TietäNet
 
Pääkirjoitus
Artikkelit
Tiedotuksia
Palaute
Tilaus
Arkisto
Toimitustiedot
Etusivulle
1 / 2006


 

 

 

 

Lehtitilaukset tiukassa syynissä

 

Pekka Pasanen

 

Lehtikyselyn käynnistämisen takana oli kaksi pääsyytä: huoli lehtihintojen jatkuvasta noususta sekä tieto siitä, että tieteelliset lehdet ovat välttämättömiä TKK:n tutkimukselle ja opetukselle. Kirjasto ei kykene tilaamaan uusia julkaisuja toivottavassa määrin ja toisaalta kirjasto ei pysty pitämään edes nykyistä tilauskantaa yllä. Karsintaa ja valintaa joudutaan tekemään jatkuvasti.

Tieteellisten lehtien hintojen nousu yleistä kustannustasoa nopeammin on jatkunut elektronisten lehtien markkinoille tulon jälkeen. Lehtien hinnat ovat nousseet vuosina 2001- 2005 vuosittain 7 - 9 % teknistieteellisellä alalla. Kustantajat ovat perustelleet hinnankorotuksia sivumäärien ja ilmestymiskertojen kasvulla. Lehtiin käytetään yli 70 % Teknillisen korkeakoulun kirjastoaineistokuluista.

Kirjaston olisi tiedettävä, mitkä lehdet ovat välttämättömiä TKK:lle, jotta ne voitaisiin tilata ja säilyttää ja mahdollisesti kohdistaa lisäresursseja näiden keskeisten lehtien hankintaan.
 
TKK:lle tärkeiden lehtien listaa lähdettiin keräämään kolmella tavalla:
  - lehtikyselyllä, joka lähetettiin vastuualueiden esimiehille
- väitöskirjojen ja TKKJulkaisee –tietokannan viiteanalyyseilla
- elektronisten lehtien käyttötilastoilla.

Vastuualueita pyydettiin nimeämään tutkimuksen ja/tai opetuksen kannalta keskeiset lehdet. Kyselyssä tähdennettiin, että lehtien nimeäminen oli tärkeää riippumatta siitä, tuliko ko. lehti tällä hetkellä TKK:lle vai ei. Vastauksia saatiin 95 vastuualueelta. Eräs osasto lähetti vastuualueiltaan yhteisen vastauksen. Kun lasketaan ko. osaston vastuualueet mukaan, vastauksia saatiin 104 vastuualueelta. Tavoitteena oli saada vastaukset kaikilta tutkimusta ja opetusta harjoittavilta vastuualueilta sekä tutkimuksessaan lehtiä käyttäviltä erillislaitoksilta. Tavoitteessa onnistuttiin hyvin, vain muutama vastuualue jäi puuttumaan vastanneiden joukosta.

TKKJulkaisee –tietokannasta selvitettiin, missä lehdissä TKK:n tutkijat olivat julkaisseet artikkeleita vuosina 2003 ja 2004. Tietokannasta selvitettiin edelleen, kuinka monelta vastuualueelta oli kuhunkin lehteen kirjoitettu kyseisinä vuosina.

Vuoden 2004 väitöskirjoista otettiin 60 kappaleen otos, joiden viitteet tutkittiin ja viittaukset lehtiin kirjattiin ylös. Vuonna 2004 väitteli 130 tutkijaa.

Elektronisten lehtien käyttötilastoista ei saatu kootuksi käyttökelpoista lehtilistaa vaaditussa ajassa. Käyttötilastoissa on monta pulmaa, niitä ei löydy kaikista lehdistä ja niiden kerääminen on työlästä. Tilastojen vertailtavuudessakin on puutteita. Käyttötilastojen funktioksi jäi siten lehtikyselyn ja viiteanalyysin tukeminen silloin, kun siihen oli mahdollisuuksia.
 
