TietäNet
 
Pääkirjoitus
Artikkelit
Tiedotuksia
Palaute
Tilaus
Arkisto
Toimitustiedot
Etusivulle
1 / 2006



Laatukordinaattori aloittanut työnsä


Janne Salonen


TKK:n laatukordinaattorina on vuoden alusta aloittanut DI Kirsi Eulenberger-Karvetti. Tietänet kävi kysymässä millainen hänen työkuvansa on.

”Tehtävänäni on TKK:n laadunvarmistusjärjestelmien rakentaminen”, vastaa Eulenberger-Karvetti. Laatujärjestelmä on yhtä kuin toiminnan ohjausjärjestelmä, jolla varmistetaan toiminnan laadukkuus. On yritettävä varmistaa, että tehdään oikeat asiat oikeaan aikaan, oikealla tavalla ja oikeiden henkilöiden toimesta.

”Käytännössä on kysymys yhteisten pelisääntöjen luomisesta”, sanoo Eulenberger-Karvetti.

Konkreettisesti on kysymys siitä, että toimintoja on systematisoitava. Esim. palautteiden keruun tulee olla systemaattista eikä satunnaista. Palautteiden tulee myös vaikuttaa toimintatapoihin.

”Tavoitteena on löytää parhaat toimintatavat”, sanoo Eulenberger-Karvetti.

Dokumentaatio on olennainen osa laadunvarmistustyötä. Dokumentaatio on yhtä kuin organisaation muisti, ja sitä on ylläpidettävä ja kehitettävä.

Hiljattain ikävä uutinen oli, että ylioppilaskuntien teettämässä kyselytutkimuksessa ”Opiskelijan yliopisto: Yliopistojen ja yliopistopaikkakuntien vertailu opiskelijoiden silmin”, TKK ei sijoittunut kovinkaan hyvin. Tämä on nyt herättänyt TKK:n johdon rehtoria myöten halun selvittää, mikä tarkkaan ottaen herättää opiskelijoissa tyytymättömyyttä TKK:ssa, jos nyt tutkimuksen tulosta voidaan pitää luotettavana TKK:n osalta.

”Sen tarkemmin tutkimuksesta ei käy ilmi, miksi TKK:n opiskelijoiden piirissä viihtyvyys olisi huonompaa kuin muualla. Yksi mahdollisuus on, että uusi tutkintojärjestelmä aiheuttaa hämminkiä opiskelijoiden keskuudessa. Toinen mahdollisuus on, että opiskelijapalautteen hyödyntäminen meillä ehkä ei toimi kovin hyvin”, sanoo Eulenberger-Karvetti.

”Me ryhdymme nyt selvittämään tätä asiaa, ja sikäli kuin parannustarpeita ilmenee, meidän on myös valmisteltava toimenpiteitä.”