Edellinen Seuraava Ylös

Tutkan valokeilassa assistonttumme Kai Konka ja Patrik Hoyer


Jo parinkymmenen vuoden ajan on lukukausien aikana kirjastossamme työskennellyt yksi tai kaksi opetusassistenttia kerrallaan. Toimitus kyseli tämän hetkisiltä assistenteiltamme heidän kuulumisiaan.



Keitä olette ja mistä tulette?


Kuvassa Kai Konka Kai: Olen 25-vuotias sähköteekkari (5. vuosikurssi). Opiskelut aloitin armeijan jälkeen vuonna 1993. Vaikka opiskelenkin sähköllä, luen nykyisin pelkästään tietotekniikan osaston kursseja. Huomasin muutaman ensimmäisen vuoden aikana, että tietokoneet, tietoverkot ja ohjelmistot ovat mielenkiintoisempia kuin transistorit ja magneettikentät. Syventymiskohteeni opinnoissa tarvitsee tietää vain, että sähköä tulee töpselistä.

Alkukotini on Vantaalla ja nykyisin asustelen tuossa nörttien viimeisessä etuvartiolinnakkeessa, Teekkarikylässä. Harrastuksiini kuuluvat kaikenlainen tietokoneen kanssa näprääminen sekä pienoismallit. Syyssateiden saapuessa olen elvytellyt urheiluharrastuksiani, jotka jäivät opiskeluiden alun jälkeisessä huumassa hiukan pienemmälle huomiolle. Pelailen kavereiden kanssa talvikaudella potkupalloa Otaniemen puulaakisarjassa, joukkueessa Länget.

Pestauduin kirjastoon kesällä -96 kesäteekkariksi. Työn sisältö oli pääosin kirjaston WWW-sivujen päivitystä ja ylläpitoa sekä sopivan rakennemallin kehittämistä Virtuaalikirjasto-projektiin. Sen jälkeen jatkoin koulutusohjelmien informatiikka-kurssin opetusassistenttina.



Yläkuvassa Kai Konka, alakuvassa Patrik Hoyer







Kuvassa Patrik Hoyer Patrik: Olen tietotekniikan kolmannen vuoden opiskelija, syventymisaineina informaatiotekniikka ja matematiikka. Aloitin kyllä fysiikan koulutusohjelmassa, mutta syystä tai toisesta fysiikka ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan lajini, joten vaihdoin noin vuosi sitten koulutusohjelmaa.

Olen suurimman osan elämästäni asunut Helsingissä, ja niin asun vieläkin, tällä hetkellä Lauttasaaressa. Suomenruotsalaisena ruotsi on minulla selvä ykköskieli, toisesta sijasta kamppailevat sitten englanti ja suomi. Näin ollen jos välillä suustani kuuluu epämääräisiä sanoja ja/tai kielioppivirheitä, niin se on ihan luonnollista ja oikeastaan aika yleistä...

Harrastuksia ei minulla kovin monta ole, opiskelu (ja tietysti siihen liittyvä elämäntyyli) kun vie suurimman osan ajastani. Kuitenkin yritän ainakin kerran viikossa päästä pelaamaan koripalloa, jotta kunto pysyisi edes jonkinlaisena.


Kerrotteko tarkemmin työstänne.

Lukuvuoden alkuun ajoittuu aina suurin ja näkyvin osa toimintaamme: kirjastonkäyttöharjoitus. Tässä harjoituksessa uusille opiskelijoille esitellään kirjaston toimintaa ja palveluita. Opiskelijat tutustuvat kirjastoon kiertokäynnillä, jossa se esitellään kivijalasta kattoon. Tämän jälkeen seuraa harjoitus, jossa he oppivat käyttämään itsenäisesti TEEMUa teosten hakemiseen kirjaston kokoelmista. Harjoitukset on pidetty perinteisesti syyskuun kahdella viimeisellä viikolla.

Tämän vuoden harjoitukseen tehtiin joitakin muutoksia aiempiin vuosiin verrattuna. Opiskelijoille jaettiin jo luennolla tehtävät, joista osa piti tehdä etukäteen. Myös itse harjoituksessa tehtävien hakujen määrä nostettiin kaksinkertaiseksi. Uutta olivat myös mikrot, joita käytettiin aiempien tekstipäätteiden sijasta.

Koulutusohjelman informatiikka on puolen opintoviikon suuruinen kurssi, joka suositellaan suoritettavaksi vaativien harjoitustöiden, seminaarien ja diplomityön kynnyksellä. Tavallisesti täma on ajankohtainen 3-4 vuotta opintojaan suorittaneille. Kurssi perehdyttää tiedonhakuun niin perinteisistä paperilla olevista lähteistä kuin myös sähköisessä muodossa olevista tietokannoista. Lukukauden aikana työtehtävämme koostuvat harjoitusten järjestämisestä, kurssin tiedottamisesta, harjoitustöiden tarkastamisesta, opiskelijoiden neuvonnasta sekä muista käytännön asioista huolehtimisesta.

Lisätietoja:

kiopinto@cc.hut.fi

http://www.hut.fi/Yksikot/Kirjasto/Palvelut/Koulutus/

Edellinen Seuraava Ylös