ISSN 1238-5492
5. vsk


Pääkirjoitus

Artikkelit

Tiedotuksia

Palaute

Tilaus

Arkisto

Toimitustiedot

Etusivulle

Kirjaston kotisivu

TietäNet

Teknillisen korkeakoulun kirjaston tiedotuslehti
1 / 1999


Vanha mutta virkeä!

Vuosi 1999 on merkittävä vuosi meille kaikille vuosituhannen viimeisenä vuotena, mutta meille TKK:laisille se on erityisen historiallinen vuosi. Kirjasto perustettiin samalla kun oppilaitoskin eli 150 vuotta sitten. Kirjasto on joutunut 150 vuoden taipaleensa aikana kokemaan kovia; jatkosodan aikana kirjasto tuhoutui pommituksissa täysin ja kokoelmat jouduttiin luomaan uudelleen tyhjästä. Vuoden 1944 pommitusten jälkeen kirjasto on kasvanut ja kehittynyt huimaa vauhtia. Tekniikan juhlavuoden puitteissa vietettiin 19.1.1999 Teknillisen korkeakoulun kirjaston 150-vuotisjuhlia Alvar Aallon suunnittelemassa kirjastorakennuksessa Otaniemen kampuksella. Syntymäpäivä-kakkua ja kahvia tarjottiin kaikille päivän aikana kirjastossa asioineille.

Tämän kertainen lehtemme on täynnä vanhojen aikojen muistelua ja uusien aikojen muutoksia. Vanhoja aikoja kaipailessamme olemme tiedustelleet lehtemme entiseltä päätoimittajalta Jaana Marvialta, joka on siirtynyt informaatikoksi toisaalle TKK:n palvelukseen, miltä työ maistuu pääkirjaston ulkopuolella.

Tälle ajalle tyypillisesti uudet muutokset liittyvät tiiviisti tietotekniikkaan. Ajankohtaista kirjastoissa (ja tietysti muuallakin) on vuosi 2000-ongelmat tietokonemaailmassa ja Linnea 2-kirjastojärjestelmähanke Suomen yliopistokirjastoissa. Uutta Euroopassa on tämän vuoden alussa käynnistynyt EU:n viides tutkimuspuiteohjelma. Puiteohjelman yhtenä toimintokokonaisuutena on käyttäjäystävällinen tietoyhteiskunta, joka pyrkii edistämään tietoyhteiskuntakehitystä Euroopassa.

Vuoden vaihtuessa on myös TietäNet kokenut muutoksia. Lehtemme on saanut uuden toimituskunnan ja päätoimittajan. Tässä numerossa esittelemme lehtemme uuden toimituskunnan, joka koostuu osittain vanhan toimituskunnan jäsenistä, mutta mukaan on saatu myös uutta verta. Lehtemme ulkoasukin on jonkin verran muuttunut TKK:n visuaalisen ilmeen uudistamisen seurauksena. Jatkamme uusin voimin ja ideoin eteenpäin kohti seuraavaa vuosituhatta!

Riitta Lähdemäki-Taipalus

Paluu etusivulle