Kriteerit, joiden perusteella lehtien sijajärjestys määräytyy listalla Vastuu- alueiden lkm Tutkimus- suoritteet Opetus- suoritteet Ulkopuol. rahoitus Julkaisseiden vastuualueiden määrä Lehteen viitanneet väittelijät
Lehtilistan peruste lehtikysely lehtikysely lehtikysely lehtikysely TKK-Julkaisee väitöskirjat
Listan lehdet kpl 1987 1987 1987 1987 1007 1086
  sija listalla sija listalla sija listalla sija listalla sija listalla sija listalla
Nature (weekly) 1 2 5 2 218 295
Science 1 3 7 3 203 3
Nano Letters 2 4 21 8 218 295
Journal of applied physics 2 15 20 13 1 1
Applied physics letters 5 18 16 18 3 6
Nature materials 6 5 32 27 218 143
Journal of the American Chemical Society 6 6 26 26 82 6
Journal of the Electrochemical Society 6 52 144 107 15 0
Langmuir 9 9 19 30 6 10
Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America 9 12 34 9 23 40
Physical review B 9 13 25 16 6 6
Journal of crystal growth 9 20 24 38 34 0
Scripta materialia 9 51 288 105 218 295
Physical review letters 14 22 33 23 15 3
Applied Surface Science 14 23 31 65 6 71
Journal of fluid mechanics 14 49 348 41 0 71
Acta materialia 14 58 298 112 0 71
Journal of materials science 14 65 212 109 82 143
Paperi ja puu 14 82 107 85 6 19
Thin solid films 14 154 494 64 34 71
International journal for numerical methods in engineering 14 259 351 378 0
Harvard business review 16 1 1 1 0 91
Management science 24 7 6 4 0 40
Organization science 24 8 2 7 0 40
Journal of physical chemistry B 24 25 52 88 26 3
Electronics letters 46 103 200 200 23 2
Physica Scripta 245 208 298 144 3 143
Prosessori 603 1064 1420 661 2 0
Taulukko 1.

Tulokset

Vastuualueet nimesivät lehtikyselyssä 1987 lehteä. TKKJulkaisee –tietokannasta koottiin 1007 lehden nimeä ja väitöskirjojen viitteistä kirjattiin 1086 lehden nimeä. Eri nimekkeitä näistä kaikista oli noin 3000 kappaletta. 249 nimekettä löytyi kaikista kolmesta listasta eli lehtikyselyn lehdistä, TKKJulkaisee –tietokannasta haetuista lehdistä ja väitöskirjojen otoksen lehtiviitelistasta.

Tuloksia hyödynnettiin vuoden 2006 tilauksia tehtäessä. Uusia lehtiä tilattiin 6 kpl 8 000 eurolla ja tilauksia lakkautettiin 60 kappaletta 38 000 eurolla. Uusien lehtien tilauksissa lehdet asetettiin tärkeysjärjestykseen painottamalla lehtikyselyn vastauksia 1,5:llä, TKKJulkaisee –tietokannan lehtiä 1:llä ja väitöskirjojen avulla löydettyjä lehtiä 0,5:llä. Esimerkiksi jos kaksi vastuualuetta oli nimennyt lehden lehtikyselyssä, yksi vastuualue oli julkaissut lehdessä artikkelin tai artikkeleita vuosina 2003 - 2004 TKKJulkaisee –tietokannan mukaan ja lehteen oli viitattu kerran väitöskirjojen otoksessa, lehti sai pisteet 4,5 (1,5 x 2 + 1 x 1 + 0,5 x 1 = 4,5). Vanhoja tilauksia karsittiin, jos lehti ei löytynyt mistään kolmesta listasta eikä lehti ollut kiertolehti.

TKK:n tilaamat lehtipaketit FinElib-konsortiossa käytiin läpi tulosten perusteella. Uusia lehtipaketteja ei tilattu, mutta uudistusvuorossa olleet tilaukset uusittiin. FinElibin ja Wileyn neuvottelut olivat kesken lehtiselvitystä tehtäessä.

Tulosten jatkokäsittely

Lehtien hinnat lisättiin taulukoihin. Kaikilla kolmella listalla esiintyvien lehtien keskihinta oli 2 659 euroa, kun taas enintään kahdella listalla esiintyvien lehtien keskihinta oli 1 483 euroa.

Lehtikyselystä syntynyt lista (1987 nimekettä) analysoitiin Ulrich’sin Serials Analysis –ohjelmistolla. Ohjelmisto perustuu ISSN-numeroihin, 1914 nimekkeelle löytyi ISSN-vastaavuus, joten 73 nimekettä ei voitu analysoida ohjelmistolla. Lehtilistaa verrattiin Ulrich’sin listaan (Core lista n. 50 000 nimekettä) ja kriteereiksi valittiin vielä, että lehdet ovat vertaisarvioituja, indeksoituja, impact factorin omaavia ja että lehdet ovat Magazine for Libraries –listalla (käsittää noin 7000 lehteä). Ulrich’sissa kriteerit omaavia lehtiä oli 2317 ja lehtikyselyssä näitä lehtiä oli 501 kappaletta eli 21,6 % Ulrich’sin tarjonnasta. Lehdet jaettiin Ulrich’sin aiheluokituksen mukaisiin luokkiin. Joissain luokissa oli hyvin vähän lehtiä tarjolla: Building and construction 2 kpl, Forest and forestry 2 kpl ja Pulp and paper 1 kpl. Kaikki edellisten luokkien lehdet olivat mukana kyselyssä, joten osuvuus oli 100 % Ulrich’sin tarjontaan. Esimerkiksi kriteerit täyttäviä kemian alan lehtiä oli Ulrich’sissa 109 ja kyselyssä 49 eli 45,0 %, liiketaloustieteen luvut olivat Ulrich’sissa 242 ja kyselyssä 52 eli 21,5 %. Kaiken kaikkiaan kyselyn lehtien osuudet Ulrich’sin lehtien tarjonnasta vastasivat hyvin TKK:n tutkimuksen ja opetuksen rakennetta. Tämä vahvisti käsitystä lehtikyselyn onnistumisesta.

