nehän kuuluvat siihen, kuin rakennukset, ja ainahan
ne ovat siinä olleet, enkä sitäkään ole tullut ajatelleeksi,
että ne olisivat vanhoja – sillä lailla, huonoja –
Via Polytechnican lehmukset!
ja nyt niistä keskustellaan, että ne pitäisi kaataa,
vanhoina, lahoina, onttoina, hengenvaarallisina!
Via Polytechnican lehmukset!
suuret, tuuheat, lehtevät, kirjaston kupeessa
niiden katveessa kävelemme päätalolle
ruokatunnilla syömään, kaupasta takaisin
niiden oksilla oravat juoksevat, harakat hypähtelevät -
toissapäivänä kun myrskysi, lehmusten suojassa ei satanut
niin paljon, tänään taas aurinko ei häikäissyt niiden varjossa –
muhkuraiset paksut rungot, talvella mustat kuin grafiikkaa harmaassa,
kesällä syvän vihreää lehtimajaa,
syksyllä kirkkaan keltaista loistoa –
nyt hengenvaarallisia! siihen en tietysti voi sanoa mitään –
(vaikka hyvinhän kestivät äskeisen myrskyn)
Via Polytechnican lehmukset
kaadetaanko ne kirjaston ja nurmikon välistä!
eihän se sitten ole enää mikään Via Polytechnica
ei ilman lehmuksia, vaivainen käytävä vain –
ja kauanko uudet kasvavat?
kun sekin on jo sattunut että ovat hakanneet pois
runkoihin kasvaneet versot, vihreät uudet lehdet, haarat,
siistineet pois, olisi ollut entistä mahtavampaa, suurempaa
rehevyyden villiyttä -
eiköhän vanhassa Italiassa kaadeta yliopistojen campus-lehmuksia
paljon vanhempina, jos koskaan –
lahot lehmukset Via Polytechnikalla
minä pitäisin teidät vielä, mutta että hengenvaarallisia
siihen en tietenkään voi sanoa mitään –