Edellinen Seuraava Ylös

Kirjastomme virstanpylväitä II -

Muistelmia vuosilta 1968 - 1991

Elin Törnudd

Ylikirjastonhoitaja h.c. Marjatta Myrberg jäi v. 1968 alusta eläkkeelle, ja kirjastonhoitajan virkaa hoiti FK Aune Turunen, joka oli toiminut kirjaston kakkosnaisena pari vuosikymmentä. Virkaa haki viisi varsin erilaisen taustan omaavaa henkilöä, joista asiantuntijaraati laati lausunnon. Opettajaneuvostossa pätevien hakijoiden sijajärjestyksestä äänestettiin ja kauppa- ja teollisuusministeriölle lähetettiin lausunto seuraavin sijajärjestyksin:

kirjastonhoitaja Eeva-Maija Tammekann, fil. lis.

kirjastonhoitaja Matti Liinamaa, fil. kand.

pääsihteeri Elin Törnudd, DI

Ensimmäisellä sijalla ollut peruutti hakemuksensa ja KTM, jonka alaisuudessa korkeakoulu toimi 1.7.1971 asti, nimitti virkaan viimeksi mainitun 15.10.1968 lähtien.

Uudisrakennus

Hässäkkä alkoi samana päivänä kirjaston rakennustyömaakokouksessa. Talon seinät olivat jo nousemassa, ja ratkaistavia ongelmia riitti yhteistyössä sekä arkkitehti Aallon toimiston, KTM:n että rakennushallituksen ja urakoitsijoiden kanssa.

Akateemikko Alvar Aalto kysyi ensimmäisen palaverimme päätteeksi, mikä oli mielijuomani. En salannut rakkauttani samppanjaan, ja sitä juotiin seuraavassa palaverissa Aallon toimistossa Tiilimäellä. Hän halusi myös tietää mielivärini. Kuultuaan, että se oli sininen, hän huokasi: "Valitettavasti emme tähän rakennukseen voi sovittaa sinistä." Arkkitehti Marjatta Kivijärvi, jonka vastuualueeseen rakennushankkeemme kuului, huolehti kuitenkin siitä, että talon eteläpäädyn ykköskerroksen ja portaikkojen linoleumilattioista tuli siniset.

Yhteistyö kuuluisan arkkitehdin ja hänen vaimonsa Elissa Aallon, sekä etupäässä naispuolisten apulaisten kanssa sujui erittäin hyvin - kompromisseja tehtiin puolin ja toisin. Olin vaivalloinen asiakas, sillä käsitykseni kirjaston toimivuuden ehdoista poikkesi suunnitelmat tehneen edeltäjäni filosofiasta melko radikaalisti. Sain valtuudet tehdä kaikki haluamani muutokset tilojen käyttöön ja jakamiseen edellyttäen, että niistä ei koitunut lisäkustannuksia.

Suunnitelmissa oli tavoitteena erottaa asiakkaat häiritsevästä henkilökunnasta, kun taas muutokset tähtäsivät päinvastaiseen. Niinpä hakuteoskokoelmat ja informaatiopalvelu nostettiin ykköskerroksesta toisen kerroksen toimintakeskukseen, josta lainattavat kirjat vuorostaan sijoitettiin ykköskerroksen avoimeksi muutettuun varastoon. Nykyisiin kaukopalvelun tiloihin oli suunniteltu aikakauslehtien hankinta ja sidotus ja luetteloinnin tiloihin kirjavarasto. Ne siirrettiin ykköskerrokseen, jolloin logistisetkin ongelmat vähenivät. Sama muutos koski nykyistä informaatiopalvelun sihteeristön huonetta, johon oli suunniteltu väitöskirjavarastoa. Siitä tuli ensi vaiheessa tietokonepääteluokka, jota ylläpidettiin yhteistyössä nykyisen korkeakoulun Atk-keskuksen kanssa. Nämä tilat olivat suuria maisemakonttorimaisia huoneita, joiden työrauhan varmistamiseksi sain viisi kevyttä väliseinää m.m. luopumalla lomakevarastoksi suunnitellusta huoneesta. Koska irtokalusteiden hankintaan tarvittavista määrärahoista ei ollut varmuutta, teetätimme ikkunaseinille työtasot.

