JOKA VISTAA(N) SÄÄSTÄÄ ...

Ilkka Heikkinen

Microsoft lähtikin yhdessä IBM:n kanssa kehittämään teknisesti selvästi parempaa OS/2-käyttöjärjestelmää, josta vuorostaan piti tulla oletuskäyttöjärjestelmä 1990-luvun PC-koneisiin. OS/2 oli kuitenkin tehovaatimuksiltaan melko raskas, joten Microsoft päätti julkaista merkkipohjaisen MS-DOS -käyttöjärjestelmän päälle rakennetusta Windowsista vielä version 3 vuonna 1990. Tästä tuli hieman yllättäen niin suuri myyntimenestys, että Microsoft käänsi kelkkansa, ja luopui OS/2:n kehittämisestä suuntautuen nyt pelkästään Windowsiin.

Merkkipohjaisella MS-DOSilla pärjäsi kuitenkin pitkään monenlaisissa tehtävissä. Tietokonepelien alustana se oli valta-asemassa 1990-luvun puolivälin yli, koska Windowsille ei vielä ollut olemassa tarpeeksi tehokasta grafiikkarajapintaa. Kaikki kirjastossamme käytössä olleet tärkeät sovellukset olivat vielä kymmenen vuotta Windowsin ensi julkistuksen jälkeen merkkipohjaisia. Tekstinkäsittelyssä hallitsi WordPerfect 5.1. Sähköpostimme luimme ottamalla yhteyden keskustietokoneeseen Kermit-tietoliikenneohjelmalla. VTLS-kirjastotietokantaan pääsimme AdvanceLink-pääteohjelmalla. Muihin tietokantoihin oli omansa. Lehtikierto hoitui sitä varten räätälöidyllä merkkipohjaisella ohjelmalla. Virustarkistukset sujuivat levykkeenä tilaamallamme F-Protilla jne.

Se, mikä toi graafisuuden lopullisesti kaikkien eteen, oli luonnollisesti World Wide Web. Tosin oli olemassa myös MS-DOS-pohjaisia WWW-selaimia, mutta ne jäivät kuriositeeteiksi. Mosaic, ja sittemmin Netscape olivat ne ohjelmat, jolla uuteen ympäristöön piti päästä. Aluksi mukana roikkui myös muita selaimia, mutta ne jäivät nopeasti kehityksen jalkoihin. Internet Explorerin valtakausi tuli (ja meni) myöhemmin.

Noina vuosina kirjastoomme rakennettiin myös mikroverkko, ja samalla tuli uusia kaikki työasemat vastaamaan ajan vaatimuksia. Tämä oli se vaihe, jolloin muutuin kausijulkaisujen hankkijasta mikrotukihenkilöksi. Uudet haasteet olivat erittäin kiinnostavia. Parissa vuodessa koko työskentely-ympäristö ja työtavat muuttuivat täysin. Työtä oli paljon ja motivaatio hyvä.

Noina vuosina myös käyttöjärjestelmät kehittyivät nopeasti. Noin parin vuoden välein tuli Windowsista uusi versio, ja tulipa mukaan kuvaan myös Linux. Tämä Internetissä syntynyt käyttöjärjestelmä toimi varsinaisena innoittajanani, ja toive sen nopeasta yleistymisestä korkealla, kuten kymmenen vuotta sitten tässä lehdessä kirjoittamastani artikkelista ”Alkoiko vallankumous sittenkin Yliopistolta” (http://lib.tkk.fi/TietaNet/3.98/a10.htm) voi lukea. Tuota artikkelia nyt lukiessani hätkähdän hieman, koska ennustin tuolloin 1998 kansainvälistä taloudellista lamaa, ja sen mukanaan tuomaa tarvetta kustannussäästöihin. Kaikkihan tietävät, missä tilanteessa nyt ollaan, vaikka en tuolloin uskonut siihen menevän kymmentä vuotta. Nyt onkin hyvä tilaisuus tarkastella uudelleen tuota avoimen koodin periaatetta. Eikä ainoastaan taloudelliselta kannalta, vaan ehkä vielä merkittävämmältä. Kyse on nimittäin elektronisten dokumenttien säilyvyydestä (mahdollisille) jälkipolvillemme.

