Näyttelykuvia:
|
 |
TKK:n juhlavuoden kunniaksi on pääkirjaston tiloissa avattu ”Tikusta asiaa” –juhlanäyttely, jossa esitellään erilaisia opetuksessa ja tutkimuksessa ennen vanhaan käytettyjä teknillisiä apuvälineitä. Useimmat vanhimmista esillepannuista esineistä ovat varmaan valtaosalle yleisöstä vieraita, mutta ainakin laskutikusta alkaen alkavat henkilökohtaiset koulumuistot palata mieleen 1960-luvulla ja sitä ennen syntyneissä.
Itse kuulun siihen viimeiseen koulusukupolveen, joka vielä ehti tutustua laskutikkuun ennen taskulaskinten valtakautta 1970-luvun puolivälistä alkaen. Punavalkoinen laskutikkukotelo laskutikkuineen on yhä tallessa jossain, ja hämärät muistikuva siitä, miten sillä laskettiin. Hämmästyttävän monipuolisiin suorituksiin tuolla mekaanisesti yksinkertaisella välineellä päästiinkin, vaikka meille tutuksi tulivatkin vain peruslaskutavat. Kovin paljon laskutikkua meillä ei opetuksessa ehditty kuitenkaan käyttää, koska elektroninen aikakausi teki jo tuloaan.
Henkilökohtaiset taskulaskimet tulivat markkinoille vuoden 1972 tienoilla, ja ne olivat hyvin kalliita. Niitä olikin lähinnä matematiikan opettajilla ja professoreilla, eikä heilläkään kovin yleisesti. Vuonna 1975 matematiikanopettajamme esitteli tunnilla taskulaskintaan, ja ilmoitti, että halukkaat voivat sellaisen tilata koulun kautta itselleen yhteistilauksena. Hinta oli jo tuolloin pudonnut sen verran, että muutamat luokaltamme laskimen tilasivatkin. Itse en kielimiehenä ollut matematiikasta innostunut, ja laskin oli yhä sen verran kalliskin, ettei sitä ihan leluksi voinut itselleen pyytää, Niinpä tyydyinkin vain kokeilemaan sellaisen hankkineiden kavereiden laskinta. Laite oli melko kookas, ja nestekidenäyttö vihreä.
Seuraavana vuonna peruslaskinten hinnat laskivat jo roimasti, ja syntymäpäivälahjaksi sainkin Sharp Elsi Maten, yksinkertaisen perusnelilaskimen. Tämä sai minut hetkeksi kiinnostumaan matematiikasta. Olin etukäteen tehnyt vihkoon matemaattisia laskutehtäviä, jota en olisi osannut ratkaista ilman laskinta. Elsi Matella vastaus tuli muutamalla näppäimen painalluksella.
Koska taskulaskimet olivat tuolloin eräänlaisia poikien muotilelujakin, piti laitteen käyttötarkoitusta laajentaa myös viihteen puolelle. Joku keksi, että jotkut numerot laskimen näytöllä näyttivät ylösalaisin käännettynä aivan kirjaimilta. Näin pystyttiin luomaan pieniä tarinoita, joissa puuttuvat sanat korvattiin numerosarjalla, joka laskinta käännettäessä muuttui siis sanaksi. Näitä pikkuhauskuuksia ilmestyi myös jossakin lehdessä tai kirjassa.
Radioharrastajana huomasin, että Elsi Maten punainen nestekidenäyttö aiheutti voimakkaita häiriösignaaleja radion keskiaaltoalueella, jos laskimen painoi radioon kiinni. Eräänlaista pulputusta, joka vähän vaihtui sen mukaan, mitä numeroa painettiin, ja kuinka monta numeroa näytöllä näkyi. Näin laskinta saattoi ”soittaa” tuottamalla atonaalista sirinää. Kerran säädin taskuradion keskiaalloille kohtaan, jossa ei ollut lähetystä. Säädin äänenvoimakkuuden melko kovalle, ja kätkin taskuradion kämmeneni sisään laskimen taakse. Veljeni hämmästyi melkoisesti, kun näytin, miten laskin piti meteliä samalla kun painoin numeronäppäimiä. Mainittakoon, että joitakin vuosia myöhemmin markkinoilla oli oikeitakin melodianpätkiä (ilman radiota) soittavia laskimia.
