Teknillisen korkeakoulun kirjaston tiedotuslehti
2 / 1998

Tieteellisen elektronisen julkaisemisen kehitys

Pirkko Oittinen

Professori

TKK, Viestintätekniikka

Historiatiedon mukaan painetun tieteellisen aikakauslehden ensi-ilmestyminen tapahtui runsaat kolmesataa vuotta sitten; Journal des Scavans ilmestyi ensimmäisen kerran v. 1665. Julkaisutradition elinvoimaisuutta ilmentää tällä hetkellä maailmassa julkaistavat n. 100 000 tieteellistä aikakauslehteä. Muut tieteelliset sarjat ja kirjat kasvattavat tieteellisen julkaisemisen kokonaismäärää, jonka volyymi on rahallisesti arvioituna parin prosentin suuruusluokkaa kaikesta julkaisemisesta.

Digitaalisen verkkoviestinnän voidaan väittää edustavan tieteellisen julkaisemisen kannalta suurinta muutoksen tilannetta kolmeen sataan vuoteen. Painettua viestintää laajemmin tarkasteltuna, television ja radion yleistyminen ovat esimerkkejä vastaavista taitekohdista, mutta huomattavasti läheisemmässä menneisyydessä. Sähköisen viestinnän tulo painetun viestinnän kilpailijaksi vaikutti kehitystä edistävästi ja johti viestinnän määrällisen kokonaiskulutuksen kasvuun. Viestintävälineiden kesken syntyi profiloitumista ja synergiaakin. Perinteiset viestintävälineet pyrkivät saamaan verkkoviestinnän samanlaiseen otteeseen. Tilanne on kuitenkin erilainen siinä mielessä, että viestinnän kokonaiskulutuksen kasvulle ovat rajat tulleet vastaan. Tieteellinen julkaiseminen on luonteestaan johtuen jäänyt viestinnän tämän vuosisadan aikaisempien myllerrysten ulkopuolelle.

Vaikuttaa siltä, että muutospaineiden puuttuessa tieteellisestä julkaisemisesta on tullut oman traditionsa vanki. Jäykistynyt traditio on estänyt evolutionääristä kehitystä. Tuloksena on ollut kasvanutta tyytymättömyyttä julkaisemisen hitautta ja kustannuksia kohtaan. Tutkimussyklien nopeutuessa formaalia painettua tieteellistä julkaisemista ei ole koettu riittäväksi tiedeviestinnän kanavaksi. Elektronisen julkaisemisen on nähty tuovan revolutionäärisen parannuksen tilanteeseen. Ennusteiden mukaan elektroninen ammatillinen julkaiseminen onkin yksi elektronisen julkaisemisen nopeimmin kasvavista alueista. Ennusteiden mukaan ammatillisen ja hakuinformaation elektronisen jakelun suhteellinen osuus alan kokonaisvolyymistä kasvaisikin noin 50 prosentin tasolle viidentoista vuoden aikajänteellä.

Elektronisen julkaisemisen vähintäänkin näennäinen helppous on myös luonut käsityksiä, että tieteellisessä viestintäprosessissa ei lainkaan tarvittaisi ulkopuolisia tahoja kuten kustantajaa tai kirjastolaitosta. Toisin sanoen esiintyy näkemystä, että tieteellinen viestintä voisi muuttua avoimesta joukkoviestinnän omaisesta toiminnasta tiedeyhteisön itsensä hoitamaksi virtuaaliyhteisön ryhmäviestinnäksi. Viestinnän arvoketju lyhenisi. Tällaiset ajatukset kuitenkin herättävät kysymyksen, ovatko ne funktiot, joista kustantajat ja kirjastot ovat arvoketjussa vastanneet, muodostuneet tarpeettomiksi tai miten funktioista huolehditaan. Vastaukseksi riittää toteamus, että yleisestikin ottaen ammattimainen - ei välttämättä kaupallinen- ja harrastuspohjainen toiminta ovat eri asioita.

Suppeassa mielessä käsitteellä elektroninen julkaiseminen tarkoitetaan tekstistä ja muista signaaleista koostuvien dokumenttien, kuten artikkeleiden digitaalista generointia ja koostamista julkaisukokonaisuuksiksi. Viestintäprosessin muut vaiheet ovat jakelu ja vastaanotto. Usein elektronisen julkaisemisen käsite sisältää implisiittisesti oletuksen, että julkaisu työnnetään johonkin sähköiseen putkeen, verkkoon. Sen sijaan käsite ei ulotu koskemaan sitä mitä putken toisessa päässä tapahtuu. Elektronisen julkaisemisen ongelma-asettelut koskevatkin siten ensisijassa viestintäprosessin "input"-osaa, mutta ei "output"-osaa.

