Edellinen Seuraava Ylös

Kirjaston käyttäjätutkimus 1994

Taija Noro
Saija Nieminen

Tutkimuksen toteuttaminen

Kirjaston asiakkaille tehtiin kysely, jossa selvitettiin asiakkaiden kirjastonkäyttötapoja ja mielipiteitä kirjaston palveluista. Kysely tehdään vuosittain ja se liittyy kirjaston toiminnan seurantaan. Kyselylomake perustuu korkeakoulujen toiminnan mittaamisprojektissa kehitettyyn lomakkeeseen. Sitä muokattiin tietyiltä osin TKK:n oloihin sopivaksi.

Käyttäjäkysely toteutettiin viikolla 46 (14. - 19.11.). Kyselylomakkeita jaettiin kirjaston kävijöille satunnaisesti valittuina ajankohtina viikon jokaisena aukiolopäivänä, eri päivinä eri aikoihin. Kerralla jaettava määrä suhteutettiin arvioituun kävijämäärään kyseisenä ajankohtana. Pohjana käytettiin kirjaston kävijälaskennassa saatuja tietoja .

Lomaketta tarjottiin jokaiselle jakeluaikaan kirjastoon tulevalle asiakkaalle. Kieltäytyneiden lukumäärä tilastoitiin ja lomake annettiin seuraavalle asiakkaalle. Yhteensä tutkimusviikon aikana jaettiin 500 kyselylomaketta. Niistä palautettiin 385, joista puutteellisina hylättiin 11 kappaletta. Kun lisäksi 20 henkilöä kieltäytyi ottamasta lomaketta, tuli kyselyn vastausprosentiksi 71,9%

Vastausprosentti vaihteli hieman päivästä toiseen, ilmeisesti lomakkeiden jakeluajankohdasta riippuen. Keskiviikon vastausprosentti 90,5% oli paras ja lauantain 41% huonoin. Muina päivinä lomakkeiden palautusprosentti vaihteli 63:n ja 83:n välillä.

Käyttäjäkyselyyn suhtauduttiin yleensä positiivisesti. Innokkaimmat asiakkaat jopa pyysivät saada täyttää lomakkeen, silloinkin kun niitä ei edes jaettu.

Käyttäjät

Kirjaston käyttäjistä suurin osa (73,4%) oli TKK:n omia opiskelijoita. TKK:n jatko-opiskelijat ja henkilökunta mukaanlukien TKK:laisten osuus kävijöistä oli 81,7%. VTT:läisiä oli vain 2,4%..Teknisen oppilaitoksen tai ammattikorkeakoulun opiskelijoita oli 1% kävijöistä. Muita käyttäjiä oli melkein 15%. Näistä HY:n opiskelijat olivat merkittävin ryhmä. Seuraavaksi eniten oli muiden korkeakoulujen opiskelijoita.

Aloittain tarkasteltuna suurin käyttäjäryhmä oli sähkötekniikan alalta (yli 18%). Lähes yhtä paljon käyttäjiä oli konetekniikan alalta. Seuraavaksi suurimmat ryhmät olivat tietotekniikka ja puunjalostus. Vähiten kävijöitä oli arkkitehtuurin ja maanmittaustekniikan aloilta. Vastaajista 4,2% edusti muita kuin lomakkeessa mainittuja aloja.

Kirjaston käyttö

Yleisimmät kirjaston käyttötavat olivat tenttiin lukeminen, tiettyjen kirjojen etsiminen sekä kirjaston kokoelmien ja/tai tilojen käyttäminen. Tenttiin lukijat olivat pääosin TKK:n opiskelijoita. Noin puolet jokaisesta vastaajaryhmästä etsi tiettyjä kirjoja..Tietynaiheisen kirjallisuuden etsiminen (1/4 kävijöistä), lainaaminen/palauttaminen/uusiminen (1/3 kävijöistä) sekä neuvon kysyminen virkailijalta (1/5 kävijöistä) oli seuraavaksi yleisintä.

Tyytyväisyys kirjaston palveluihin

Asiakkaat olivat keskimäärin hyvin tyytyväisiä kirjaston palveluihin. Arvosteluasteikolla 1 - 5 (1=huonoin, 5=paras) 4 oli yleisimmin annettu arvosana. Virkailijalta neuvoa kysyneet olivat tyytyväisimpiä (arvosanojen keskiarvo 4,29). Tyytymättömimpiä olivat ne asiakkaat, jotka katselivat löytyisikö hyllystä kiinnostavaa kirjallisuutta (arvosanojen keskiarvo 3,51).

Tutkimuksen tulosten analysointi on vielä kesken. Loppuraportti valmistuu kevään kuluessa ja se julkaistaan Otakirjasto-sarjassa. Raportin kokoavat Sirkku Känsälä, Saija Nieminen ja Taija Noro.

Edellinen Seuraava Ylös