TietäNet
 
Pääkirjoitus
Artikkelit
Tiedotuksia
Palaute
Tilaus
Arkisto
Toimitustiedot
Etusivulle
2 / 2009

Per libros ad scientiam


 

Timo Nevala
Kuvat: Tallinnan teknillisen yliopiston kirjasto


Tallinnan teknillisen yliopiston uuden kirjastorakennuksen juhlalliset avajaiset pidettiin 11.11.2009 Mustamäellä. Teknillisen korkeakoulun ja Tallinnan teknillisen yliopiston yhteistyö on ollut pitkäaikaista samoin kirjastojen välinen kanssakäyminen.

 
Kirjastorakennus on upea kokonaisuus. Nuoret arkkitehdit ovat onnistuneet luomaan sopusuhtaisen toimivan kirjaston. Ensimmäisen kerran kirjaston historiassa kaikki materiaali on samassa rakennuksessa.

Kirjasto on ulkoapäin peitetty erikoiskankaalla, joka kirjastoa lähestyttäessä saa aikaan upean silhuetin. Sisältäpäin kirjastosta ulos katsottaessa kangasta ei huomaa vaan liikenne jatkaa ulkona omaa menoaan. Pimeällä kirjasto muodostaa loistavan maamerkin.

 

 

     

TKK:n kirjasto osallistui juhliin kolmen hengen lähetystöllä. Vasemmalta Timo Nevala, Irma Pasanen ja Ari Muhonen onnittelevat kirjastonjohtaja Jüri Järsiä.

   

Ari Muhonen esitteli, miten ideasta yhdistää kolme erillistä korkeakoulua on edetty Aalto-yliopiston malliin.

 

 

 

 

 
Kirjaston avajaisiin kokoontui Viron korkein poliittinen ja akateeminen johto presidentti Toomas Hendrik Ilveksen johdolla.

 
     
Juhlapuheissa korostettiin, ettei mikään maa voi elää ilman kirjastoa, jossa on koottuna maan henkinen pääoma.

Isänmaalliset laulut naiskuoron johdolla toimivat hyvin juhlatilaisuudessa.

 

 

 

 

Yliopiston kirjaston avajaisten yhteydessä vietettiin myös TTU kirjaston toiminnan 90- vuotisjuhlaa, jota juhlistettiin konferenssilla. Teemana oli yliopistokirjastot tietoyhteiskunnassa.

Opiskelemalla ja henkistä pääomaa muokkaamalla voidaan luoda uutta, joka on maalle hyödyksi tulevaisuudessa.