Arkkitehti olisi halunnut suunnitella kaikki yleisötilojen kalusteet. Nähtyäni arkkitehtiosaston kirjastossa arkkitehdin suunnittelemat hyllyköt, jotka eivät kestäneet teosten painoa, suosittelin taloudellisempana ratkaisuna standardihuonekalujen valintaa. Lehtihyllyköt kuitenkin teetimme yhteisenä innovaationa. Valmiita kausijulkaisuhyllykköjä ei näet ollut saatavina, ennenkuin Martela Oy arkkitehdeiltä tai minulta kysymättä nappasi idean ja otti rumien mutta käytännöllisten hyllykköjen massatuotannon. Neuvostoliittolaiset kirjastot kopioivat mallin uusiin kirjastorakennuksiin samoin ehdoin. Kun Aalto ensi kerran näki lukusalin hän sai shokin lehtien aikaansaaman kirjavuuden takia ja miltei kielsi osuutensa hankkeeseen.

Arkkitehti Alvar Aallon näkemykset kirjastorakentamisesta olivat ajan tasalla. Todistuksena siitä on joustavuus ja helppo muunneltavuus. Rakennuksen virheet johtunevat siitä, että tontti, entiseen Otaniemen kartanoon johtavan lehmuskujan varrella oli kapea. Suunnittelutyökin tehtiin pääosin jo 50-luvulla, jolloin tulenarat nitroselluloosasta tehdyt mikrofilmit vaativat kassaholvin ja jolloin anglosaksinen kirjastojen avovarastojärjestelmä ei vielä ollut maamme tieteellisissä kirjastoissa lyönyt läpi.

Kattoikkunoiden vuotaminen toi ämpäreitä paraatikerrokseen, mutta emme nurisseet. Epäsuora valaistus oli niin upea! Kun ukkosmyrsky aiheutti vedenpaisumuksen hakuteosaulassa Chemical Abstracts -kokoelman päälle, oli selvää, että tasakatto ei ollut onnistunut ratkaisu. Pikkupojatkin siellä leikkiessään täyttivät vesikourut limsapulloilla ja aiheuttivat tulvan. Työhuoneiden kaakeliseinän reunustamat pesualtaat vievät ajatukset kolmannen luokan hotellihuoneeseen. Kirjaston henkilökunta, joka oli mukana rakennuksen suunnittelussa, esitti tämän vaatimuksen. Vanhassa rakennuksessa oli henkilöstölle ja asiakkaille näet vain yksi yhteinen WC ja pesuallas, joten jonoja syntyi.

Kirjaston muutto

Ennen muuttoa useat henkilökunnasta kootut työryhmät selvittivät työhuoneiden kalustevaihtoehtoja ja laativat koneiden hankintaesitykset, niin että toimitukset saatiin ajoitetuiksi tammikuulle 1970, jolloin uudisrakennus avattaisiin.

Kirjallisuudesta löytyi hyviä järjestelmiä 10 000 hyllymetrin siirtämistä varten. Kokoelmat pakattiin laatikoihin, joissa kussakin oli uuden paikan osoittava tarra. Kirjaston kaksi siivoojaa imuroi pölyisiä julkaisuja päätoimisesti. Vapautuneet teräshyllyt siirrettiin uudisrakennuksen avovarastoiksi muutettuihin varastoihin ja merkittiin osoitetarroin. Muutto aloitettiin vuoden 1970 toisena päivänä.

Kaikki eivät luottaneet valittuun järjestelmään. Painajaisuneni oli: 10 000 hyllymetriä kirjoja ja sitomattomia kausijulkaisuja suurena kasana hakuteosaulan ja erityisesti muotoillun lainaustiskin välissä lattialla ja syyttäviä työtovereita kasan äärellä: "Sinä ja sinun systeemisi!"

Uusi rakennus - uudet painopisteet

Pommituksen aikaansaaman tuhon jälkeen kokoelmien kehittäminen oli ollut kirjaston tärkein tehtävä. Uudisrakennuksen ja edistyneen kaukopalvelun ansiosta painopiste voitiin siirtää palveluihin ja erityisesti tietopalvelun kehittämiseen. Vuonna 1969 saatiin Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahastolta 90 000 mk apuraha maan ensimmäistä ATK-tietopalveluhanketta varten. USA:sta tilattu Pandex-tietokanta ajettiin viikottain silloisessa Valtion tietokonekeskuksessa 345 henkilön mielenkiintoprofiilin seurantana. Kunnianhimoisen hankkeen paras anti oli kirjaston asiakkaiden selektiiviseen tietojenjakeluun tutustuminen. Kun viisi henkilötyövuotta taannut projektiraha loppui, 65 STJ-palvelua nauttineista siirtyi Tukholman teknillisen korkeakoulun kirjaston STJ-asiakkaiksi. Kirjastomme toimi kansallisena välitysasemana. Vuodesta 1969 lähtien kirjastolla on sitten ollut vähintään yksi päätoiminen ATK-suunnittelija.

