Jukatanin niemimaalla

Tiina Tuomaala

4.-5.3.1999 El Remate ja Tikal, Guatemala

Gonzalesin kaunis tenori kantaa kauas järvenselälle mustassa illassa. Kitara säestää haikeita balladeja. Kookospalmujen tummat hahmot erottuvat tähtiä vasten, sirkat sirittävät. Jossain kauempanakin soi kitara. Lämmin iltatuuli saa riippumaton keinahtelemaan hiljalleen ja silmät painuvat väkisin kiinni. --- Aukaisen ne seuraavan kerran hälyn herättämänä. On kylmä! Kello näyttää puoli kuutta aamulla, olemme nukkuneet pommiin ja minibussi tyyttää jo tiellä. Heittelen tavarat rinkkaan ja menoksi. Aamupesulle ei ole aikaa, saati aamiaiselle. Ajomatkalla kohti Tikalin rauniokaupunkia aamu valkenee vähitellen. Vaatteet ovat punaisessa pölyssä ja moskiitonpuremat kutisevat. Vasta lähestyessämme Tikalin porttia alan lämpenemään. Yöpaikka järven rannalla, Gonzalesin katoksen alle ripustetussa riippumatossa oli idyllinen, mutta seuraavaksi yöksi haluan hotelliin, suihkuun ja lämpimän sängyn.

Tikalin rauniot sijaitsevat Guatemalan pohjoisosassa, El Petenissä, keskellä viidakkoa. Valtavat pyramidimaiset temppelit kohoavat puiden keskeltä. Alue on laaja ja rakennuksia yhdistävät kapeat viidakkopolut, joilla voi nähdä apinoita, eksoottisia lintuja ja minulle uusia tuttavuuksia pisoteja, ison kissan kokoisia nisäkkäitä, jotka vaeltavat laumoissa ja syövät mm. sieniä ja turistien eväitä. Röyhkeimmät pisotet tunkevat miltei syliin herkkupalan toivossa. Mayat asettuivat Tikalin seudulle noin 700 eKr. Seremoniakeskuksen rakennustyö on aloitettu noin 2400 vuotta sitten ja se jatkui vuosisatojen ajan. Noin 250 jKr. Tikal oli merkittävä uskonnollinen ja kaupallinen keskuspaikka. Nykyisin korkeimman temppelin huippu kohoaa 64 metrin korkeuteen, paljon puiden latvojen yläpuolelle. Sen huipulta avautuu huikea näkymä yli viidakon. Siellä täällä puiden välissä pilkottaa toisia temppeleitä. Istun kiveyksellä kärsivällinen pisote vieressäni ja katselen aamu-usvan hälvenemistä. Turistiryhmät eivät ole vielä saapuneet ja viidakon äänet täyttävät ilman.

Temppeli IV:n päältä avautuu kaunis näkymä yli viidakon.

9.-13.3. Antigua, Guatemala

Kostean, kuuman viidakon ja Guatemala Cityn jälkeen on rentouttavaa kuluttaa aikaa Antiguan katukahviloissa ja Plaza Centralilla. Maya-naiset myyvät käsitöitä kauniissa käsintehdyissä puvuissaan. Kankaiden väreistä ja kuvioinnista kuulemma erottaa, mistä kylästä vaatteen kantaja on kotoisin. Löysimme tasokkaan salsakoulun ja oleskelu kaupungissa venyi. Päivisin retkeilimme ympäristön kylissä. Guatemalassa ja naapurimaassa Belizessä toisen luokan bussit ovat yleensä vanhoja pohjoisamerikkalaisia koulubusseja - niitä, joita näkee amerikkalaisissa elokuvissa. Mitoitus on tehty ajatellen kymmenvuotiaita koululaisia. Guatemalassa yhdellä penkillä istuu vähintäänkin kolme matkustajaa, Belizessä jo kaksi isoa rastamiestä täytti penkin. Onneksi suurin osa guatemalalaisista on intiaaneja, jotka ovat pieniä kooltaan. Onneksi myös ihmiset ovat yleensä ystävällisiä ja huolehtivat, että kuski osaa jättää gringot oikeassa tienhaarassa pois. Matkustaminen busseissa Guatemalassa on muutenkin yllättävän helppoa. Kun lähestyy bussiasemaa tai vaihtopaikkaa rinkka selässä, apupojat juoksevat tarjoamaan kyytiä. Ei tarvitse kuluttaa aikaa etsien oikeaa laituria tai bussia. Matkatavarat heitetään yleensä bussin katolle ja apupoika hoitaa järjestyksen sisällä ja muistaa missä matkustajat halusivat jäädä pois. Matkustajien määrässä ei näytä olevan minkäänlaista rajoitusta. Poistuminen täyteen ahdetuista busseista vaikuttaa välillä mahdottomalta, mutta jotenkin se aina onnistuu. Huolimatta tungoksesta ja kuumuudesta ihmiset ovat hymyileväisiä ja kärsivällisiä. Pitkilläkään matkoilla ei tule nälkä; taukopaikoilla bussin täyttävät kaupustelijat, jotka myyvät herkullisia tacoja, maissikakkuja (tamales) ja muuta pientä purtavaa. Busseja nopeampi tapa - ja hyvällä ilmalla mukavampikin - matkustaa Guatemalan maaseudulla ovat pickupit. Auton lavalle mahtuu vaihteleva määrä matkustajia ja jos sattuu olemaan ensimmäinen pääsee istumaan kuskin viereen sisälle.

Guatemalan intiaaninaiset ovat kuuluisia käsityötaidoistaan ja kauniisti kudotuista kankaista.

