Nimi: Eeva Asikainen, Eppu
Koulutus: HSO-sihteeri
Virkanimike: Osastosihteeri
Työtehtävät TKK:lla: Ylikirjastonhoitajan sihteerin tehtävät, henkilöstöasiat ja muut mahdolliset ja mahdottomat tehtävät
Töitä ja opiskelua: Au-pairina Walesissa ja Englannissa, autovuokraamotyöntekijänä, pankkivirkailijana, sihteeriharjoittelijana vakuutusyhtiössä, yleismiehenä Filmihullu-lehden toimituksessa ja hotellisiivoojana Tukholmassa, opiskelua Helsingin yliopistossa (englantilainen filologia, taidehistoria, estetiikka, kasvatusoppi) 1,5 vuotta, opiskelua Helsingin sihteeriopistossa
Harrastanut: partiota, pitkä pyöräretkiä kotimaassa ja Ruotsissa, sinisilmäistä Teppo-koiraa vuodesta 1991, rotu Suomen Luppakorva, elokuvia, lukemista, öljyvärimaalausta
Tästä piti tulla haastattelu, mutta sain päätoimittajalta luvan kirjoittaa "omat muistelmani". Haastattelun ensimmäinen kysymys olisi kuulunut: Miltä tuntui saada Vuoden TKK:lainen palkinto? Vastaus olisi kuulunut: Uskomattomalta!
Sihteeriopistosta valmistuttuani olin Ruotsissa kieltä harjoittelemassa (siivoamassa hotellihuoneita) puolitoista vuotta. Sieltä tultuani aloin aika epävarmana ja kaiken sihteeriopistossa oppimani unohtaneena etsiä sihteerin töitä. Työvoimatoimistosta sain tiedon TKK:n kirjastossa avoimena olevasta atomienergiaryhmän sihteerin paikasta. Päästyäni ylikirjastonhoitaja Elin Törnuddin huoneeseen kuulin, että paikka oli jo täytetty. Elin halusi kuitenkin haastatella minua omaksi sihteerikseen, paikkaa ei oltu ehditty vielä panna auki. Haastattelun lopuksi hän kysyi: "Voitko aloittaa heti?" Häkellyin niin, että pyysin miettimisaikaa. - Aloitin työt Elinin sihteerinä 1.12.1972. Olin hänen sihteerinään yli 18 vuotta hänen eläkkeelle jäämiseensä (30.4.1991) asti. Käytän tässä tilaisuutta hyväkseni kiittääkseni häntä pitkästä ja hedelmällisestä yhteistyöstä. Työkokemuksen lisäksi sain häneltä myös elämäntaito-opetusta veroilmoituksen vähennyksistä alkaen.
Kun tulin kirjaston palvelukseen, ei ollut "kellokorttia", vaan kaikki tulivat kahdeksaksi töihin. Työtoverien joukosta löytyi aina joku muita tarkempi henkilö, joka tiesi toisten menemiset ja tulemiset, ruokatuntien pituudet ja kuka kenenkin kanssa kulki. Sisäinen valvonta pelasi joskus liiankin hyvin. Kahvitunti oli puoli kahdelta kahviossa yhteisesti koko henkilökunnalle. Lainaustoimiston väki keitti kahvit ja vaatteidenvartijat tiskasivat tiskit. Myöhemmin tiskikone ja lukolliset vaatekaapit korvasivat vaatteidenvartijat. Vähitellen yksiköt eriytyivät, ostivat omia kahvinkeittimiään ja alkoivat viettää kahvitunteja omassa keskuudessaan. Tässä vaiheessa informaatiopalveluosasto adoptoi minut kahvipöytäänsä ja muuhun sosiaaliseen toimintaansa, kuten "tyttökerhoonsa".
Työtehtäväni ovat vuosien varrella muuttuneet paljon. Alkuvuosina kaikki tehtävät tulivat suoraan ylikirjastonhoitajalta. Vähitellen osa tehtävistä on siirtynyt "itsestään" minulle, kuten henkilöstöasiat, joihin kuuluvat mm.virkamääräykset, poissaolot, virkavapaudet, äitiyslomat ja lomat. Myös henkilökunnan virkamatkoihin liittyvät asiat, kuten matkojen tilaaminen (myös Päivi Elison tilaa matkoja), virkamatkaesitysten tekemisessä auttaminen, matkalaskujen esitarkastaminen, Arean laskujen ja matkalaskujen koodaaminen, vakuutuskorttien antaminen jne. kuuluvat itsenäisiin työtehtäviini. Ylikirjastonhoitajalta suoraan tulevia tehtäviä ovat erilaiset puhtaaksikirjoitustyöt, kalvojen tekemiset, henkilökunnan palkkoihin liittyvät laskelmat, papereiden kopioiminen, puhelinpäivystys, hänen matkojensa tilaaminen, kahvitarjoilun järjestäminen erilaisiin kokouksiin jne. Vuosien varrella työtehtäviin on kuulunut mitä erikoisimpia tehtäviä. Olen jopa toiminut kameramiehenä kirjaston ensimmäistä opetusvideopakettia kuvattaessa.. Alkuvuosina toimin päivätyöni lisäksi Suomen Kirjallisuuspalvelun Seuran Informaatiopalvelun kurssin (nykyinen Tietopalvelun kurssi) sihteerinä iltaisin. Tutustuin sekä informaatikkojen kouluttajiin että tuleviin informaatikkoihin.
