TietäNet
 
Pääkirjoitus
Artikkelit
Tiedotuksia
Palaute
Tilaus
Arkisto
Toimitustiedot
Etusivulle
1 / 2007



Nelli-portaali
- uusi versio ja käyttöliittymän uudistus


Tiina Tuomaala
Jukka Lehmus
Jouni Nevalainen


TKK:n Nelli-tiedonhakuportaali täytti huhtikuussa kunniakkaat kaksi vuotta. Suomen vanhin Nelli-portaali, Helsingin yliopiston Nelli on vajaa puolta vuotta TKK:n Nelliä vanhempi. Tällä hetkellä Suomessa vaikuttaa jo kaikkiaan 52 Nelli-portaalia. Yliopistokirjastojen lisäksi ammattikorkeakouluilla on Nellinsä ja yleiset kirjastot ovat pystyttäneet useita alueportaaleita. Käykääpä katsomassa vaikka Etelä-Karjalan kaunista Nelliä. Ja kuinkahan monta samoilla ohjelmistoilla toteutettua, Suomen Nelliä vastaavaa, tiedonhakuportaalia on ympäri maailman?  
 


Kahdessa vuodessa kokemuksia ja kommentteja Nellin ominaisuuksista ja käytöstä on kertynyt jo jonkin verran. Kirjaston järjestämissä käyttäjäkoulutuksissa Nelliä on kehuttu mainioksi tiedonhaun ja –hallinnan välineeksi, mutta vaikeaksi lähestyä. Kirjaston käyttäjäkyselyssä Nellin käytettävyys sai pyyhkeitä. Vaikka Nelli-portaali on kansallinen hanke ja taustalla vaikuttavat ohjelmistot, MetaLib-monihakuohjelma ja SFX-linkitys, on ostettu ulkomaiselta ohjelmistotoimittajalta, käyttöliittymää ja toiminnallisuutta on mahdollista säätää paikallisesti jonkin verran. Turun yliopisto ensimmäisenä Suomessa lähti parantamaan Nellinsä käytettävyyttä pikalinkeillä ja hakemistolla. TKK:lla päätimme pyydystää kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja uudistaa Nellin käyttöliittymää samalla kun MetaLib-ohjelmasta otettiin käyttöön uudempi versio.

TKK:n kirjastojen henkilökuntaa pyydettiin aluksi antamaan palautetta käyttöliittymäehdotuksesta. Uuden käyttöliittymän toimiva malli oli kokeiltavissa kirjaston Tarmo-intranetissa 16.4.2007 saakka. Kommentteja ja parannusehdotuksia saatiin runsaasti ja niiden avulla käyttöliittymää saatiin muokattua paremmaksi ja käyttäjäystävällisemmäksi.

Nelli-portaalin päivitys ja siirtyminen uudempaan versioon tapahtui Vappua edeltävän viikonlopun aikana. Nelli-portaalin MetaLib ohjelmisto päivittyi versioon 4. Uudessa versiossa on korjattu aiempien versioiden ongelmia ja tuotu mukaan myös uusia ominaisuuksia. Käyttöliittymän uudistuksen näkyvin muutos on näytön vasemman reunan sivupalkki, johon on koottu pikalinkkejä usein käytettyihin toimintoihin (Kuva 1).


Kuva 1: Nelli-portaalin uusi käyttöliittymä.

