TietäNet
 
Pääkirjoitus
Artikkelit
Tiedotuksia
Palaute
Tilaus
Arkisto
Toimitustiedot
Etusivulle
Pääkirjoitus 2 / 2008



Olen päässyt mukaan pohtimaan Aalto-yliopiston tulevaisuutta hyvään seuraan. Kuulun hallintoa ja palveluja pohtivaan joukkoon, joka on yksi seitsemästä Aalto-korkeakoulusäätiön hallituksen kesällä nimittämästä muutosorganisaation tiimistä. Tähänastiset keskustelut ovat olleet herkullisia, vaikka byrokratiasta ja sen vähentämisestä onkin ollut kysymys. Meillä on tekemisen meininki.

Tiimissä olen alkanut ymmärtää tekemämme muutoksen suuruutta. Meille on useaan kertaan sanottu, että me emme ole yhdistämässä kolmea olemassa olevaa vaan tekemässä aivan uutta yliopistoa. Tuo lausuma on nyt saanut mielessäni uudenlaista katetta, uskonvahvistusta. Näin on, jos haluamme sen niin olevan. Muutos ja sen suuruus on meistä itsestämme kiinni.

Kirjastoissa aloitimme muutoksen suunnittelun johtajatasolla jo kaksi vuotta sitten eli heti, kun ensimmäisen kerran kuulimme ajatuksesta yhdistää TKK, HSE ja TaiK. Kirjastojen henkilökunta pääsi mukaan muutostyöhön viime syksynä. Talven aikana saimmekin kasaan paljon taustamateriaalia sekä yhdessä laaditun palvelukartan. Meillä on hyvä näkemys siitä, mitä me haluamme tarjota uudelle yliopistolle ja kirjaston asiakkaille. Tästä kirjoitinkin jo edellisessä TietäNetin numerossa.

Tämän syksyn olemme painineet seuraavan suuren haasteen kanssa. Meidän pitää luoda sellainen organisaatio sekä toimintaprosessit, joiden avulla kykenemme tuottamaan aikomamme palvelut. Yksinkertaisinta olisi tietysti pitäytyä vanhassa ja liimata jotain sen päälle. Se ei kuitenkaan ole soveliasta. Meidän pitää kehittää uusia toimintatapoja ja hyödyntää kaikkien kolmen yhdistyvän kirjaston osaaminen. Jo olemassa oleva yhteistyö luo tähän hyvän pohjan. Lisäksi erilaisuus on vain rikkaus, joka pitää hyödyntää täysimääräisesti.

Pois oppiminen on vaikein oppimisen lajeista. Kun on vuosikausia tehnyt asioita samalla tavalla, uusien toimintatapojen haltuun ottaminen voi olla vaikeaa. Mutta tietenkään uusiutumista ei pidä tehdä vain uusiutumisen vuoksi. Paljon voi saada aikaan pelkästään vaihtamalla näkökulmaa, yhdistämällä asioita eri tavalla. Monet toimintomme ovat jo hyvällä tolalla. Luomalla näiden pohjalta uudet puitteet kehitymme ilman, että henkilökunta putoaa matkalla kelkasta. Ja asiakkaat ovat tyytyväisiä entistä paremmasta palvelusta ja -kirjosta.

Ari Muhonen