ISSN 1238-5492
5. vsk


Pääkirjoitus

Artikkelit

Tiedotuksia

Palaute

Tilaus

Arkisto

Toimitustiedot

Etusivulle

TietäNet

Teknillisen korkeakoulun kirjaston tiedotuslehti
3 / 1999



Kirjastolaiset kevätretkellä



Tuula Kouvonen


Poikkeuksellisen aurinkoinen ja lämmin kesä oli jo alkamassa, kun TKK:n pää- ja osastokirjastojen henkilökuntaa 8.6. oli lähdössä päivän bussimatkalle kohti Lounais-Suomen rannikkoa – elektroniikkateollisuudestaan tunnettuun Salon kaupunkiin. Kohteenamme oli Nokia Matkapuhelimet Oy, kaupunginkirjasto sekä taidemuseo.

Ykköstiellä käynnissä olleet päällystystyöt hidastivat matkaamme niin, että Saloon päästyämme ajoimme suoraan Nokian tehdasalueelle. Päivi Suuronen tietopalvelusta emännöi vierailumme ajan. Ohjelmassa oli yritysesittely, tutustuminen kirjastoon, tehdaskierros sekä lounas. Tervetuliaiskahvin aikana kuulimme historiikin Salon tehtaan vaiheista ja toimialamuutoksista. Salolaisen elektroniikkateollisuuden juuret juontavat autokaupasta radiovastaanottimien valmistukseen ja edelleen vuonna 1956 alkaneesta televisiotuotannosta radiopuhelimiin. Tässä vaiheessa Salora ja Nokia aloittivat yhteistyökumppaneina ja tuotevalikoimaan tulivat tietokonemonitorit. Meille kerrottiin matkapuhelinteollisuuden kehityksestä ja kädessä pitäen saimme kosketusta siihen, miten puhelimen malli ja koko ovat muuttuneet. Nokian uudet mallikappaleet valmistetaan Salon tehtaalla.

Pienryhmissä teimme kierroksen yrityksen kirjastossa sekä tehdassalissa. Kirjaston tilat olivat tietenkin keskuskirjastolaisen perspektiivistä katsoen pienet, mutta käyttö vilkaista. Tietopalvelu vastaa oman yrityksen tiedontarpeista. Kirjaston käyttöoikeus on konsernin henkilökunnalla ja käyntimme aikana paikalla oli kausijulkaisujen lukijoita. Tietopalvelu & kirjastossa työskentelee neljä eri osaamisalueisiin erikoistunutta henkilöä. 230 hyllymetrin kokoelmat ovat yrityksen toimialan mukaiset ,erikoisaloina elektroniikka ja tietoliikennetekniikka. Kirjasto on perustettu vuonna1980.

Tehdassalikierroksella näimme tuotantolinjat toiminnassa. Kokoonpanotyötä itsekin tekevä oppaamme kertoi työhön kouluttamisesta , itse työstä - kännykän valmistuksesta - sekä vastaili kysymyksiimme. Esimiesten työpisteet on sijoitettu tuotantolinjan tuntumaan, jolloin apu tarvittaessa löytyy läheltä. Vitriineissä oli esillä valmistettavat puhelinmallit. Kesän kynnyksellä ihmettelimme sitä miten lomat järjestyvät tämäntyyppisessä työpaikassa. Työntekijöidensä jaksamisen turvaamiseksi Nokia on järjestänyt liikunta- ja muita harrastusmahdollisuuksia. Oppaamme esitteli meille ylpeänä harrastustoiminnasta täyttynyttä palkintokaappia. Mielenkiintoisen tutustumiskäyntimme päätteeksi lounastimme henkilökuntaruokalassa.

Toisena käyntikohteenamme oli Salon kaupunginkirjasto. Janoisina ihastelimme Laurinsaliin katettua, syreenikimpuin somistettua juomapöytää. Kirjastotoimenjohtaja Hilkka Orava vastaanotti ryhmämme. Hän kertoi meille kirjaston suunnittelu- ja valmistusvaiheista, kirjastotyöstään ja kokoelmien hankintaperiaatteista. Salon puurakenteinen , viihtyisä kirjasto on valmistunut lokakuussa1986. Se on kaupunginarkkitehti Lauri Hollménin käsialaa. Kirjaston henkilökunta on saanut äänensä kuuluville tilojen suunnittelussa. Kokonaisuus vaikuttaa hyvin toimivalta ja asiakkaalle tärkeät palvelut hahmottuvat jo ovelta. Rakennus sijaitsee joen rannalla, keskeisellä paikalla, kahden kulttuurihistoriallisesti merkittävän rakennuksen välissä. Erikoisuutena kirjaston kokoelmissa ovat SFS-standardit ja hyvät kokoelmat tietotekniikka-alan kirjoja.


Kuvan Salon kaupunginkirjastosta. Edessä selin Hilkka Orava.

Viimeisenä kohteenamme oli Salon kaupungin taidetalo Veturitalli. 100 vuotta vanhat veturipilttuut on ehostettu tyylikkäiksi taidemuseon näyttelytiloiksi. Veturitallin kunnostamisesta ja lisäosan rakentamisesta on vastannut Salon kaupungin kaavoitus- ja talonsuunnitteluosasto kaupunginarkkitehdin johdolla. Paikallinen ammatti-instituutti ja aikuiskoulutuskeskus ovat suorittaneet korjaus- ja rakennustyön. Taidemuseo avattiin vuosi sitten. Siellä järjestetään vuosittain useita laajoja eri taiteenalojen näyttelyitä. Museossa oli parhaillaan näyttely TAITEEN TIELLÄ. Se oli alueellisen taideteollisuusoppilaitoksen lopputyönäyttely: vaatetussuunnittelua, tekstiilitaidetta kastemekosta saattopeittoon. Näyttelyssä oli myös puulinjan taidokkaita töitä sekä sisustusartenomiopiskelijoiden suunnitelmia.


Virkistystä löytyi myös kahvila Venkipöydän antimista.

Ennen paluumatkalle lähtöä lepäilimme taidetalon sisäpihalla nauttien auringon lämmöstä ja kahvila Venkipöydän antimista. Palasimme Tammisaaren kautta Otaniemeen. Päivän ohjelma oli monipuolinen ja kiinnostava. Lisäksi se antoi mahdollisuuden yhdessäoloon ja virkistykseen.

Paluu artikkeleihin