Osallistuin alkukeväästä kirjaston edustajana TKK:n Europrojektikoulutukseen, johon oli valittu parikymmentä tutkijaa korkeakoulun eri osastoilta. Koulutus koostui kolmesta kahden päivän kurssijaksosta Dipolissa sekä parin päivän seminaariosuudesta Brysselissä. Brysselin osuuden teki mielenkiintoiseksi mahdollisuus tavata henkilökohtaisesti komission virkamiehiä, jotka olivat lupautuneet seminaarin luennoitsijoiksi.
Komissiosta näyttää löytyvän varsin vauhdikkaitakin luennoitsijapersoonallisuuksia. Muistan varmasti ikuisesti herra Cambolargon, joka mahtavasti eläytyen voimakkaalla äänellä kajautteli totuuksia tietoliikenne-alan ACTS-tutkimusohjelmasta. Ehkä emme täällä Pohjolassa ole vielä tajunneet, millaista dramatiikkaa näihin EU-asioihin voi liittyä. Ainakin meille selvisi mitä ei ainakaan saa tehdä, kun luennoitsijamme välillä kasvonsa peittäen kuvaili joitakin kauhukokemuksiaan projekteista vastaavana virkamiehenä.
EU-projekti syntyy siten, että eri puolilla Eurooppaa toimivat yritykset ja tutkimuslaitokset suunnittelevat yhteisen projektin ja ehdottavat sitä komissiolle. Hyväksytyt projektit saavat komissiolta rahoitusta noin puoleen projektin kustannuksista. Itse hakemusten tekeminen on jo aikamoinen taidonnäyte ja suhteessa hyväksyttyjen projektien määrään ehdotuksia tehdään aina monikymmenkertaisesti. Projektin osallistujat eli muodostetun konsortion jäsenet sitoutuvat saattamaan projektin loppuun yhteisvastuullisesti. Jos joku jättää oman osuutensa projektissa hoitamatta, on muiden hoidettava tämänkin osuus. Onkin aina valittava hyvin seura, johon EU:ssa lyöttäytyy.
EU:n tutkimusohjelmat tarjoavat myös kirjastoille mahdollisuuksia pyrkiä mukaan projekteihin usealla eri sektorilla. Omassa kirjastossammekin on paljon sellaista osaamista, jota kannattaa hyödyntää EU-tasolla.
Myös kaupungin sadat ja tuhannet ravintolat tuntuivat toinen toistaan houkuttelevimmilta. Ainakin kerran on Brysselin kävijän syötävä paikallista kansallisruokaa. Kattilallinen keitettyjä simpukoita ranskalaisten perunoiden kanssa nautittuna. Ja ranskalaisten päälle tietenkin kunnon loraus majoneesia. On meillä vielä oppimista näissä euroruokatavoissa.