Edellinen Seuraava Ylös

Kaukopalvelun esittely

Eeva-Inkeri Sierla

Toiminnasta

Kaukopalvelu, kirjastojen ja tietopalveluiden välinen yhteistyö, on vilkastumassa, tilastot kertovat. Vastaanotettujen tilausten määrä on kasvanut vuodenvaihteen jälkeen.

Tekniikan alalla suurin kysyntä kohdistuu uusimpiin lehtiin, kokousjulkaisuihin ja raporttikirjallisuuteen. Suurin osa, noin 73%, omista kokoelmista toimitetusta materiaalista on artikkelikopioita. Pyrimme toimittamaan omista kokoelmista löytyvän tietoaineiston postiin samana päivänä, jolloin tilaus on saapunut.

Tilausten lähetys- ja vastaanottotavat kehittyvät jatkuvasti. Toukokuun alussa sanoimme haikein mielin irti meitä hyvin palvelleen teleksin.

[Tilasto] Vastaanotetut kaukopalvelutilaukset 1994-1995

Sähköpostin käyttö on kaukopalvelussa lisääntynyt ja lisääntyy todennäköisesti edelleen. Asiakkaat ovat ottaneet käyttöönsä TKK:n WWW-palvelimen kirjaston kotisivulta löytyvän kaukopalvelutilauslomakkeen. Työskentelyämme on nopeuttanut VTLS-järjestelmän REQ-aineistopyyntötoiminto, minkä avulla kirjastot voivat lähettää meille tilauksia TEEMU-tietokannan kautta, ja me puolestamme vastaanotamme näin valmiiksi paikannettuja tilauksia.

Sekä sähköpostina että TEEMU-tietokannan kautta saapuvat tilaukset tulostuvat kolminkertaiselle itsestäänjäljentävälle paperille, mikä helpottaa työtä niin kauan kuin kuitteja eri tarkoituksiin tarvitaan.

Viime vuoden marraskuusta alkaen kirjastoomme on voinut lähettää kaukopalvelutilauksia ruotsalaisen LIBRIS-tietokannan kautta. Tämän kehityksen ansiosta pohjoismaista meille lähetettyjen tilausten määrä on kaksinkertaistunut viime vuoden tilastoon verrattuna.

Tietotekniikka on kehittyessään nopeuttanut kaukopalvelutyötä ratkaisevasti. Kaukopalvelutilaukset, varaukset, kielteiset vastaukset ja muut viestit kulkevat tietoverkoissa.

Kuinka nopeasti voi sitten saada postin kuljettamat artikkelikopiot ulkomailta? Esimerkkinä olkoon Ruotsin tekniikan alan keskuskirjasto KTHB (Kungliga Tekniska Högskolans Bibliotek), josta saamme 62% tilaamistamme kopioista viidessä päivässä ja 93% kahdeksassa päivässä.

[Tilasto]LIBRIS-tietokannan kautta KTHB:sta tilattujen artikkelikopioiden toimitusajat 15.2.1994- 15.2.1995

Yhä useammin kopiot toimitetaan asiakkaille telekopioina. Tulevaisuudessa, kun paikallisverkko kirjastossamme on valmiiksi rakennettu, kaukopalvelun käyttöön otetaan ARIEL-ohjelma, jonka avulla artikkelien välitys kirjastosta toiseen voidaan hoitaa skannerin, mikrotietokoneiden ja kirjoittimen avulla.

Henkilöstö

Hannu Taskinen kirjoitti Kirjasto-lehden numerossa 3/95 kaukopalvelusta ja luonnehti sitä osuvasti välineurheiluksi. Kaukopalvelu tosiaan tarvitsee tehokkaat työvälineet, mutta ajanmukaisilla laitteilla ei kuitenkaan voi korvata tärkeintä voimavaraamme: osaavia ja innostuneita työntekijöitä.

Edellinen Seuraava Ylös