Internet-vallankumouksen vanavedessä on vakiintunut tapa tallettaa dokumentteja jossakin elektronisessa muodossa. Kamerat ovat muuttuneet digitaalisiksi, ja kuvat sijaitsevat muistikortilla, kiintolevyllä, ja parhaassa tapauksessa CD/DVD-levyllä jpg-tiedostomuodossa. Elektroniset lehdet ja kirjat julkaistaan pdf-dokumentteina, ja lyhyempiä dokumentteja kirjoitetaan MS-Word -tiedostoformaattiin. Musiikkikappaleet ovat soittimissa ja tietokoneissa mp3- tai wma-muodossa jne.

Useimmille näille formaateille on yhteistä se, että ne ovat ns. proprietary-formaatteja, mikä merkitsee sitä, että niiden määritykset ovat vain niitä valmistavien yritysten tiedossa. Ne ovat siis eräänlaisia liikesalaisuuksia, ja vaarana on, että yritysten mennessä konkurssiin tai lopettaessa toimintansa katoaa myös tieto siitä, miten näitä dokumentteja luetaan. Toinen ongelma on se, että tietoja ei ole varmuuskopioitu mihinkään säilytystä kestävään tallennusvälineeseen, vaan tekstit, kuvat ja musiikki sijaitsevat magneettisella medialla, jossa niitä uhkaa tiedon pyyhkiytyminen joko vahingossa tai koneen rikkoutuessa. Jos taas esimerkiksi musiikkitiedostoissa on jokin drm-tyyppinen suojaus, ne ovat siirron jälkeen käyttökelvottomia. Näistä kertakäyttöformaateista näytetään onneksi olevan asteittain luopumassa.

Tästä tiedon häviämisestä tulee tulevaisuudessa erittäin suuri ongelma. Sitä onkin alettu kutsua digitaaliseksi pimeäksi ajaksi (digital dark age). On arvioitu, että valtaosa nykyisin käytettävistä tallennusmedioista ja formaateista on parinkymmenen vuoden päästä lukukelvottomia. Jo nyt on menetetty paljon arvokasta tietoa, koska ei ole huomattu siirtää niitä uudemmille medioille, tai säilytetty tietoa siitä, miten dataa olisi luettava. Niinpä esim. NASA:lla on paljon 70-luvulla Mars-luotaimen tallettamaa tietoa, jota ei pystytä lukemaan enää millään keinolla. Meidän kirjastossamme on jo vuosia ollut käynnissä ns. Memento-projekti, joka pyrkii säilyttämään ja konvertoimaan tietoa kirjaston historiasta ja toiminnasta. Talteen onkin saatu korvaamattomia dokumentteja mm. konvertoimalla hajoamaisillaan olevia VHS-nauhoja DVD-levyiksi. Talteen on myös saatu sähköposteja 1990-luvun alusta ns. lerppulevyillä. Näitä on ollut tarkoitus lukea yhdellä 1980-luvulta säilyneellä Olivetti-tietokoneella, jossa tuollainen lerppuja lukeva asema vielä on. Mutta koneen säilytyksen yhteydessä tehtiin se virhe, että heitettiin koneen monitori pois. Ei tultu ajatelleeksi, että uudemmat näytöt eivät sovi noin vanhaan tietokoneeseen ilman EGA-VGA -välikappaletta, joka ilmeisesti epähuomiossa sekin on heitetty pois, koska sitä ei varaosien joukosta löydy. Nyt ei siis päästä selville siitä, ovatko vanhat lerppulevyt enää lukukelpoisia, koska ei ole mitään keinoa saada tietoa näkyviin! Näin vanhoja koneita kun ei ilmeisesti saa edes verkotettua millään keinolla, ainakaan helpommin kuin mitä olisi löytää vanha näyttö.

Tämä vain esimerkkinä siitä, mikä nykyistä valtavaa tietomäärää tulevaisuudessa odottaa. Tiedot olisi aina muutaman vuoden väliajoin siirrettävä kulloinkin lukukelpoiselle medialle, ja pidettävä huoli siitä, että niitä voidaan jollain ohjelmalla lukea. Jälkimmäisessä vaiheessa auttaisi se, että siirryttäisiin kokonaan avoimiin tiedostoformaatteihin. Näiden etuhan on se, että koska lähdekoodi on saatavissa, voidaan aina rekonstruoida tieto siitä, miten dokumentti on rakennettu ja täten luoda sen lukemiseen sopiva sovellus.

