Ilkka Heikkinen
Kello on 9.30. Avaan sähköpostini viikon
loman jälkeen. Viestejä on 70, joista noin puolet vaatii
heti lähempää tarkastelua, loput ovat ryhmäpostauksia,
joukossa jo riesaksi tulleita spam-viestejä. Yhdessä
kaupataan ohjelmaa, jolla voi lähettää saman viestin
kätevästi tuhansille käyttäjille. Saan viestin
viitenä kappaleena. Ei kiitos, pikemminkin ottaisin ohjelman,
joka tyystin siivoaisi tämäntyyppiset viestit ennen
kuin ne ehtivät vastaanottajalle.
Jaaha, kolme mikroa on mennyt rikki viime viikolla. Tosin pari
niistä näyttää olevan ainoastaan jumissa,
mutta yhden antama virheilmoitus viittaa siihen, että kone
on tosiaan käytettävä huollossa. Kyseessä
on kaikkein kysytyimpiä asiakasmikroja, yksi viidestä
CD-ROM -tietokantojen selailuun tarkoitetuista koneista. Aloitan
tänään siis siitä. Samoin pari monitoria on
pimentynyt. Onneksi takuut ovat voimassa. Parilla varanäytöllä
voi varmistaa laitteiden käytettävyyden huollon aikana.
Perjantaina oli kuulemma ollut varsinainen päivä, laite-
ja linjahäiriöitä ennätysmäärä,
ja atk-henkilökunnasta lähes kaikki poissa.
Lainaustoimistossa huomaan kolmen asiakasmikron
näytön olevan pimeänä. Mikro TA72 on helppo
juttu. Koneet bootataan kerran viikossa käyttöjärjestelmineen
ja sovelluksineen verkkopalvelimelta levykkeellä, joka tyhjää
ensin kiintolevyn, ja asentaa sovellukset palvelimelta. Asiakaskäytössä
on kahta laitekokoonpanoa, jotka tarvitsevat omanlaisensa käynnistyslevykkeen.
Tässä tapauksessa levykkeen sisältö oli väärälle
kokoonpanolle, joten kiintolevy oli tyhjentynyt, mutta uutta sisältöä
palvelimelta ei voinut ladata. Varttitunnissa vieressä vaaninut
teekkari saa koneen käyttöönsä. Toiset kaksi
vallataan heti, kun olen saanut näytöt vaihdetuksi.
Mikroja on nyt asiakaskäytössä kolmisenkymmentä,
ja kuitenkin on koko ajan jonoa. Milläköhän määrällä
saavutettaisiin saturaatiopiste? Näkymä on nytkin kuin
japanilaisessa pelihallissa, jossa ihmisiä istuu vieri vieressä
välkkyvien ruutujen ääressä. Pelien pelaaminen
näillä mikroilla lienee harvinaista, vaikka henkilökunta
ei asiaa ehdikään valvoa. Koneelle jonottavat käyttäjät
eivät hyvällä katsoisi moista koneajan tuhlausta.
Olen kyllä kerran joutunut palauttamaan yhden mikron käynnistystiedostot
sille asennetun pelin korvattua ne omilla asetuksillaan. Eipä
silti, houkutus pelaamiseen voi olla suuri, nämä mikrot
ovat niin tehokkaita, että niillä pyörisivät
raskaimmatkin pelit kuin tyhjää vain.
Informaatiopalvelussa tarvitaan uutta värikasettia
printteriin. Tarkistan asian, ja huomaan juuri kyseiseen tulostimeen
sopivien kasettien olevan lopussa. Meillä on noin kymmentä
kirjoitintyyppiä, joista jokaiseen käy vain omanlaisensa
värikasetti, vaikka laitemerkki on sama. Tilanne on täsmälleen
sama, kuin pölynimurien pölypusseissa. Tämän
tietää jokainen pölypusseja joskus ostanut. Turha
yrittääkään, ellet täsmälleen tiedä,
mitä tarvitset. Siivousfirmoissa tarvittaneen pölynimuritukihenkilöitä.