Kun elektronista julkaisemista tarkastellaan tietyllä tutkimusalalla aktiivisten, sitä reaaliajassa seuraavien, tutkijoiden näkökulmasta putkiin työnnetyt aineistot saattavat riittää. Tosin digitaalinen dokumenttimuoto generoi uusia kysymyksiä "input"-puolelle, jotka koskettavat myös tiedeyhteisön nörttejä. Tällaisia ovat esimerkiksi dokumenttien alkuperäisyyden ja muuttumattomuuden varmistaminen eli autentikointi sekä aineistojen omistusoikeukselliset ja maksukysymykset. Viimeistään sitten nämä kysymykset alkavat kiinnostaa, kun omia aineistoja koetaan väärinkäytetyn. Referee-prosessista huolehtiminen ei sen sijaan poikkea verkkoviestinnässä siitä miten se voidaan toteuttaa myös lopputuotteen ollessa painettu tuote. Tiettyä alaa passiivisemmin seuraavilla ja tulevien sukupolvien tutkijoilla on aktiivitutkijoista poikkeavia tarpeita. Näiden voidaan sanoa olevan sekä sisältöjen että ajan yli integroivia. Kiinnostuksen kohteena on tyypillisesti enemmän lopputulema ja kokonaiskuva eli "output" kuin "input".

Kirjastojen tehtäväkenttänä on tukea käyttäjiä viestintäprosessin "output"-puolella. Tehtävän toteuttamisen kannalta koko viestintäprosessin hallinta on keskeinen. Tämä tarkoittaa sitä, että elektroniselle julkaisemiselle tulee asettaa vaatimuksia output-tarpeiden pohjalta. Tämän ovat tieteelliset kirjastot Suomessa hyvin tiedostaneet. Yhtenä seurauksena on ollut toimeliaisuus standardoitujen menettelytapojen käyttöönottamiseksi julkaisuaineistojen digitaalisessa esittämisessä. Yleisenä näkemyksenä on, että sisältöaineistojen koodauksen täytyy tapahtua tavalla, joka erottaa sisällön rakenteen dokumentin ulkoasusta. Tällaisesta esitystavasta esimerkkejä ovat SGML- ja XML-esitystavat. Standardointi mahdollistaa sisältöjen tehokkaan tietokantaistamisen ja tukee aineistohakuja ja aineistokoosteiden tekemistä pitkällä aikavälillä. Lähestymistapa poikkeaa ulkoasupohjaisista, PostScript- ja PDF-esitystavoista, joiden sovellusalueena ovat ensisijaisesti yksittäiset dokumentit.

TKK:n kirjaston elektronisen julkaisemisen hankkeessa on tuettu sisällöntekijöitä korkeakoulun sisällä yhtenäiseen SGML-pohjaiseen koodaustapaan siirtymiseksi. Siirtymä epäilemättä vaatii kurinalaisuutta ja pitkän aikavälin hyötyjen arvostamista totuttujen toimintatapojen ja lyhyen tähtäimen helppouden sijasta.

Eri käyttäjäryhmien käyttöprofiilieroista johtuen elektronisessa julkaisemissa tarvitaan erilaisia toimintamalleja. Tällä hetkellä hyödynnetään jopa toisilleen täysin päinvastaisia malleja. Ensisijaisia mallien muuttujia ovat elektronisen ja painetun julkaisemisen aikataulutus, sisällöllinen laajuus ja hinnoittelu. Ääripäätä edustaa tilanne, jossa elektroninen julkaisu korvaa täysin painetun lehden. Elektronista lehteä voidaan priorisoida painettua nopeammalla julkaisuaikataululla tai järjestys voi olla toisin päin; painettu lehti ilmestyy ensin ja elektroninen julkaisu siihen nähden huomattavalla viiveellä. Elektroninen julkaisu voidaan profiloida painetun julkaisun sähköiseksi lööpiksi tai sen multimediaaliseksi versioksi. Hinnoitteluun elektroninen julkaiseminen tarjoaa tulevaisuudessa laajan vaihtoehtojen joukon. Tämä ulottuu yksittäisillä artikkeleilla tehtävästä mikrorahakaupasta kansallisten konsortioiden satoja lehtiä käsittäviin lisenssisopimuksiin kustantajien kanssa.

Käyttökokemusten myötä toimintamallit vakiintuvat ja niiden kirjo todennäköisesti supistuu. Rakennepohjainen aineistojen esitystapojen ja tietokantaistamisen ansiosta mikään julkaisemisen vaihtoehtoinen malli ei ole poissuljettu.

lisätietoja: http://www.media.hut.fi