Akateemikko Erkki Laurila, joka aikoinaan oli ollut kirjastotoimikunnan aktiivinen jäsen, kutsui minut palaveriin kauppa- ja teollisuusministeriöön, jossa hän oli Atomienergianeuvottelukunnan puheenjohtaja. Tuloksena oli kansainvälisen ydinalan tietojärjestelmän Suomen velvotteiden delegoiminen kirjastolle ja vuotuinen määräraha henkilökunnan palkkaamiseen ja muihin kuluihin. Työ alkoi v. 1969.

INIS-toiminta poiki maamme ensimmäisen vuorovaikutuksellisen tietopankin, jonka pohjana oli Erkki Illukan v. 1970 aloittama diplomityö. Sitä käytettiin useita vuosia sekä online-hakuihin että teekkarien informatiikan opetuksen välineenä. Nordic Atomic Energy Libraries Joint Secretariat oli kirjaston pohjoismaisen yhteistyön foorumi tällä alalla, ja sen toimesta järjestettiin myös Nuclear Science Abstracts'in pohjalta STJ-palvelu 75 suomalaiselle asiakkaalle, jotka maaliskuusta 1970 lähtien saivat kirjaston kahdesti kuukaudessa toimittaman henkilökohtaisen viiteluettelon.

Korkeakoulun opetusohjelmaan sisältyi v. 1970 lähtien kirjaston käyttäjäkoulutusta, joka monipuolistui informatiikan kursseihin, kun suunnittelijoiksi siihen aikaan kutsuttuja informaatikoita saatiin lisää. Opetuksen elävöittämiseksi tehtiin tusina video-esitystä.
Kuva Dipl.ins. Ilkka Roman ja fil.maist. Sauli Laitinen ATK-informaatio-osastolta tarkastavat asiakkaan mielenkiintoprofiilia pöydällä olevaan PANDEX-järjestelmään rakennetun tesauruksen avulla. Etualalla yhden kuukauden neljä magneettinauhaa ja niiden vieressä vastaavat tiedot painettuna versiona. Kevät 1970.

Henkilökunnan kehittäminen

Ennen yllä kuvattua projektihenkilöstön palkkausvarojen hankintaa kirjaston henkilökuntaan kuului kuusi akateemista virkamiestä, joista neljällä oli kirjastoammatillinen pätevyys ja lisäkseni yhdellä diplomi-insinöörin tutkinto.Näiden lisäksi oli 16 virkailijaa suurelta osin virastotyöntekijöitä tai vakinaistettuja velvoitetyöllistettyjä. Voimavarojen kasvua oli kyllä toivottu. Niinpä suunnitelmiin kuului mm. kaksi päivystäjää kuhunkin kolmesta suljetusta kirjavarastosta. Optimismia kuvaa myös se, että lainaustiskiin oli hahmoteltu 30 puhelinpistoketta!

Hallituksen tulo- ja menoarvioesityksessä vuodelle 1971 oli yllättäen seuraava teksti: "Kun tarkoituksena on yhdistää Teknillisen korkeakoulun ja Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen kirjastot teknilliseksi keskuskirjastoksi v. 1971 alusta lukien, ehdotetaan yhdistämisen valmistelua varten perustettavaksi 1.7.1971 lukien yksi ylikirjastonhoitajan virka (B 2). Lisäys on peruspalkkana 20 718 mk." Uusi hyvä virka oli tietysti tervetullut, mutta yhdistymisestä päätettiin kieltäytyä.

Virka julistettiin vasta v. 1972 haettavaksi, ja tällä kertaa en saanut yhtään kilpailijaa, vaan erivapauden lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon puuttumisesta ja tasavallan presidentin nimityksen 2.11.1972.