Lehtikyselyn lehdistä oli 1355 kappaletta eli 70,8 prosenttia vertaisarvioituja, indeksoituja ja impact factorin omaavia. Vain 31 kappaletta eli 1,6 prosenttia ei täyttänyt mitään edellisistä kriteereistä. Viimeksi mainittuun ryhmään kuului 17 suomalaista lehteä ja ryhmän lehtien hintojen keskiarvo oli alle 100 euroa. Näissä luvuissa ei ole mukana niitä nimekkeitä, joita ei voinut analysoida Ulrich’sin ohjelmistolla (73 kpl). Ulrich’sia käytettiin vielä etsimään Open Access -lehdet aineistosta. Open Access -lehtiä löytyi 38 kappaletta.
 
Lehtilistat asetettiin järjestykseen seuraavien kriteerien avulla:
  - lehden nimenneiden vastuualueiden lukumäärä
- lehden nimenneiden vastuualueiden tutkimussuoritteiden määrä
- lehden nimenneiden vastuualueiden opetussuoritteiden määrä
- lehden nimenneiden vastuualueiden ulkopuolisen rahoituksen määrä
- vastuualueiden määrä, jotka ovat kirjoittaneet ko. lehteen
- eri väittelijöiden määrä, jotka ovat viitanneen ko. lehteen

Tutkimus- ja opetussuoritteiden sekä ulkopuolisen rahoituksen määrä selvitettiin Unelista vuoden 2004 tietojen perusteella.

Taulukossa 1. on esimerkki edellä mainittujen kriteerien käytöstä. Esimerkistä näkee, että keskeisten lehtien listaa ei voi muodostaa vain yhden kriteerin perusteella. Harvard Business Review on ykkösenä tutkimus- ja opetussuoritteiden sekä rahoituksen perusteella arvioituna, mutta lehdessä ei julkaistu vastuualueiden artikkeleita. Usea vastuualue on kirjoittanut Prosessori-lehteen, mutta muuten lehti ei sijoitu kärkipäähän.

Keskeisten lehtien lista voitaisiin muodostaa lehdistä, jotka millä tahansa em. kriteereistä arvioituna sijoittuvat hyvin. Näin saadaan jo varsin hyvä lista, mutta vielä olisi ratkaistava pienen vastuualueen kysymys. Jos lehti on tärkeä vain yhdelle vastuualueelle, niin lehti voi nousta kärkeen vain väittelijöiden määrässä, mikä sekin sinänsä on epätodennäköistä. Jos lehti on kyselyssä mainittu, siihen on viitattu väitöskirjassa ja siinä on julkaistu artikkeleita, niin lehteen on suhtauduttava harkiten, vaikka lehden sijoitus ko. listoilla olisi kussakin häntäpäässä.

Nykyisen lehtitarjonnan vastaavuus lehtikyselyn tuloksiin

Kyselyn lehdistä (1987 kpl) TKK:lle tulee
  a) ainoastaan elektronisena 980 kpl
b) elektronisena sekä painettuna 361 kpl
c) ainoastaan painettuna 269 kpl.

Lehtitarjonta on 1 610 kpl eli 81% vastuualueiden nimeämistä lehdistä tulee jatkuvasti TKK:lle. 377 kyselyn lehteä ei tule TKK:lle, näistä tosin 73 kappaletta saadaan elektronisena 3 - 12 kk:n viiveellä. Kokonaan jää siten saamatta 305 lehtikyselyssä mainittua lehteä. Näistä 305 lehdestä 29 lehteen oli viitattu väitöskirjoissa ja 35 lehteä löytyi TKKJulkaisee -tietokannasta. TKK:n lehtitarjonta on tällä hetkellä erittäin hyvä.

Lopuksi

Keskeisten lehtien listojen tarkoitus on toimia työvälineenä lehtiaineiston valinnassa. Listoilta jätettiin pois IEEE:n ja IEE:n lehtiä, koska ne tilataan joka tapauksessa. Yhtä keskeisten lehtien listaa ei ole rakennettu, vaan käytössä on useita listoja.