Seuraava Ylös

Mitä historia opettaa?

Emerita ylikirjastonhoitaja Elin Törnudd lupautui ystävällisesti kirjoittamaan TietäNetiin kirjaston historiasta. Julkaisemme nyt osan I eli kertomuksen kirjaston 120 ensimmäisestä vuodesta. Tarina on kuin parhaasta jännityskertomuksesta sotien aikaisine pommituksineen. Monikaan ei osaisi arvata, että kirjasto on yhtä vanha kuin teknillinen korkeakoulu (Helsingin teknillinen reaalikoulu 1849). Kirjastoa on rakennettu ja kehitetty sitkeästi kaikkina aikoina, vaikka 1940-luvulla jouduttiin aloittamaan uudestaan aivan tyhjästä. Elin Törnudd kuvaa hauskasti Otaniemen kirjaston suunnitteluvaihetta. Kun alkuvaikeuksista oli päästy, aloitettiin rakennustyöt vuonna 1968.

Myös TKK:n arkkitehtiosaston kirjaston historiasta ja nykypäivästä sekä sen työntekijöistä kerrotaan tässä numerossa. Kyseessä on yksi suurimmista osastokirjastoistamme. Se on alan opiskelijoille tärkeämpi kuin pääkirjasto, jonne ei juurikaan hankita alan kirjallisuutta. Historiakin osoittaa, että osasto- ja laitoskirjastoilla on ollut merkittävä rooli TKK:n kirjastoyksiköiden muodostamassa kokonaisuudessa kautta aikojen.

Informaatiopalvelumme monipuolista työkenttää esitellään useammassa artikkelissa, vaikkei kaikkia osa-alueita voida yhdellä kertaa käydä läpi. Neuvonta ja tiedonhaut ovat tyypillisiä informaatikkojen tehtäviä. "Taustalla" toimisto on mukana erilaisissa hankkeissa ja projekteissa. Tiedon järjestäminen ja hankkiminen kuvaa informaatikkojen työtä tänäänkin, vaikka työn ilmenemistavat voivatkin olla hieman erilaisia kuin vielä vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Entä mitä ovat tietopalvelun arvot? Minkälaiset arvot ohjaavat tietopalvelumme ja kirjastomme toimintaa? Oheisessa artikkelissa pohditaan asiaa.

Kirjastojärjestelmätkin ja niiden näyttöluettelot voivat periaatteessa olla enemmän tai vähemmän asiakasystävällisiä. Näin meilläkin ajateltiin. Ari Muhonen tutki Tenttu-tiedonhakujärjestelmää, käyttöliittymän vaikutusta tiedonhaun onnistumiseen. Tutkimuksen tulokset olivat kuitenkin hieman yllättäviä. Liittymän laatu ei vaikuttanut lainkaan haun onnistuneisuuteen eikä asiakkaiden tyytyväisyyteen. Asiakkaat saattaisivat tarvita enemmän virkailijoiden apua vaikkapa hakustrategioiden rakentamiseen.

Teknillisen korkeakoulun opiskelijoilla ei tiettävästi ole mitään päätteitä, mikroja eikä luetteloita vastaan. Teekkarit ovat luonnollisesti kirjastomme suurin käyttäjäryhmä, mikä tehdystä selvityksestä käy konkreettisesti ilmi. Heille suunnattu kirjaston järjestämä informaatikkakurssi on toteutettu osittain www:n kautta etäopetuksena. Sekä opiskelijat, kirjaston henkilökunta että assistentit ovat hyötyneet tästä järjestelystä. Kirjaston www-sivuilta voi katsella tarkemmin, miltä etäopetus näyttää.

Jaana Kersalo Seuraava Ylös