Laskinten lisäksi muistoja herättävät luonnollisesti erilaiset vanhat tietokoneet. 1970-luvulla ei vielä ollut henkilökohtaisia kotitietokoneita. Ensimmäinen kosketukseni tietokoneeseen olikin 1977 Helsingin Yliopiston tietojenkäsittelyopin laitoksella, jossa työskentelevä sisareni mies antoi minun kirjoittaa rivin tekstiä näyttöpäätteelle. Teksti tulostettiin sitten kartonkiselle keltaiselle reikäkortille. Tämä kortti on valitettavasti tallella enää vain muistoissani.
1980-luvulla tietokoneita alettiin hankkia koteihinkin. Peleistä innostuneet nuoret siirtyivät Vic-20:n kautta Commodore 64:n eli ”kuusnepaan”. Kavereiden kanssa yleisimmät pelit tulivat pelatuiksi, vaikka itse en tietokoneista suuremmin innostunutkaan ennen Internet-aikakautta. Vakavammin ohjelmoinnista kiinnostuneet harrastajat hankkivat Apple II -tietokoneen. Tähän liittyy myös taskulaskinkokemuksiani muistuttava episodi. Elektronista musiikkia tehnyt suomalainen yhtye Argon julkaisi ensimmäisen levynsä ”Kone kertoo” vuonna 1981. Syntikkapop-kappaleiden lisäksi levyllä oli viimeisenä raitana tietokone-ohjelma. Kun tämän raidan ”soitti” levysoittimella, tuloksena oli samankaltaista sirinää, jota olin saanut aikaan taskulaskimella ja radiolla. Oikeaoppisesti raita olisi pitänyt kopioida kasetille, ja kytkeä Apple II-tietokoneeseen, jolloin käyttöön olisi tullut eräänlainen kortistointi-ohjelma. Tuollaiset mahdollisuudet olivat kuitenkin lähipiirini ulottumattomissa. Musiikki oli kuitenkin hyvää. Mainitut edelläkävijämuusikot tekivät pari vuotta sitten kulttuuriteon, ja julkaisivat tuon levynsä vapaasti imuroitavina MP3-tiedostoina Internetissä. Tuota ohjelmakoodiraitaa ei kuitenkaan nettijulkaisuun sisälly.
Olen aikaisemmin kirjoittanut varhaisimmista kokemuksistani tietokoneista työvälineinä. Itse laitteina ne eivät ole olleet erityisemmin mieleen jääviä lukuun ottamatta Macintosh SE:tä, eli legendaarista ”Pönttö-Macia”. Noita aikanaan hämmästyttävän edistyksellisiä laitteita hankittiin pari kappaletta kirjastoomme 1980-luvun lopulla. Hinta tulostimineen oli kymmeniätuhansia silloisia markkoja. Eikä ihme: pieni linnunpönttöä muistuttava laite sisälsi graafisen käyttöliittymän sekä ääniominaisuudet, joista sen ajan PC-koneissa voitiin vain haaveilla. Syitä, miksi Apple ei kuitenkaan edelläkävijäasemastaan huolimatta noussut tietokonemaailman ykkösnimeksi, on käsitelty paljon, mutta eivät ne näiden laitteiden viehätystä vähennä. Edellisen kerran Pönttö-Macimme oli näytteillä kirjastossamme kymmenisen vuotta sitten, ja silloin eräs teekkari ilmoitti olevansa halukas ostamaan sen asentaakseen siihen NetBSD –käyttöjärjestelmän. Tuo käyttöjärjestelmä, jota edelleen kehitetään, voidaan istuttaa melkein mihin tietokonelaitteeseen tahansa, myös vanhaan Maciin. Laite ei kuitenkaan ole myytävänä, emmekä halua siitä luopua. Tulkaa sen sijaan katsomaan sitä, taskulaskimia ja muita kiintoisia vanhoja vempaimia näyttelyymme, joka on avoinna vuoden loppuun asti.