Kymmenessä vuodessa on menty nimenomaan tällä saralla valtavasti eteenpäin. On saatavissa OpenOffice-toimistopaketti, joka toiminnallisuudellaan vastaa lähes kaikkia Microsoft Officen ominaisuuksia. Se on vapaasti saatavissa maksutta. Siihen onkin siirrytty joissakin kaukonäköisemmissä organisaatioissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin, ja siirtymän odotetaan jatkuvan. Tällä tavalla voidaan pelastaa ainakin sen hankkimisen jälkeen luodut dokumentit, mutta ei tietenkään valtavaa määrää sitä ennen luotua ja muualta saatua MS-Office-muodossa olevaa materiaalia, jos ei näe kovasti vaivaa muuntaa niitä Open document-formaattiin. Harvalla taitaa valitettavasti olla resursseja tähän.

Tällä hetkellä uusin Microsoftin Windows-versio on nimeltään Vista. Sen julkistuksessa on törmätty yllättäen samankaltaisiin vaikeuksiin kuin ykkösversion julkistamisen aikoihin 25 vuotta sitten. Vista tuli markkinoille oikeastaan puolivalmiina. Se oli raskas, buginen ja sillä on ilmennyt lukuisia yhteensopivuusongelmia muiden ohjelmien kanssa. Niinpä siihen siirtyminen ei ole sujunut Microsoftin odotusten mukaisesti. Vuonna 2001 julkistettu Windows XP on tällä välin kypsynyt sangen vakaaksi ja toimivaksi käyttöjärjestelmäksi, josta ei monenkaan mielestä ole mitään syytä luopua ainakaan yritysmaailmassa. Linux on noussut käytettävyydeltään Windowsin tasolle, ja joiltakin osin jopa ylittänyt sen. Ja nyt tulee kenties olennaisin seikka. Aivan viime aikoina on tullut markkinoille halpoja ja pieniä kannettavia tietokoneita. Näille koneille Vista on ollut aivan liian raskas, jolloin koneiden mukana on tullut edelleen Windows XP, tai Linux. Nyt on toteutunut se, mistä 10 vuotta sitten haaveilin. Linuxin voi saada valmiiksi esiasennettuna kaupasta ostetussa koneessa. Siitä on enää lyhyt matka muihinkin avoimen lähdekoodin ohjelmiin, jotka tulevat useimmiten Linux-käyttöjärjestelmän mukana. Kaikkea toivoa ei ehkä ole vielä menetetty, vaikka joskus siltä tuntuisikin.

Kiintoisaa on myös se, että Microsoft on avoimesti myöntänyt virheensä Vistan suhteen, ja pyrkii mahdollisimman nopeasti tuomaan markkinoille seuraavan, Windows 7:ksi kutsutun version. Tämä on esiversioiden testaajien mukaan eräänlainen Vista Second Edition, jossa Vistan raskaus, yhteensopivuusongelmat ja käyttöliittymän epäjohdonmukaisuudet on pyritty korjaamaan. Ilmeisesti tässä on onnistuttukin, joten nykyiset Windows XP-käyttäjät voinevat huoletta jättää Vistan väliin, ja siirtyä sitten vuoden 2010 paikkeilla ”seiskaan”, jos Windowsin päivitystarvetta ilmenee. Samalla kannattaa myös tutkia OpenOfficen ja muiden avoimen lähdekoodin ohjelmistojen ottamista käyttöön ainakin nykyisten rinnalle, tai miksei niitä kokonaan korvaten. Vistaan jo siirtyneet ja sen kanssa painiskelleet voivat lohduttautua sillä, että Windows 7 muistuttaa hyvin paljon Vistaa, mutta on sitä kevyempi, joten uutta koneinvestointia ei tarvitse taas ryhtyä suunnittelemaan. Kevyempien kannettavien tietokoneiden omistajien kannattaa myös pitää mielessä Linux. Toimivathan kaikki kannettavien tietokoneiden käyttäjien useimmiten tarvitsemat ohjelmat siinä moitteetta. Pelikoneet ovat sitten asia erikseen.

Nyt lopuksi voinkin toistaa kymmenen vuoden takaisen mantrani: Tutkikaa mahdollisuuksien mukaan avoimen lähdekoodin ohjelmien soveltuvuutta tarpeisiinne. Sen lisäksi pyrkikää ainakin huolehtimaan niistä tärkeistä dokumenteistanne niin, että niitä voi kymmenen vuoden päästä ja sen jälkeen lukea. Niin työssä kuin kotonakin. Säästäkää siis rahanne ja vaivannäkönne Vistan sijasta tietomateriaaliinne.

Kuvat Norjan retkeltä kesällä 2008: Kirsi Heino, Marjaana Heikkinen ja Ilkka Heikkinen.