Seuraava Ylös

Kiva mennä kirjastoon


Moni suomalainen menee mielellään vapaa-aikanaan kirjastoon lueskelemaan, tekemään löytöjä ja oivalluksia, viihtymään. Tieteellisiinkin kirjastoihin pitäisi olla helppoa mennä niin asiakkaiden kuin työntekijöiden. Työterveyslaitoksen opasvihkosessa Nykyajasta TYKYaikaan kysytään "Onko sinusta kiva tulla töihin?" Yhteiskunnan päättäjät ovat heränneet huomaamaan, että työyhteisöjä pitää kehittää ja ihmisten työkykyä pitää yllä. Medivireen työterveyslääkäri Anja Hallberg kertoo ohessa enemmän tyky-projektista, jota on viritelty TKK:llakin. On hyvä olla töissä paikassa, jossa otetaan huomioon ihmisten jaksaminen ja etsitään erilaisia pärjäämisen keinoja.

Myös meidän kirjastossamme etsitään erilaisia selviämisen ja menestymisen keinoja, ja niinpä johdon taholla on herännyt kiinnostus tiimityömenetelmää kohtaan. Se on kehitetty avuksi mm. nykyiseen työtekijöiltä paljon vaativaan tilanteeseen: muutostilanteisiin, monialaisuuden ja vuorovaikutustaitojen välttämättömyyteen. - Ei voi olla huomaamatta, että samoista asioista puhutaan eri termeillä (tiimityö, yhteisön työkyky, yhteistyö ...). - Haastattelussa suunnittelija Riitta Töllikkö uskoo menetelmään, mutta toteaa, että jokaisen organisaation on toteuttava sitä omalla tavallaan: vaikka koko organisaatiota muuttamalla tai vain sopivimmat palaset valitsemalla. Joka tapauksessa kyseessä on vuosien prosessi, jos tiimityöhön aiotaan mennä. Kirjastoakin voi ajatella joukkona, joka parhaimmillaan ponnistelee yhdessä kohti maalia ja voittoa, asiakastyytyväisyyttä.

Alkuperäiseen kysymykseen palatakseni ainakin monet teekkarit löytävät tiensä pääkirjastoon ja erilliskirjastoihin. Tuttu ja ilahduttava näky kohtaa meitä työntekijöitä, kun kävelemme pääkirjaston toisen kerroksen tiloissa: opiskelijoita lukemassa lehtilukusalissa, CD-ROM -mikrojen ja uusimpien lehtien äärellä ja nykyisin erityisesti tiukan keskittyneenä asiakasmikrojen kimpussa. Oheisissa lehtijutuissa varttuneemmat teekkarit Jussi Kangasharju ja Jörgen Westerling kirjoittavat kuulumisistaan ja itsestään. Entinen kurssiassistenttimme Jussi Kangasharju välittää terveisensä Ranskasta asti, missä hän on nyt töissä toista kertaa. Jörgen Westerling kertooValokeilassa-sarjassa, millainen hän on miehiään. Tiedämmehän vain, että hän työstää diplomityötään kirjaston koordinoimassa projektissa. Kuvakulma taitaa olla teekkarimainen ...

Muistakin asiakkaista on mielenkiintoista kerrottavaa. Tällä kertaa vierailimme Suomen ympäristökeskuksen kirjastossa Kesäkadulla. Millaista on erikoiskirjaston arki ja miten he ovat hyötyneet yhteistyöstä kirjastomme kanssa? Ympäristökeskuksen kirjasto on käyttänyt kaukopalveluamme kautta vuosien. Sopivasti tähän liittyen ohessa Kaukopalvelupäivillä Oulussa vierailleiden työntekijöidemme raportti.

Kaukopalveluväkeä, kaikkia kirjastolaisia ja kirjaston asiakkaita erityisesti koskettavat laajalti elektronisten julkaisujen käyttöoikeuksiin liittyvät asiat. Viime kerralla kerroimme tekijänoikeuskuulumisia. Tällä kertaa kysyimme suoraan kansallisia lisenssineuvotteluja käyvältä yhteistyösihteeristön suunnittelija Annikki Hyväriseltä neuvottelujen tilanteesta ja seurauksista. Vaikka kirjastoon olisikin miellyttävää mennä, tulevaisuudessa sitä tarvitsee tehdä entistä harvemmin.

Jaana Kersalo
Seuraava Ylös