Hutpubl

TKK:n rakenteinen julkaisutuotanto

Tuija Sonkkila

Suomalaiset yliopistot ja korkeakoulut ovat suuria julkaisijoita. TKK:lla tieteellisiä julkaisusarjoja on yli 200, ja niissä ilmestyy vuosittain yli 500 erillistä julkaisua. Nykypäivän kotimaista yliopistollista julkaisutoimintaa leimaa suorituspisteiden keruu, se ei ole mikään salaisuus. Mutta volyymi ei muuta sitä tosiasiaa, että yksittäinen raportti on silti taustayhteisönsä tuote. Sillä on markkina-arvoa, se edustaa TKK:ta - onhan sillä korkeakoulun tuotemerkki kannessaan. Julkaisuun on lisäksi sitoutunut monenlaista resurssia tutkijan omasta energiasta työnantajan tarjoamaan tietoverkkoyhteyteen. Ennen kuin valmis julkaisu kohtaa lukijansa, välissä on vielä kosolti palvelutoimintaa. Siksi ei ole yhdentekevää yrittää turvata julkaisulle pitkä ja monipuolinen elinkaari - miksi investoida väärin? Ja jottei totuus unohtuisi, jokainen julkaisu on osa tieteen historiaa, yhteistä muistia.

Digitaalisen tekstintekemisen aikana uhka säilyvyydelle tulee paradoksaaliselta taholta; tietokoneohjelmat itse eivät oletusarvoisesti turvaa tekstin tulevaisuutta. Ohjelmat ovat kauppatavaraa ja kauppa käy tuotekehityksen tahdissa. Ohjelmat ovat myös riippuvaisia monesta ympäristötekijästä. Microsoft ei takaa Word-dokumenttisi luettavuutta viiden vuoden kuluttua, eikä se voi sitä tehdäkään. Niin iso yritys kuin onkin, Microsoft ei hallitse kaikkea sitä laitteisto- ja ohjelmistoskaalaa, jota Word tarvitsee toimiakseen. Käyttäjän on siis itse huolehdittava siitä, että tehty työ ei mene hukkaan. Yksi tapa on muuntaa teksti uuden ohjelmistoversion ymmärtämään muotoon kerta toisensa jälkeen, niin kauan kuin se onnistuu. Toinen tapa on tulostaa työ paperille ja unohtaa digitaalinen versio kokonaan. Skannauksella dokumentin voi sitten aikanaan taas tarvittaessa siirtää digitaaliseksi. Iso työ, mutta se on sen ajan murhe. Toisaalta, onko vakavastiotettavaa valokuvaajaa, joka vedostaisi negatiiveista paperikuvia ja heittäisi sen jälkeen negatiivit pois?

Julkaisussa on monta ulottuvuutta, joista tuttuja ovat fyysinen ulkoasu, asiasisältö ja metatieto. Harvemmin mieleen tuleva ulottuvuus piiloutuu informaatioon itseensä. Kun julkaisun riisuu alastomaksi ulkoasusta - asemoinnista, kirjasinlajeista - mitä jää jäljelle? Informaatio, joka on dataa: tekstiä, kuvia ja kaavioita. Teknis-tieteellisessä tekstissä on tietty looginen järjestys, se on rakenteeltaan konservatiivinen. Kaunokirjallisuus venkoilee, mutta tieteellinen teksti etenee jämäkästi tutkimuksen tavoitteenasettelusta teorian ja koejärjestelyn kautta päätelmiin ja lähteisiin. Tämä on ensisijaisesti lukijan etu. Jos minua kiinnostavat vain päätelmät, tiedän, minkä otsikon alta ne löydän. Joku vääräleuka on väittänyt, että tutkimuksen kaavioista näkee sen, mitä tutkija on todella tehnyt, teksti kertoo sen, mitä tämä on kuvitellut tekevänsä. Vakavasti puhuen tieteellisen tutkimuksen looginen rakenne on kuin tehty tiedonhakua varten. "Etsi ne tutkimukset, joissa on käytetty käsitettä alijäähtynyt vesi kuvatekstissä." Jotta tämä haku olisi mahdollista esittää, tarvitaan seuraavanlainen yksinkertaistettu järjestely:

tutkimuksen kokoteksti on digitaalisessa muodossa
tekstin erilaiset rakenneosat, elementit, on merkattu
yksi elementti on nimeltään kuvateksti
hakujärjestelmä osaa kohdistaa haun tähän elementtiin

Jakelu oli ennen sitä, että julkaisua painettiin tietty määrä ja sillä siisti. Nyt jakelu tarkoittaa sitä, että paperiversion lisäksi julkaisu saattaa olla myös web-sivuilla ja rompulla, vieläpä monella erityylisellä, eri tarkoituksiin tehdyillä. Huominen tuo lisää uusia medioita ja tarpeita. Julkaisulle pitäisi siis voida vaihtaa ulkoasua kuin paperinukelle vaatteita. Juuri tässä piileekin juju: varastoidaan ulkoasut erillään ja kiinnitetään ne dataan tarvittaessa.

HUTpubl-projektissa on zoomattu keskelle TKK:n julkaisusarjojen avaruutta ja pystytetty sinne eräänlainen minilaboratorio. Kutsumme sitä prototyypiksi. Prototyypillä tutkitaan sitä, miten julkaisuja voitaisiin työstää ja tallentaa niin, että ne olisivat mahdollisimman riippumattomia ohjelmistojen kurimuksesta. Toinen tavoite on saada julkaisuihin lisää älykkyyttä. Tällä ei tarkoiteta tutkimuksen asiasisältöä, vaan julkaisun loogisen rakenteen hyödyntämistä tiedonhakuun ja jakeluun. Riippumattomuutta ja rakenteen hyödyntämistä voi hyvällä omallatunnolla kutsua informaation hallitsemiseksi. Hallinta on varautumista muutokseen. Se ei ole ilmaista eikä ihan helppoa, mutta halvempaa kuin sysätä asia hamaan tulevaisuuteen. Sitäpaitsi se voi olla mielenkiintoista, katso vaikka: <URL: http://www.hut.fi/TKK/Kirjasto/HUTpubl/>

Paluu artikkeleihin