TietäNet







ISSN 1238-5492
4. vsk


Pääkirjoitus

Artikkelit

Tiedotuksia

Palaute

Tilaus

Arkisto

Toimitustiedot

Etusivulle

TietäNet Teknillisen korkeakoulun kirjaston tiedotuslehti
3 / 1998



Vuoden viimeisen numeron toimitus on hieman takkuillut lehden päätoimittajana alusta asti toimineen Jaana Marvian siirryttyä toisaalle TKK:n palvelukseen. TietäNetin kehitys- ja toimitustyö on tähän mennessä ollut pitkälti Jaanan harteilla. Toivotamme Jaanalle onnea ja menestystä uudessa tehtävässään ja lausumme kiitokset lehden hyväksi tehdystä työstä!

Vuoden 1998 päätteeksi esittelemme kuvin kuluneen kesän ja syksyn tapahtumia, kuvahan vastaa sataa sanaa. Kirjastossamme on tänä vuonna tapahtunut myös aivan konkreettisia muutoksia; Alvar Aallon suunnittelema rakennus on käynyt läpi melkoisen nuorennusleikkauksen, remonttia on ollut sekä sisällä että ulkopuolella. Remonttien lisäksi näkyvä muutos on Nordinfolta vapautuneisiin tiloihin muuttanut TKK:n uusi yksikkö, Innovaatiokeskus.

Pääkirjasto osallistuu omalla panoksellaan myös Teknillisen korkeakoulun juhlavuoden tapahtumiin. Pääkirjastossa on meneillään näyttely "Tekniikan opiskelun arkea ja juhlaa". Tutustumme näyttelyyn sekä sen pystyttäjän että vierailijan näkökulmasta. K.o. näyttelyn avajaisissa julkaistiin kaksi kirjaston toimittamaa julkaisua. Näistä on lyhyet esittelyt lehdessämme.

Keväällä -98 selvitettiin tieteellisten aikakauslehtien käyttöä. Kysely lähetettiin TKK:n opettajille ja tutkijoille. Kerromme nyt kyselyn tuloksista.

Syksyn mittaan on ollut tapahtumia sekä tietopalvelu- että tietoverkkoaloilla. Lehdessämme on raportit Turussa järjestetystä NORD IoD'98-konferenssista ja Helsingissä pidetystä Internet Expo'98-näyttelystä.

Valokeilassa-sarjassamme tutustumme jälleen yhteen kirjastomme työntekijään, runoilevaan toimistosihteeriin.

Tietokoneitten käyttöjärjestelmistä Linux on saanut viime aikoina huomiota osakseen. Linuxin taustoja ja tulevaisuutta käsitellään Poimintoja-palstalla.

Ylikirjastonhoitajan laatimassa kirjaston toimintakertomuksessa palaamme vielä hetkeksi vuoteen 1997 ja sen tapahtumiin.

Tämä on vuoden 1998 viimeinen TietäNet. Se on syntynyt lähinnä lehden toimitussihteerin Linnea Lindman-Sharman tarmokkaan toiminnan tuloksena. Ensi vuonna palaamme joukkoonne ryhdistäytyneenä uusin voimin ja uusin ilmein.

Paluu artikkeleihin