Ensimmäiseksi sivupalkkiin tehtiin e-lehtien ja tietokantojen pikahaut. Samat toiminnot löytyvät Nellin lehdet- ja tietokannat osioistakin, mutta käyttöä - varsinkin kokemattomamman käyttäjän - haluttiin helpottaa nostamalla ne näkyvästi esille. Lisäksi lisättiin mahdollisuus päästä yhdellä hiirenpainalluksella käsiksi usein käytettyihin aineistoihin kuten elektronisiin sanakirjoihin tai kaikkiin patentteja ja standardeja sisältäviin tiedonlähteisiin. Palkkiin lisättiin myös e-aineistojen etäkäyttöopas, joka opastaa kuinka TKK:lle lisensoituja aineistoja pääsee käyttämään korkeakoulun kampusalueen ulkopuolelta - kotikoneelta tai vaikkapa työmatkoilla, sekä e-aineistojen yleiset käyttöehdot. Lisäksi pikalinkeistä löytyy avoimen tieteellisen julkaisemisen, ns. open access –julkaisemisen, esittely, jossa kerrotaan open access –julkaisemisesta yleensä ja miten sitä toteutetaan TKK:lla, sekä linkki RefWorks-viitteidenhallintaohjelmaan ja muihin Suomen Nelli-portaaleihin.

Nellin ohjelmapäivityksen ehkä suurin muutos näkyy käyttäjälle mahdollisuutena suodattaa hakutuloksia (Kuva 2). Hakutulosten oikealla puolella näytetään yhteenveto tuloksista ryhmiteltynä aiheen, vuoden, tekijän ja lehden nimen mukaan. Tulosjoukosta voi suodattaa esimerkiksi vain tietyssä lehdessä ilmestyneet tai vaikkapa kuluvana vuonna julkaistut artikkelit. Takaisin koko tulosjoukkoon pääsee näytä kaikki noudetut tietueet -linkistä.

Päivityksen myötä käyttöliittymästä on myös karsittu javascriptejä. Aiheenmukainen lehtilista ei avaudu enää uuteen ikkunaan kuten aiemmassa versiossa. Aiheenmukaisista lehtilistoista voi nyt siirtää lehtiä OmaNelliin samalla tavalla kuin aakkosellisesta listasta.

Nellin avulla voi nyt myös tallentaa halutun tietokannan selaimen hakupalkkiin (search bar). Tietokanta tallennetaan hakupalkkiin Nellin tietokannat kohdasta. Toiminto toimii selaimissa, jotka tukevat hakupalkki-ominaisuutta kuten esim. Mozilla Firefox ja Internet Explorer 7. Internet Explorerin 6 versiossa ominaisuus ei toimi, koska se ei tue hakupalkin käyttöä.

Palautetta ja kehitysehdotuksia otetaan edelleen mielellään vastaan sähköpostiosoitteeseen e-resources@aalto.fi.


Kuva 2: Esimerkki suodatustyökalun käyttämisestä.

Elektroniset aineistot nyt saatavilla myös kotona

Elektronisten aineistojen käyttöä TKK:n kampusalueen ulkopuolelta on helpotettu uuden Libproxy-palvelun avulla. Uuden palvelun käyttö ei vaadi mitään erikoisasetuksia käyttäjän työasemalle ja on siten helppokäyttöisempi kuin esimerkiksi aiemmin tarjottu SSH-tunnelointi. Palvelu perustuu kirjastoissa maailmalla laajalti käytössä olevaan EZproxy-ohjelmistoon, joka on TKK:lla otettu käyttöön atk-keskuksen ja kirjaston toimesta kuluvan vuoden talvella.

Libproxy-palvelu toimii yhdessä Nelli-portaalin kanssa, ja käyttäjän todentamiseen käytetään samaa Shibboleth-tekniikkaa kuin Nellin ja kokoelmatietokanta TEEMUn ohjelmistoissakin. Kyseessä on kertakirjautuminen, eli jos käyttäjä on kirjautunut jo Nelliin, ei hänen enää erikseen tarvitse kirjautua Libproxyyn päästäkseen käsiksi haluamaansa aineistoon.

Pääsääntöisesti kaikki TKK:n kirjaston tarjoamat, selaimella käytettävät elektroniset aineistot kuten e-lehdet, tietokannat ja sanakirjat ovat Libproxy-palvelun piirissä. Käyttö on siis mahdollista vaikkapa kotoa tai esimerkiksi diplomityön tekijällä työpaikaltaan käsin. Libproxyä voivat käyttää kaikki TKK:ssa opiskelevat tai työskentelevät.