossa on vähän omanlaistaan tunnelmaa. Kirkon ulkopuolella luoksemme talutti pyöräänsä oululainen rouva kahden tyttärensä kanssa. Hänellä oli myös ollut vähän epäonnea, koska oli ajanut nastaan kirkolle johtavalla tiellä. Meiltä hän sai jo kokenutta renkaanvaihtoapua, ja pääsi jatkamaan matkaansa. Matkan paras ruokapaikka oli läheisessä seurakuntatalossa sijaitseva Lolas Service catering, josta sai usean ruokalajin aterian halpaan hintaan ja kahvit kaupan päälle.

Iniöstä on lauttayhteys Kustaviin, josta voi sitten jatkaa matkaansa Turun suuntaan tai jäädä yöksi. Koska oli jo myöhäinen iltapäivä, ei useiden kymmenien kilometrien ajomatka seuraavaan kohteeseen Askaisten Louhisaareen tuntunut houkuttelevalta. Pidimme siis peukkuja, että pyörämme mahtuisivat bussiin, joka lähti lauttasatamasta kohti Turkua. Muuten olisi ollut pakko yöpyä Kustavissa. Onni olikin jälleen suosiollinen, ja pääsimme bussilla pyörinemme Mietoisiin asti yhtenä kesän kuumimmista päivistä. Kuljettajasta oli ihmeellistä, että ryhmämme haluaa Mietoisiin, kunnes selitimme, että se on vain välietappi. Laskeuduimme bussista Askaisten tienhaarassa, ja ajoimme muutaman kilometrin Louhisaaren kartanon lähellä sijaitsevalle maatalomajoitusalueelle, jossa meillä oli huoneet varattuna. Jälleen oli hinta-laatusuhde hyvä, joten ainoastaan parveilevat kärpäset vähän kiusana vietimme rentouttavan illan pelaten mölkkyä ja hyvin nukutun yön.

Aamupäivällä tutustuimme opastetulla kiertokäynnillä Louhisaaren kartanoon, jossa marsalkka Mannerheim on viettänyt lapsuutensa. Linna sinänsä oli aika kolkko paikka. Siellä ei olisi haluttanut yöpyä, eikä se ole turistille mahdollistakaan.

Viimeinen ajopäivä 3.8. oli kuuma kuten edellisetkin. Tavoitteena oli ehtiä klo 18 Turusta lähtevään junaan. Pidimme siis vauhtia yllä ajaessamme Merimaskun läpi Naantaliin. Naantali on tunnetusti pizzeriakaupunki, ja sellaiseen tyydyimmekin, koska ei ollut oikein aikaa etsiä muuta. Vatsat täynnä hyppäsimme pyörien selkään, ja nyt olikin jo hieman kiire. Täydellä vatsalla retken vauhtiennätyksen rikkominen ei ollut kovin miellyttävää, mutta niin vain olimme klo 17.45 Turun rautatieasemalla. Pyörät lastattiin näille erityisesti varattuun vaunuun, ja väsyneinä mutta onnellisina pääsimme kotimatkalle. Ja jälleen huomasimme olevamme onnekkaita: viisi minuuttia lähdön jälkeen Turussa puhkesi raju ukkosade, joka olisi taatusti kastellut meidät läpimäriksi, jos olisi sattunut parikymmentä minuuttia aikaisemmin. Tänä kesänä kun ei sateita liiemmin tullutkaan.

Pari viikkoa retken jälkeen kokoonnuimme vaihtamaan digikuvia ja suunnittelemaan seuraavan kesän pyöräretkeä. Useissa kuvissa venyttelemme seisten yhdellä jalalla pitäen toisesta jalasta kiinni. Tämä tuo mieleen flamingon, ja leikillisesti kutsuinkin retkiseuruettamme Pyöräkerho Flamingoiksi tai Flamingokvintetiksi suositun ruotsalaisen tanssiorkesterin mukaan. Ja sanotaanhan Virossa flamingoa onnenlinnuksi, joten sitä paremmin se kuvaa tätä matkaa. Seuraavana kesänä sitten ehkä Ahvenanmaalle. Joten kaikki kynnelle kykenevät pyöräilemään, niin nähdään tien päällä!