TietäNet
 
Pääkirjoitus
Artikkelit
Tiedotuksia
Palaute
Tilaus
Arkisto
Toimitustiedot
Etusivulle
Pääkirjoitus 1 / 2009



Aalto-yliopiston kirjastolaitoksen valmistelua on tänä keväänä jatkettu siitä, mihin viime syksynä jäätiin. Toiminnan yleislinjauksia on tarkennettu ja yksityiskohtien hiominen ensi syksyä varten on pitkällä. Toisaalta vauhti on osin hidastunutkin. Tietyt reunaehdot edelleen puuttuvat, kirjasto ei voi edetä koko yliopiston suunnittelua nopeammin. Yhteistyö HSE:n ja TaiK:in kirjastojen kanssa on edelleen sujunut erinomaisesti, tulevaisuus näyttääkin mainiolta.

Kirjastolaitoksen tulevaisuudenkuva pohjautuu luonnollisesti Aalto-yliopiston omaan strategiaan sekä suunnitteluryhmien luomiin yleisiä toimintalinjoja kuvaaviin ajatusmalleihin. Pohjana on myös kirjastojen itsensä jo vuosi sitten laatima palvelukartta sekä muut vastaavat kuvaukset. Tuloksena on kolmen toiminnon varaan rakentuva malli.

Kirjastolaitoksen tärkeimpänä tehtävänä säilyy tiedon välittäminen: aineiston hankinta, järjestäminen ja käyttöön anto sekä käytön opastus, mutta kirjasto tarjoaa myös kanavan yliopiston oman tutkimustiedon välittämiseksi maailmalle oman sähköisen julkaisuarkiston kautta. Ensimmäisenä tavoitteena on kaikkien nykyisten kolmen yliopiston aineistojen käytön laajentaminen koko Aalto-yliopistoyhteisön käyttöön. Tämä toteutunee heti vuoden 2010 alusta. Pidemmällä tähtäimellä toiveena on tarjolla olevien aineistojen laajennus maailmanluokan tasolle.

Toinen tärkeä osa-alue on oppimisympäristöjen kehittäminen osana Aalto-yliopiston opetuksen uudistamista. Esimerkiksi TKK:n pääkirjaston rakennus on mahdollista muuntaa uudenlaiseksi oppimiskeskukseksi, joka inspiroisi sekä opiskelijoita että opettajia kehittämään omaa työtään. Lisäksi samantyyppisiä tiloja voitaisiin pienimuotoisemmin sijoittaa eri puolille Otaniemeä ja muille kampuksille. Kirjastolaitos haluaa olla mukana myös uusien sähköisten oppimisympäristöjen kehittämisessä.

Kolmantena tavoiteltavana tehtävänä on uudenlaisen tutkimuksen tietojärjestelmän sekä tämän osana sähköisen julkaisuarkiston luominen joko jo olemassa olevia systeemejä kehittämällä tai hankkimalla kokonaan uusi järjestelmä. Tällä tavoitellaan aivan uudenlaisia mahdollisuuksia tallentaa ja käyttää tutkimukseen ja sen tulosten julkaisemiseen liittyvää tietoa.

Kirjastolaitoksella on osaaminen ja valmiudet hoitaa menestyksekkäästi yllä mainitut tehtäväalueet. Katsommekin luottavaisesti tulevaisuuteen. Edessä on hienoja haasteita, me olemme valmiita ottamaan ne vastaan.

Ari Muhonen