Lainauksesta soitetaan. Asiakas valittaa, että
on hukannut dokumentin, jonka parissa on työskennellyt pari
tuntia. Kun kysyn, miten asia tapahtui, ilmenee, että Word95
-tekstinkäsittelyohjelma on jossakin vaiheessa sulkeutunut
tai suljettu kesken työn. Päättelen tämän
siitä, kun asiakas kertoo ruutuun ilmestyneen kysymyksen,
halutaanko dokumenttiin tehdyt muutokset tallentaa. Asiakas oli
vastannut "ei". Kysyn, onko hän välillä
tallentanut työtään. Ei. Katson, onko automaattitallennus
päällä. Ei. Pistän sen päälle, mutta
joudun valittaen kertomaan toiveikkaalle asiakkaalle, että
näissä olosuhteissa dokumentti on kyllä peruuttamattomasti
mennyttä. Syvä huokaus. Katson kuitenkin varmuuden vuoksi
kiintolevyllä olevat *.doc -muotoiset dokumentit. Eräästä
väliaikaishakemistosta löytyy yksi, mutta se on aikaisemman
käyttäjän tekemä. "Se oli siellä
äskenkin". Niinpä niin, tätä kutsutaan
kantapään kautta oppimiseksi.
Huomaan yllättäen, että yksi CD-ROM
-mikroista on vapaana, nimittäin se, missä ovat business-alan
tietokannat. Päätän siis käyttää
tilaisuutta hyväkseni päivittääkseni uuden
Yritys-Suomi CD:n. Kun lataan levyn, huomaan, että hakuohjelma
ei löydä sitä. Tarkemmassa tarkastelussa selviää,
että aiemmin käytetty MS-DOS -pohjainen hakuohjelma
on poistettu tältä levyltä, ja jäljellä
on vain Windows-versio. Ongelma on vain se, että näissä
CD-ROM -mikroissa hakuohjelmat ja niiden tilastointiohjelma on
rakennettu MS-DOSin varaan. Pelkästään Windows-hakuohjelmia
on yhdessä mikrossa, mutta en haluaisi siirtää
tätä levyä siihen, koska silloin tämän
mikron Business-konsepti hajoaisi. Windowsia ei toisaalta tähän
vanhaan 386-koneeseen haluttaisi asentaa tämän yhden
levyn takia. Täytyy siis miettiä ongelmaan kiertotietä.
Onnistuisikohan, jos kopioisin levyn aiemmalla versiolla olevan
DOS-pohjaisen hakuohjelman kiintolevylle, ja yritän siltä
käynnistää uuden levyn? Homma onnistuu, ja muutettuani
valikko-ohjelmaan hakuohjelman käynnistyskomennoksi yricddos
k:, ohjelma löytää datatiedostot rompputornin levyasemalta
k: ja haku toimii kuin ennenkin. Onneksi datatiedostomuotoa ei
oltu muutettu. Kun puuhailen ohjelman parissa, kuulen takanani
teekkarin kysyvän, meneekö minulla vielä kauankin?
"Muutaman minuutin", vastaan, ja kun hän kääntyy,
kokoan tavarani ja lähden. Saas nähdä ehtiikö
joku väliin.
Kannan pimentyneen nelosmikron huoneeseeni. Käynnistys
keskeytyy ilmoitukseen emolevyvirheestä. Tässä
mallissa joskus ilmennyt samantapainen virhe on johtunut emolevyn
kiinnityksen löystymisestä. Avaan koneen, ja katson,
että helposti irtoava emolevy menee takaisin paikalleen tiukasti.
Kuitenkaan virheilmoitus ei poistu. Manuaali neuvoo tässä
tapauksessa ottamaan yhteyden huoltoon, joten soitan maahantuojalle.
He neuvovat soittamaan toiseen paikkaan. Arvaan jo, mitä
seuraa, joten viidenteen numeroon soitettuani olen tyytyväinen,
kun laite luvataan hakea.