Kun kirjasto vuonna 1972 kolmannen kerran julistettiin Suomen teknilliseksi keskuskirjastoksi, "bonuksena" saatiin tuiki tarpeellisia virkoja ulkopuolisella rahoituksella ja palvelutuloilla palkattujen työsuhteisten toimihenkilöiden avuksi. Maksupalveluvihamielisyys johti 70-luvun alkupuolella opetusministeriöstä saatuun ukaasiin: tuloja ei saanut käyttää palkkoihin. Tässä vaiheessa meillä oli kaukopalvelu- ja tietopalvelutuloilla palkattuna kuusi virkailijaa, joista osa oli puolipäivätoimessa. Katastrofi uhkasi, ja rehtori Pentti Laasonen tarttui puhelimeen. Valtionvarainministeriön virastovaltuutetulle hän selitti tilanteen ja sai sillä istumalla lupauksen, että k.o. toimet siirretään VVM:n pitkälle momentille. Vaara oli ohi, ja samalla olimme saaneet pysyvän resurssilisän. Toinen lisä pysyviin toimiin saatiin, kun Atomienergianeuvottelukunnan projektiin palkatut neljä työsuhteista tointa v. 1978 siirrettiin budjetissa opetusministeriön hallinnonalalle korkeakoulun momentille.

Henkilöstön jatkuva täydennyskoulutus oli välttämätöntä, kun tietohuoltoala kehittyi elektronisemmaksi ja elektronisemmaksi. Informaatiopalvelun kurssilla, joka saatiin Tietopalveluseuralta Teknillisen korkeakoulun opetusohjelmaan, oli jatkuvasti pari kirjaston virkailijaa ja opettajina useita. Tietopalveluseuran ja Tieteellisen kirjastoseuran järjestämät lyhytkurssit käytiin samalla periaatteella, ja riitti meitä vielä Tampereen yliopiston silloisen kirjastotieteen ja informatiikan laitoksellekin. Erikoistyöt julkaistiin Ota-Kirjasto -sarjassa, elleivät joutuneet muihin painotuotteisiin. Meidän alallamme elämänpituinen opiskelu on jatkuvasti yhtä tärkeä kuin kielitaito.

Entisten työtovereiden verkko

Uransa alkuvaiheessa useat kirjastonhoitajat ja informaatikot ovat työskennelleet kirjastossamme työsuhteissa ja viroissa.Täten syntynyt verkosto on merkittävästi edistänyt yhteistyötä.Seuraavassa on poiminto alan tärkeisiin tehväviin edenneistä:

DI Marjatta Aarniala, TEKES, tiedottaja

FK Richard Creutz, YLE, TV-arkiston yhteyspäällikkö

FK Maria Forsman, Tampereen yliopiston kirjasto, informaatikko

DI Arja-Riitta Haarala, Tampereen teknillinen korkeakoulu, kirjaston johtaja ja ATK-palvelupäällikkö

FK Ulla Hirvensalo, Orion-Yhtymä, tietohallintopäällikkö

DI Marja Ingelin, Neste, informaatikko

DI Heli Jyrkönen, IVO, informaatikko

FK Tiina Järvinen, Helsingin yliopiston kemian laitos, informaatikko

FK Tuula Kivelä, Helsingin kaupungin energialaitos, informaatikko

FK Hilkka Kotilainen, Kuopion kaupunki, kirjastotoimen johtaja

DI Anni Kääriäinen, Keskuslaboratorio, informaatikko

DI Ilkka Roman, Nokia Mobile Phones, apul. turvallisuuspäällikkö: tietoturvallisuus

FK Sauli Laitinen, VTT, Tietopalvelu, johtaja

DI Kirsi Nyrhinen, Kone, tietopalvelupäällikkö

YTL Maria Schröder, Svenska handelshögskolan, kirjastonjohtaja

FK Ritva Sundquist, PRH, ylikirjastonhoitaja

TL Anna-Liisa Toivonen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, tutkija