Katsoessani henkilökuntaluetteloa, joka on päivätty 4.3.1975, huomaan, että minun lisäkseni silloisista työntekijöistä enää vain Leena Katajapuro on kirjaston palveluksessa. Kirjaston koko henkilökunta on ehtinyt vaihtua täällä ollessani! Minun on siis täytynyt nähdä kaikkien nyt palveluksessa olevien taloon tulo. Mielenkiintoinen ajatus. Ja kuinka monta kymmentä ihmistä on ehtinyt aloittaa ja lopettaa työnsä täällä ollessani! Työllisyystilanteet ovat vaihdelleet. Välillä on ollut rahaa palkata runsaastikin kesä- yms. projektityövoimaa. Välillä ei ole saanut palkata sijaisiakaan, erityisesti viimeiset neljä vuotta ovat olleet tiukkaa säästämisaikaa lomautuksineen.Yhdessä vaiheessa kirjastossa oli säännöllisesti virastotyöläisiä, joiden palkka tuli työvoimaministeriöstä. Osa heistä on saanut myöhemmin viran ja jäänyt taloon. Kirjastossa on ollut myös siviilipalvelusmiehiä. Laman alettua luovuttiin heidän palkkaamisestaan ja siirryttiin käyttämään työllistämistuella palkattuja kuuden kuukauden työntekijöitä, joiden palkan työvoimatoimistot maksavat.
Työilmapiiri on kautta vuosien ollut hyvä. Kiristynyt rahatilanne, tulosvastuu, laatu- ja strategiatutkimus ovat luoneet jonkin verran epävarmuutta varsinkin projektirahoilla palkattujen keskuuteen. Henkilöstöasioiden hoidossa on ollut joskus vaikeaa vetää rajaa työntekijän yksityisasioiden ja työn välille. Lisäksi muut työkiireet ovat toisinaan haitanneet henkilökunnan huolien kuuntelemista, joka mielestäni on hyvin tärkeä asia.
Suomen UNESCO-toimikunnan järjestämää kansainvälistä kirjastorakennuskonferenssia varten oli koottu työryhmä, jonka tarkoitus oli tehdä julkaisu kuudesta suomalaisesta kirjastosta englanninkielellä. Työryhmään kuuluivat mm. Sven Hirn, Yrjö Suonto ja Elin Törnudd. Elin pyysi minua työryhmän sihteeriksi. Olin edellisessä kokouksessa tehnyt muistiinpanoja, kirjoittanut pöytäkirjan puhtaaksi ja monistanut sen jaettavaksi työryhmälle, joka kokoontui Vanhan Kellarissa. Kirjoitusvirheen vuoksi julkaisun nimeksi tuli SEX LIBRARIES in Finland (piti tietenkin olla SIX LIBRARIES in Finland). Ryhmän jäsenet purskahtivat raikuvaan nauruun saadessaan pöytäkirjan, minä ujona toivoin olevani jossain muualla.
Oli kesäinen perjantai-ilta ja kello oli noin 21.30, kun puhelin soi. Otaniemen Hoitokunnan päivystävä huoltomies soitti: kirjaston katto vuotaa rankan ukkoskuuron jälkeen. Voisinko tulla kirjastoon. Lähdin Munkkiniemestä polkupyörällä. Kirjastossa oli Outi Järvineva ja päivystävä huoltomies. Vesi lorisi suoraan hakuteosaulaan, jossa on kymmenien tuhansien markkojen arvoisia hakuteoksia ja lattia lainehti. Huoltomies oli hankkinut paikalle vesi-imurin ja isoja saaveja. Saavit oli asetettu suurimpien vuotokohtien alle, jotka vaihtuivat koko ajan. Kärräsimme saaveja "maitokärryillä" tyhjennettäväksi ja siirsimme niitä uusiin vuotokohtiin. Ukkoskuuro jatkui. Jostain löytyi monta metriä leveää muovikalvorullaa. Leikkasimme sopivan kokoisia paloja ja kiipesimme peittämään hyllyjä ylhäältä käsin. Työ tuntui toivottomalta. Muutaman tunnin kuluttua saapui pari Otaniemen hoitokunnan rakennusmestaria vaimojensa kuskaamina. Oli perjantai-ilta, ja he olivat aloittaneet vapaan viikonlopun viettämisen. Tilanne kartoitettiin,paikalle yritettiin saada palokunnan pumppu, jolla olisi voinut pumpata veden katolta. Lopulta Kauniaisten vapaapalokunta tuli pumppuineen ja lainehtiva katto saatiin tyhjennettyä. Syy vuotoon oli ennen kaikkea se, että katolla olevat sadevesiviemärit oli tukittu limsapulloilla ja muulla roskalla, luultavasti pikkupoikien aikaansaannosta. Kello oli puoli kaksi yöllä, kun pääsimme lähtemään kotiin, Outi Järvineva kävellen ja minä pyörällä.
Ensi vuoden aikana tulen olleeksi talossa puolet elämästäni!
Palkitsevinta tässä työssä on ollut ihmisten
parissa työskentely. Olen saanut osallistua henkilökunnan
iloihin ja murheisiin ja toivottavasti voinut myös joskus
auttaa apua tarvitsevia. Olen saanut ihania ystäviä
sekä entisistä että nykyisistä työtovereista.
Myös itse kirjastorakennus tuntuu turvalliselta ja tutulta.
Laskin juuri, että ikkunallani oleva pelargonia on jo 17-vuotias!
Olen kotiutunut tänne ehkä liiankin hyvin.