Kirjastolaitosta ei saa rapauttaa

Teknillisestä korkeakoulusta annetun asetuksen mukaisesti kirjaston hallintoa hoitavat korkeakoulun hallituksen asettama johtokunta ja ylikirjastonhoitaja kirjaston johtajana. Mutta mitä ajattelee johtokunnan puheenjohtaja ja kuka hän oikein on? Näihin kysymyksiin haimme vastauksia haastattelemalla 6. päivänä huhtikuuta johtokunnan kokouksen jälkeen sen puheenjohtajaa professori Rainer Salomaata.

Rainer Salomaa on hoitanut ydintekniikan professuureja TKK:lla vuodesta 1982 lähtien, ensin apulaisprofessorina, sittemmin vt. professorina viisi vuotta ja vuodesta 1993 lähtien professorina. Ennen TKK:lle siirtymistään hän työskenteli Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa. Kirjaston johtokunnan puheenjohtajuus on ollut hänen hallussaan viimeiset kaksi vuotta meneillään olevasta kolmen kalenterivuoden kaudesta.

• Johtokunnan rooli ja mahdollisuudet kirjaston hallinnossa?

  RS: Käytännön työ tehdään itse kirjastossa, kirjaston johto tekee sitä. Mutta johtokunta on tuki ja se siunaa monet päätökset. Sen tehtävänä on myös jonkinlainen edunvalvonta: kirjaston asioiden pitää siirtyä korkeakoulun hallintoon ja päinvastoin.

• Mihin erilliskirjastoa tarvitaan, entä pääkirjastoa? Miten niitä käytetään?

  RS: On erittäin hyvä, että kaikki ajankohtaisimmat lehdet ovat käyttäjän lähellä omassa erilliskirjastossa. Lainaaminenkin sieltä on helpompaa, sehän on "pikkutakkietäisyydellä". Arvelen, että erilliskirjastomme (Teknillinen fysiikka) kirjastonhoitajan toimenkuva on viime vuosina muuttunut. Hän toimii yhä enemmän informaatikkona ja samoin jonkinlaisena tutorina erilliskirjastossa asioiville opiskelijoille. Pääkirjasto on taas on paikka, josta haetaan kaikkea sitä kirjallisuutta, mitä ei erilliskirjastosta löydy. Itse joskus harrastan pääkirjastossa kuljeskelua. Katselen mitä hyllyissä on, sellaisistakin hyllyistä, mitkä eivät ole aivan omaa alaa. Samalla saan ideoita. Kirjaston tehtävä on edelleen tarjota tilaisuuksia tämäntapaiseen tiedon ja ajatusten hankkimiseen. Olisi ihan pelottavaa, jos kaikki tieto olisi jossain tietokannoissa. Minä ainakaan en jaksa selailla jotain WWW:tä tai Tenttua siinä mielessä, että löytyisikö sieltä joitain ideoita. Kyllä kirja on aina kirja.

• Millaisia tiedonhankintatapoja tutkijoilla on?

  RS: Tapoja on varmasti monenlaisia. Jos hakee jotain spesifiä asiaa, joka on selvästi määriteltävissä, voi sen varmaankin hakea tietokannoista tai Internetistä. Mutta jos aloittaa selvittämään jotain uutta asiaa, hyvin pian päätyykin tilanteeseen, että informaatiota on liiankin kanssa. Uuden luominen on paljolti ideoiden muodostamista ja palasten paikalleen asettamista. Räätälöidyt palvelut ovat joskus ihan paikallaan, mutta jos kovin tarkasti pystyy määrittelemään mitä haluaa, voi ongelma olla jo niin pitkälle ratkaistu, että palveluja ei oikeastaan enää tarvitse.

• Mitä on kirjastopalvelujen laatu? Voiko sitä mitata?

  RS: Laatu ilmeisesti näkyy asiakastyytyväisyydessä. Kyllä kai laatua voi mitata ainakin siinä mielessä, että jos kirjasto saa kovin kielteistä palautetta, on laadussa parantamisen varaa. Sitten on otettava huomioon myös laatu/hinta-suhde, korkeasta laadustahan joutuu yleensä maksamaan enemmän. Käyttäjätutkimusten perusteella TKK:n kirjaston palvelutaso on hyvä. Jos taas puhutaan palvelujen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta - nämä ovat hienoja asioita. Mutta yhtä hyvin voitaisiin kysyä, mikä on jonkin esikoulussa tehdyn harjoituksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus?

• Mitä mieltä olette palvelujen maksullisuudesta?

  RS: Opiskelijoille ja korkeakoulun tutkijoille pitäisi tarjota tietty infrastruktuuri maksuttomana. Esimerkiksi lehtikierto tai muu palvelu, jota pidämme itsestäänselvänä, voi kutistua olemattomiin, jos kuluja ruvetaan asiakkaalta kovin pitkälle keräämään. Jonkinlaisia maksuja voi olla kuten yleisissäkin kirjastoissa, mutta pitäisi olla kovin varovainen ennen kuin palveluja aletaan viimeisen päälle hinnoittelemaan.

• Määrärahatilanteemme? Rahan käytön painopisteet?

  RS: Ainahan rahaa kuluisi enemmän. Nykyrealiteettien valossa sitä ei kuitenkaan saada lisää. Kyllä se pitää ulkopuolisena tulorahoituksena tulla se lisärahoitus, jos tulee. Uusiin tietomuotoihin kuluisi rahaa, kirjallisuuden tarjonta kasvaa koko ajan ... Ei ole mitään viisasten kiveä. Meillä on tämä ns. vanhan ajan kirjasto, missä on kokoelmia, ja tulevaisuudessa tarvitaan lisää atk-laitteita. Painopiste määrärahojen käytössä lienee menossa jälkimmäiseen suuntaan. On rahakysymys, miten nopeasti päästään sille alueelle ja siitä, miten nopeasti eri tekniikat yleistyvät muualla maailmassa. Ei ole mitenkään suotavaa, että yhteiskunnan infrastruktuureja puretaan. Kirjastolaitos on yksi osa tätä infrastruktuuria. Se on iso rakennelma. Jos se jostain kohdasta lähtee murenemaan, niin pitkällä tähtäimellä se näkyy koko systeemin rapautumisena. Jos mikään muu ei auta, jos valtiovalta ei pysty rahoittamaan toimintaa, niin kai se raha on hankittava sponsorirahana, vapailta markkinoilta.

• Mitä tavoitteita kirjastolle voidaan asettaa tässä tilanteessa?

  RS: Kirjaston pitää pystyä vastaamaan siihen, että tietomateriaalin muuttuvat muodot, esimerkiksi multimedia ovat käytettävissä. Siinä on kirjastolle haastetta. Onhan kunnankirjastoissakin tarjolla ääntä ja kuvaa. Kirjasto on jonkinlainen informaatiokeskus. On mielenkiintoista seurata, miten ja miten nopeasti nämä unelmat tiedon valtaväylistä toteutuvat. Mutta ilmeisesti aina tarvitaan jonkinlaisia keskuksia, kirjastoja.