DI Arja Valta, Tampereen teknillinen korkeakoulu, informaatikko

FK Kaisa Wolski, Tilastokeskus, informaatikko

Jouko Ylälahti, Knowledge Networking, toimitusjohtaja

Eläkkeelle jääneistä täysin palvelleista apulaiskirjastonhoitaja - osa varhemmista virkanimikkeistä oli varsin omituisia - Aune Turunen tuli jo mainituksi. Hän oli vahva tukipylväs, vaikka olikin hiljainen. Samaan ikäluokkaan kuuluivat kirjastonhoitajat Iiris Seise ja Toini Tietäväinen, joiden toimesta sekä kirjojen että sarjojen kartunta sekä määrärahojen seuranta hoituivat vuosikymmenten ajan. "En hyväksy tällaista Suomen teollisuuden rahastamista", sanoi laboratoriomestari Ove Logrén, kun ehdotin kopiosivun hinnan korotusta 50 pennistä markkaan. Kirjastonhoitaja Paula Kononen lähti luostariin. Kirjasto menetti ihanan ihmisen, ja hänen lähtönsä johti kirjastonhoitajan viran lakkauttamiseen öljykriisin aiheuttaman laman alttarille. Kirjallisuuspalveluinsinööri Stina Niskanen oli toisen polven kemisti korkeakoulussa: hänen isänsä, professori Taavi Hirn oli opettajani. Stinan vastuualueena oli tietopalvelu ja luokitus. Liioittelematta on todettava, että hän oli informaatiopalvelumme uranuurtaja ja monen nuoren informaatikon henkinen äiti.

Seuraavaa polvea edusti luettelointitoimiston päällikkö Virpi Vainio, joka luotsasi tiiminsä kortistoista mikrokuultokortistojen kautta maan ensimmäiseen OPACiin. Muistan parin luetteloijan ensin sanoneen: "Kuolleen ruumiini yli asetun päätteen ääreen." Moottoripyöräilijän äitinä Virpi perehdytti meidät uusimpaan stadin slangiin. Amanuenssi Maire Puttonen oli ennen kaikkea ammattiyhdistysaktiivi. Kirjastopalvelu- ja huoltotoimiston päällikkö Leena-Kaarina Uuttu oli tuloksen tekijä vailla vertaa. En muista koskaan nähneeni hänen kävelevän - hän juoksi. Lainaustoimistossa tapahtui hänen johdollaan valtava kehitys. Päivystys toimi flunssienkin aikana ja tiimi kehittyi insinööritaidoissaan varhain, kun maan ensimmäinen itsepalvelukopiokone vaati huoltoa. Kun virkamieslakon aikana päivystin lainaustiskin hullunmyllyssä, vakuutuin Leena-Kaarinan suvereenisuudesta. Päätin myös koettaa kiirehtiä lainauksen automaatiohanketta. Kuten arvata saattaa oli kirjastossakin kalkkarokäärmeensä, eihän se muuten olisi paratiisi ollutkaan!

Kirjaston talous

Kahdeksankymmentäluvulle saakka kirjaston talous oli hyvin tiukka. Maksupalvelutulot käytettiin aina henkilöstön palkkaamiseen, joka vuodesta 1977 lähtien taas oli sallittua. Niinpä esim. matkoihin ei rahaa riittänyt. Tästä johtuu, että kansainvälisistä organisaatioista valitsimme hallitustenväliset, koska osallistumiskustannuksiin sai varat a.o. ministeriöistä. Tekniikan edistämissäätiö, Neste Oy:n säätiö ja valtiollisista elimistä Suomen akatemia, opetusministeriö ja kauppa- ja teollisuusministeriö, Tinfo, Unesco, Nordinfo, Nordiska industrifonden ja Nordforsk kuuluivat projektien rahoittajiin.

Kausijulkaisutilauksia jouduttiin usein karsimaan ja kirjojen hankinta jäädyttämään. Kaukopalvelun suorittaman seurannan avulla kyettiin lehtitilauksia sitten jatkamaan, kun määrärahojen ostoarvo parani. Laitehankinnat saatiin tietysti helpommin rahoitetuiksi kuin henkilöstökulut - seikka, jota entisen Neuvostoliiton kirjastoista tulleiden lukuisten vieraiden oli vaikea ymmärtää.

