Jaana Kersalo
Taija Noro on työskennellyt kirjastossamme vuoden 1991 joulukuusta lähtien. Hän valmistui vuoden vaihteessa yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineenaan informaatiotutkimus. Pro gradu -työn tuloksista kerrotaan tarkemmin toisessa artikkelissa. Toimitus kuulosteli vastavalmistuneen ajatuksia ja tuntemuksia. Päällimmäinen tunne on helpotus. Taija Noro mainitsi hymyillen olevansa työnantajan unelma: vastavalmistunut viiden vuoden työkokemuksella.
Pääaineenani oli informaatiotutkimus (ent. kirjastotiede ja informatiikka). Muuten aineyhdistelmäni painottui kielien puolelle, saksa, ruotsi, jopa tanska. Alun perin pääaineenikin oli siltä puolelta, mutta vaihdoin sen informaatiotutkimukseen, löytyihän gradun aihekin loppujen lopuksi täältä TKK:n kirjastosta.
Voi, voi. En välttämättä valitsisi niin paljon pelkkiä kieliopintoja. Kun nyt olen valmistunut, uusia kiinnostuksen kohteita tuntuu löytyvän. Informaatiotutkimus oli siitä hyvä aine, että se johtaa suoraan ammattiin.
Aluksi kun minulla ei vielä ollut työkokemusta kirjastosta, tuntuivat opinnot sekavilta jonkin aikaa. Jälkeenpäin on harmittanut, etteivät esimerkiksi elektronisen julkaisemisen asiat vielä silloin olleet kovin esillä opetuksessa. Olisin halunnut opiskella jotain siihen liittyvää. Opinnoissa saattoi suuntautua oman kiinnostuksensa mukaan, valitsin itse tieteellisiin kirjastoihin liittyviä kursseja.
Opettajissa oli muutamia hyviä persoonallisuuksia. He osasivat asiansa ja olivat innostavia, esimerkiksi Mirja Iivonen, Kalervo Järvelin ja Reijo Savolainen. Toiseksi informaatiotutkimuksessa oli luento-opetusta, jota saattoi vain kuunnella. Ei tarvinnut itse koko ajan puhua niinkuin kieliopintojen puolella.
Se oli ihan sattuma. Kun opintoni olivat gradua vailla, huomasin sattumoisin informaatiotutkimuksen laitoksella ilmoituksen TKK:n kirjastossa auki olevista kahdesta sijaisuudesta. Toinen oli kaukopalveluun ja toinen lainaukseen. Kaukopalvelun paikka oli jo mennyt, kun soitin asiasta. Olen läheltä Espoota kotoisin, joten sen puolesta työn hakeminen TKK:lta ei ollut ongelmallista.
Kyllä, olin ensin lainaustoimistossa. Erilaisten sijaisuuksien takia olen ollut molemmissa toimistoissa ja välillä molemmissa yhtä aikaa! Juuri tällä hetkellä olen asiakaspalvelussa vain noin kerran kuukaudessa.
Luettelointi sopii luonteelleni paremmin. Näissä kahdessa tehtävässähän on melkein päinvastaiset olosuhteet. Lainauksessa pitää juosta koko ajan, siinä ei joskus ole hetkenkään rauhaa ja joskus taas ei tiedä mitä tekisi. Luettelointiahan tehdään oman työhuoneen rauhassa tasaiseen tahtiin.
No, ei (naurua)! Nyt tuntuu, että minulla on enemmän mahdollisuuksia, kun olen valmistunut.
Haaveita on. Jospa joskus pääsisin tehtävään, jossa voisin hyödyntää koulutustani kokonaisuudessaan. Julkaisujen sisällönkuvailu (kielitieteet) kiinnostaisi aika tavalla.
Missähän? Täällä tietysti ...
Työhuoneidenkin viihtyvyyteen ja uudenaikaistamiseen voisi kiinnittää enemmän huomiota. Minäkin vain tulin tähän huoneeseen ...
Siinä selvitettiin Teknillisen korkeakoulun kirjaston palvelun laatua niin, ettei kysytty kuinka hyvää se on, vaan kysyttiin suoraan ongelmista. Tuloksena oli tietynlainen ongelmien lista, jossa toisessa päässä olivat suuremmat ongelmat (asiat joissa oli enemmän ongelmia) ja toisessa päässä pienemmät ongelmat. Asiakkaat kokivat esimerkiksi julkaisujen löytyvyyden ja kokoelmien puutteellisuuden suurimpina ongelmina.
Opasteita ja ohjeita kannattaisi laatia. Kirjaston käytön itseohjautuvuuteen pitäisi pyrkiä, etteivät asiakkaat aina olisi lainaustoimiston varassa. Kokoelmien kartuttaminen on tietenkin tärkeää. On vain otettava huomioon, että ihmiset ovat kyltymättömiä ja haluaisivat kaiken. Kaikkia toivomuksia ei voida toteuttaa.
Kannattaa, mutta ehkä rajatumpina, tiettyyn asiaan keskittyvinä. Asiakkaat voivat myös väsyä kyselyihin. Asiakkaat ovat yksilöitä ja heillä on mielipiteitä. Kirjaston työntekijät eivät aina tule ajatelleeksi asioita asiakkaan näkökulmasta. Havainnointi ja haastattelututkimukset voisivat myös olla käyttökelpoisia menetelmiä.
Hhm. Välillä papereissa oli aika koviakin kommentteja. Vastausten laatu riippui siitäkin, kuinka paljon henkilö oli käyttänyt kirjastoa. On niitäkin, jotka huonojen kokemusten takia lopettavat kirjaston käytön kokonaan. Toisaalta kirjastoa usein käyttävät antoivat paljon myönteistä palautetta.
Niin, lukemiseenkin on nyt enemmän aikaa. Luen kaikenlaista dekkareista lähtien. Viimeksi olen lukenut englantilaisia klassikoita kuten Jane Austenia. Liikunta on minulle tärkeä harrastus. Kävelen, pyöräilen, uin eli suosin yksilölajeja, joita voi harrastaa missä vain.
Hauska sattumus oli se, kun tulin silloin joulukuussa -91 haastateltavaksi. Haastattelun jälkeen piti vielä selvittää joitain asioita, ja minua neuvottiin menemään "käytävän päähän, viimeinen ovi vasemmalla". Kun menin sinne, Sinikka Koskiala tuli vastaan ja sanoi: "Olemme niin jo odottaneet sinua täällä." Jotain toista henkilöä ennen minua oli nimittäin jo luultu minuksi. Ajattelin, että onpa täällä ystävällisiä toimistoihmisiä. En yhtään tiennyt, että kyseessä oli ylikirjastonhoitaja.