Katson välillä, mitä Internetissä
on viikon aikana ehtinyt tapahtua. Se on pitkä aika netissä,
jossa kaikki tapahtuu salamavauhdilla. Netscape -selaimen nelosversiosta
on löytynyt lisää bugeja, joten nyt saatava versionumero
on 4.03. Uusia päivityksiä on tullut viikoittain, joten
jätän tämän väliin. Nelosversio on ollut
yllättävän virhepitoinen, mistä syystä
en ole pistänyt sitä vielä yleiseen käyttöön.
Kolmosversiolla pärjättäköön toistaiseksi.
Uusi versio on sen verran muuttunut, että sitä ei kannata
opetella, ennenkuin saadaan ulos versio, jota ei heti seuraavalla
viikolla joudu päivittämään. Microsoftin Internet
Explorer 4 onkin sitten oma tarinansa. Se ilmestyy pian, ja muuttaa
koko käyttöjärjestelmää ja työtapoja
niin, että sitä halajava joutuu tosiaan opettelemaan
asioita uudestaan.
Rovaniemen kaupunginkirjastolla on uudet sivut.
Niitä selaillessani muistan, että vanha lapsuudenkaverini
työskentelee nykyään Rovaniemellä opettajana.
Löytyisivätkö koulun WWW-sivut? Ne löytyvät,
ja opettajien ryhmäkuvasta löydän kaverini vuosikymmenien
jälkeen. Hän näyttää samalta kuin isänsä
silloin, kun olimme lapsia. Ammattikin on sama. Like father, like
son. Mitähän toisaalta oma isävainajani tuumaisi
näistä tietokonehommistani? Päätän ehtiessäni
lähettää sähköpostitervehdyksen. Olen
tällä tavalla saanut uudestaan yhteyden moniin vanhoihin
tuttuihin vuosien jälkeen. Sähköposti on loistava
juttu.
Kello tulee 13.00. Pitää lähteä
syömään. Palattuani löydän pöydältäni
pari lappua. Jossakin pätkii sähköposti, toisaalla
tulostus. Kolmas kaipaa ohjelmapäivitystä. Iltapäiväkahvin
aika on pian. Otan mukaani viikonlopun Linda-Sanomat ja Lindalehden.
Vaihtelua pöydälläni olevaan tuhatsivuiseen Microsoft
Windows NT Resource Kit:iin. Lehtien kansikuvista työtoverit
arvaavat, kuka lehdet on tuonut. Olemme olleet samalla osastolla
jo vuosia, joten tunnemme toisemme varsin hyvin. Itse asiassa
näemme toisiamme varmasti enemmän kuin monet perheenjäseniään.
Iltapäivällä selviää vielä
huoneessani olevan salaperäisen pienen näyttölaitteen
kohtalo. Kyseessä on pieni videomonitori, jonka olen tuonut
huoneeni nurkkaan, koska sille ei tiedetty käyttöä.
Nyt ilmenee, että se tulee osaksi kirjastoon asennettavaa
videovalvontaa. Tuodessani sen lainaustoimistoon, ehdotan, että
kameraan kytketään videonauhuri, jolle voidaan tallentaaa
turvakameran parhaat palat. Joskus, kun hyllyjen välistä
löytyy rintaliivit, arvailemme millaisessa tilanteessa ne
sinne ovat joutuneet. Kamera voisi tuoda valaistusta asiaan. Englannissa
moisia tallenteita jopa myydäänkin. Itse suosittelen,
että voisimme katsoa nauhan kuukausikokouksessa, tai korkeintaan
tarjota sitä vappuna teekkareiden OUBS-kaapelitelevisioon.
Aika kuluu nopeasti. Tulee aika lähteä
kaupungille iltaa viettämään hyvässä
seurassa. Huomenna voikin sitten taas selvitellä, mitä
jekkuja sähköaivot ovat yön aikana viattomien käyttäjien
ja lähes yhtä viattomien mikrotukihenkilöiden pään
menoksi kehitelleet.