Kirjaston johtokunta ja sitä edeltänyt kirjastotoimikunta

Erityisviranomaisina toimineet johtokunta ja sitä edeltänyt toimikunta muuttuivat käsillä olevan 23 vuoden aikana melko vähän. Niiden tehtävä on ollut valvoa toimintaa ja valmistella kirjastoa koskevat asiat, jotka käsitellään korkeakoulun johtoelimissä. Tärkeintä on ollut yhteyksien takaaminen päätöksentekijöihin. V. 1971 kirjallisuudenhankintamääräraha nousi edellisen vuoden 370 000 mk:sta 600 000 markkaan sen johdosta, että opetusministeriö siirsi aikaisemmin osastoille menneen osuuden yhteiseen summaan, jonka jakaminen tuli kirjastotoimikunnan tehtäväksi. Jaosta tulikin toimikuntaa eniten kiinnostava asia, jota valmisteltiin selvityksin ja innovatiivisin yhtälöin joka vuosi. Lopputulokseksi vakiintui 40 % osastoille ja 60 % pääkirjastolle, kun taas osastojen väliset suhteet aaltoilivat vuodesta toiseen.

Kirjastotoimikunta painosti kirjastorutiinien automaatioon, kun taas henkilöstö yritti toppuutella oman systeemin rakentamista, kun odotettiin Tieteellisten kirjastojen ATK-yksikön johdolla alkavaa kansallista hanketta.
Kuva Opetusministeriön asettama johtokunta kokouksen alkulämmittelykahvilla joulukuussa 1982. Takarivissä vasemmalta teekkari Hannu Väänänen, professori Ismo Lindell, lehtori Seppo Ilkka, kirjastoamanuenssi Maire Puttonen, professori Tauno Olkkonen, tekniikan tohtori Pekka Rautala ja eturivissä vasemmalta professori Pekka Linko, hallintojohtaja Esa Luomala, ylikirjastonhoitaja, johtokunnan puheenjohtaja professori Erkki Hollo ja johtaja Sauli Laitinen.

Yhteistyö korkeakoulun laitosten kanssa

Kiintein yhteistyö sukeutui professori Hasse Andersinin aloitteesta tietojenkäsittelyssä. Erilaisia ATK-tuotteita tehtiin harjoitustöinä. Laskentakeskus - nykyinen Atk-keskus - oli toisella sijalla alkuvaiheessa, mutta sen rooli kasvoi jatkuvasti sitä mukaa, kun kirjasto kehitti ATK-tuotteita KWIC-hakemistoista tietopankkeihin. Kielikeskus oli myös intiimi yhteistyökumppani sekä kirjaston henkilöstön kieliopinnoissa että kielilaboratoriopalveluiden tarjonnassa uudisrakennuksessa 10 ensimmäisenä vuotena. INIS-projekti poiki yhteistyötä teknillisen fysiikan osaston kanssa ja informatiikan kurssit III ja IV kurssin teekkareille kaikkien osastojen kanssa. Korkeakoulun kirjastoverkkoa vahvistettiin yhteisillä kuukausikokouksilla ja retkillä, jotka parhaimmillaan olivat koulutustilaisuuksia.

Loppupäätelmä

TietäNetin toimittaja pyysi minua kertomaan urani onnellisimmasta hetkestä ja synkimmästä. Onnellisin päivä oli tammikuun 19. päivä vuonna 1970, jolloin Otaniemeen rakennetun kirjastorakennuksen ovet avattiin asiakkaille. Kaukopalvelu tosin oli vuoden toisena päivänä alkaneen muuttotauon jälkeen käynnistetty aikaisemmin. Taakse jäivät täyteen ahdetut tilat entisessä sotilassairaalassa Lönnrotinkadulla ja kokoelmien hajavarastot, taakse jäi huteroiden tikkaiden ja melkein neljän metrin korkuisten hyllykköjen kaatumisuhka ja taakse jäi yli vuosikymmenen kestänyt "asumisero" korkeakoulun muiden laitosten kanssa.

Synkintä oli eläkkeelle jääminen. Toukokuussa 1991 vastaleivottu eläkeläinen oli vaipua itsesäälin syövereihin, kun aktiiviuran aikana oli laiminlyönyt joutenolon harjoittelun.

Viime vuodet olen nauttinut työtiloista emerita-huoneessa ja täten saanut pehmeän laskun vanhuuteen, mistä olen hyvin kiitollinen. Kirjaston ahkerana asiakkaana olen saanut todeta, että yllä kuvaamani kehitys ei ollutkaan nopeaa, kun sitä vertaa viime viiden vuoden mahtavaan tulokseen. Suomen teknillinen keskuskirjasto on kehittynyt sekä osaamisessa että tehokkuudessa korkeammalle tasolle, kuin villeimmät unelmani.

Edellinen Seuraava Ylös