Muitakin merkittäviä turisteja saapui kaupunkiin: presidentti Bill Clinton usean Väli-Amerikan maan presidentin seurassa. Se selittikin keskustan siisteyden: kulkukoiria ja kerjäläisiä näkyi vasta laitakaupungilla. Paikallislehden mukaan kaupungin kielikoulujen oppilasluvut olivat yllättäen kaksinkertaistaneet ja olo kaupungissa tuntuikin turvalliselta. Emme nähneet presidenttien seuruetta, emmekä pahemmin yrittäneetkään. Viimeinen ilta vierähti mukavasti salsaravintolassa tanssinopettajien Alexin ja Emin sekä muiden tanssioppilaiden seurassa.

16.3. - 19.3. Lago de Atitlan ja Chichigastenango, Guatemala

Kauneudestaan kuuluisan kraatterijärven, Lago de Atitlanin, rannalla vietimme pari aurinkoista päivää retkeillen kylissä ja ympäröivien tulivuorten rinteillä. Järven vesi oli kirkasta ja virkistävää. Majapaikkaa pidimme Panajachelin kylässä, joka paikallisten keskuudessa tunnetaan myös nimellä Gringotenango. Mukava ilmasto, halvat hinnat ja kauniit maisemat olivat houkutelleet kylään runsaasti ulkomaalaisia. Rantaa reunustivat rantaravintolat ja pienet hotellit. Kaupustelijoita oli rasitukseksi asti - sekä paikallisia että ulkomaalaisia. Värikkäästi puetut, pienet mustasilmäiset tytöt kantoivat käsitöitä nyyteissä päälaella ja roikkuivat sinnikkäästi turistien perässä.

Katunäkymä Panajachelin kylästä.

Jälleen täpötäydessä, kuumassa bussissa. Kiemurtelimme serpentiinitietä vuorten rinteitä ylös ja alas kohti Chichigastenangoa. Päätä huimasi bussin ikkunasta avautuva näkymä. Chichigastenango on tunnettu markkinapäivistään, kirkostaan ja kylän ulkopuolella kukkulalla nököttävästä Pascual Abajista, vanhaa maanjumalaa esittävästä kivipatsaasta. Aamun sarastaessa kiipesimme kukkulalle seuraamaan perinteisiä uhrimenoja Pascuel Abajin juurella. Jumalalle uhrattiin kukkia, ruokaa, viinaa ja savukkeita. Nolotti seistä ranskalaisturistien seassa töllistelemässä seremoniaa, mutta turisteja pyydettiin osallistumaan tapahtumaan pienen rahauhrin muodossa. Paluumatkalla vierailimme naamioverstaassa, jossa omistajan tyttäret esittivät mayojen perinteisiä tansseja. Kaupungissa markkinat olivat alkaneet. Kaikenlaista oli kaupan. Illansuussa sähkökatkos pimensi kylän ja sadat kynttilät syttyivät valaisemaan keskusaukeaa. Iltaseremonia kauniissa kirkossa oli mielenkiintoinen sekoitus vanhojen maya-uskontojen traditioita ja katolista jumalanpalvelusta. Kuulemma kirkossa uhrataan silloin tällöin kanojakin. Uskonto on osa guatemalalaisten arkipäivää. Enemmistö ihmisistä kuuluu katoliseen kirkkoon. Uskonnonharjoittaminen on saanut synkretistisiä piirteitä juontuen alkuperäisväestön nopeasta käännyttämisestä kristinuskoon 1500-luvulla. Espanjalaiset valloittajat käyttivät mm. katolista pyhimyskulttia hyväkseen käännytystyössä ja intiaanit, pakon edessä, vaihtoivat vanhat jumalansa katolisiksi pyhimyksiksi. Monet kristinuskon symbolit tai riitit, kuten risti tai kaste, kuuluivat vanhoihin intiaaniuskontoihinkin, tosin hieman eri merkityksessä.

Chichigastenangon markkinapäivät houkuttelevat ympäristön maaseudun asukkaat kaupunkiin ostoksille, myymään tuotteitaan ja tapaamaan ystäviä.

24.3. -26.3. San Cristobal de las Casas, Meksiko

Bussimatka Guatemalan rajalta San Cristobal de las Casasiin Chiapasiin oli jännittävä. Bussi pysäytettiin usein, matkustajat komennettiin ulos avaamaan matkatavaransa ja näyttämään henkilöllisyystodistuksensa. Huomaa, että olemme tulleet zapatistien kotiseudulle. Vuosia kestänyt sissisota jatkuu yhä, vaikka sissit onkin ahdistettu syvälle viidakkoon. San Cristobalin kaupunki vaikuttaa kuitenkin uneliaalta ja rauhalliselta, vaikka ei ole kovinkaan kauan siitä kun sissit valtasivat kaupungin ja alueella käytiin taisteluja. Zapatisti-liike näyttäytyy turistille lähinnä matkamuistokojuissa. Kommandopipoinen Marcos-nukke on jokaisen katukauppiaan myyntiartikkeli, t-paidat kirkuvat zapatistien iskulauseita. Vietämme San Cristobalissa muutaman kiireettömän päivän ja nautimme maukkaasta meksikolaisesta ruoasta ja tuoreista hedelmämehuista. Kaupunki sijaitsee noin kahden tuhannen metrin korkeudella merenpinnasta ja ilma on kuulasta ja kirkasta. Kiipeämme kukkuloille, poikkeamme kalkituissa kirkoissa ja vietämme piknikkejä ulkona. Yhtenä iltana nousimme yöbussiin. Kotimatka Meridaa, Cancunia ja viimein kylmää pohjolaa kohti oli alkamassa. Viimeiset päivät aioimme viettää Karibianmeressä uiden ja laiskotellen. Matkan aikana en vieraillut yhdessäkään kirjastossa, vaikka Belizessä näinkin sattumalta yhden - mutta onneksi kaukaa.

Paluu artikkeleihin